Hyppää sisältöön
Pääsivustolle
Kuusi opiskelijalähettilästä rivissä hymyilemässä kameralle.
Opiskelijalähettiläät
  • Etusivu
  • Blogista
  • Etusivu
  • Blogista

Avainsana: mitä opiskella

Kuvassa henkilö katsoo kannettavaa tietokonetta.
1.3.2024

Entä jos en tiedä, mitä haluan opiskella? — 3 vinkkiä, miten päästä alkuun

Useimmille meistä ei ole täysin selvää se, mitä sitä oikeastaan haluaisi isona tehdä. Toisilla lapsuuden haaveammatti on myös se lopullinen ammatti, mutta esimerkiksi omalla kohdallani oman jutun etsimiseen meni noin 30 vuotta. Omaa juttua ei tarvitsekaan heti löytää: alaa voi vaihtaa, mikäli opintojen aikana huomaa, että esimerkiksi sivuaine kiinnostaakin enemmän tai valittu ala ei tunnukaan mielenkiintoiselta. Joskus se oma juttu voi löytyä vasta usean vuoden työuran jälkeen.

  • Opiskelijaelämä
  • Tampereen yliopisto

Tietoa blogista

Blogissa opiskelijat jakavat kokemuksiaan opinnoista, opiskelijaelämästä ja Tampereesta. Kirjoittajat ovat eri alojen opiskelijoita Tampereen yliopistosta ja Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Teemat

  • Hyvinvointi
  • Kansainvälistyminen
  • Opinnot
  • Opiskelijaelämä
  • TAMK
  • Tampere
  • Tampereen yliopisto
  • Tapahtumat
  • Tohtoriopinnot
  • Työelämä
  • Urasuunnittelu
  • Vaihto-opinnot
  • Valintakoe
  • yliopisto
  • Tilaa RSS-syöte
Sivun alkuun
Pääsivustolle
  • Yhteystiedot →
  • Tietosuoja →
  • Saavutettavuusseloste →
  • Evästeseloste →

Ilmoitukset

Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä

Sivustolla käytetyt evästeet on luokiteltu kategorioihin. Alla voit lukea tietoa jokaisesta kategoriasta ja sallia tai kieltää osan tai kaikki evästeistä. Jos aiemmin sallitut kategoriat poistetaan käytöstä, kaikki kyseiseen luokkaan määritetyt evästeet poistetaan selaimesta. Lisäksi löydät evästeluettelosta kuhunkin kategoriaan määritetyt evästeet yksityiskohtaisine tietoineen.

Lue lisää evästeistä