Opiskelijaliikunta – missä ja mitä voi harrastaa?

Ryhmäliikuntatunti

Harrastukset ovat hyvää vastapainoa opiskelulle. Lukuvuoden alku on mahtava paikka aloittaa uusi harrastus. Harrastuksissa tutustut myös samanhenkisiin ihmisiin!

SportUni tarjoaa Tampereen korkeakouluyhteisön henkilökunnalle ja opiskelijoille monipuoliset liikuntamahdollisuudet Tampereella. Yhdellä maksulla voi käyttää kolmen kampuksen palveluita. SportUni tarjoaa muun muassa ryhmäliikuntaa, palloilua, liikuntakursseja ja kuntosalipalvelut. Mukaan voi liittyä maksamalla omaan korkeakouluun liittymismaksun, joko koko vuodeksi tai vain syys- tai kevätkaudeksi. Palveluita on mahdollista käyttää myös 6 € kertamaksulla.

SportUnin jäsenenä on mahdollista osallistua erilaisten liikunta- ja urheiluseurojen toimintaan. Tampereen korkeakouluyhteisön harrastetarjonta on hyvin monipuolinen.

  • Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella toimii Teekkareiden Urheilu- ja Voimailukerho TUrVoKe ry, jonka alaisuudessa toimii useita erilaisia lajijaostoja, joissa harrastetaan muun muassa jalkapalloa, judoa, kiipeilyä, ratsastusta ja suunnistusta.
  • Tampereen yliopiston keskustakampukselta löytyy Akateeminen Mahti. Mahdin alaisuudessa toimii useita lajijaostoja, jotka tarjoavat muun muassa joukkuevoimistelua, koripalloa, lentopalloa ja salibandya.
  • Tampereen ammattikorkeakoulun kampuksella liikunta-aktiviteetteja tarjoaa Tampereen orastavat lihakset urheiluseura ry eli Tolu ry. Ammattikorkeakoulun puolelta löytyy myös muita harrastekerhoja, jotka tarjoavat muun muassa laskettelua ja formulaa.

Onko sitten opiskelun ohella aikaa harrastaa?

Itse olen liittynyt Tampereen Akateemisen Mahdin jäseneksi ja maksanut myös Mahdin ratsastuksen liittymismaksun, jonka myötä olen päässyt tutustumaan muihin yliopistossa ratsastusta harrastaviin opiskelijoihin ja myös Tampereen seudun talleihin. SportUnin jäsenmaksulla pyrin käymään kuntosalilla päivittäin luentojen jälkeen.

Ei salille menemisen tarvitse olla 100-kiloisten punttien nostoa tai juoksumatolla hikihatussa juoksemista. Lyhytkin liikuntahetki on hyvä tapa rauhoittaa hetkeksi ajatuksia opintojen parista. Yleensä pienen liikuntahetken päätteeksi opiskelukin sujuu taas paremmin. Aika on yleensä järjestely- ja asennekysymys!

Ei salille menemisen tarvitse olla 100-kiloisten punttien nostoa tai juoksumatolla hikihatussa juoksemista.

Tampereella on myös monia muita tapoja harrastaa kuin vain korkeakouluyhteisön tarjonta. Muun muassa Tampereen kaupungin sivuilta löytyy tietoa eri liikuntaseurojen yhteystiedoista. Itse käyn kuntosalin ja satunnaisen ratsastuksen lisäksi tanssimassa tanssi- ja liikuntakeskus Fiilis Fitneksellä, joka sijaitsee aivan Tampereen yliopiston keskustakampusta vastapäätä.

– Jenni

Kuva Jennistä
Kirjoittajasta: Minä olen Jenni, 20-vuotias toisen vuoden historianopiskelija Tampereen yliopistosta. Tampere on aina ollut unelmaopiskelukaupunkini ja olinkin hyvin onnekas päästessäni heti lukion jälkeen tänne opiskelemaan. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Harrastan ratsastusta ja balettia, josta jälkimmäisen pääsin aloittamaan vasta muutettuani Tampereelle. Myös ensimmäistä olen pystynyt jatkamaan opiskeluiden ohella yliopiston mahtavan harrastekerhotarjonnan myötä!

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi