Kävin lasten kuritusväkivaltaa koskevan tutkimuksen julkaisuseminaarissa Helsingissä 19.9.2017. Haluan jakaa teidän kanssanne sieltä matkareppuuni pakkaamani tiedonjyväset. Ne auttavat meitä rakentamaan lapsille entistäkin turvallisempaa kodin kasvuympäristöä. Lastensuojelun keskusliiton julkaiseman tutkimusraportin nimi on osuva: ”Piiskasta jäähypenkkiin- Suomalaisten kasvatusasenteet ja kuritusväkivallan käyttö 2017” (Hyvärinen 2017). Raportti löytyy täältä. Siitä voi katsoa lyhyen koosteen täältä.
Jonkinlaista edistymistä on raportin mukaan suomalaisten kuritusväkivallan asenteissa ja käytössä tapahtunut. Hyvä uutinen oli, että vanhempien asenteet kuritusväkivaltaa kohtaan ovat jyrkentyneet. Suomalaisista 81 % ei hyväksy sitä edes poikkeustapauksissa. Tämä on tietysti heijastunut myös kuritusväkivallan käyttöön sitä vähentävästi -lasten ja nuorten onneksi! Heidän onnensa ja turvallisuutensa on meidän aikuisten käsissä. He eivät ole oman onnensa seppiä vaan täysin riippuvaisia aikuisen hoivasta ja huolenpidosta ja sen määrällä sekä laadulla on lapselle elämänpituiset seuraukset. MUTTA, raportin mukaan edelleen 13 % vastanneista on hyväksyvällä kannalla kuritusväkivallan suhteen. Tämä on äärimmäisen tärkeää tiedostaa.
Miksi kuritusväkivaltaa käytetään?
Raportin mukaan yli puolella vastaajista (57 %) oli omia lapsuudenkokemuksia kuritusväkivallan käytöstä. Aikuisen toiminta voi juontua omista lapsuuden kasvatuskokemuksista. Minkälaisia johtopäätöksiä lapsi esimerkiksi tekee, kun vanhemmat käyttävät erilaisia kuritusväkivallan muotoja kotona, kuten huutamista, tukistamista, luunappeja, läimäytyksiä ja väkivallalla uhkaamista? Lapsi ajattelee, että ”Sehän on varmaankin sallittua, aivan normaalia tässä maailmassa ja minä olen paha ja ansainnut sen.” Useat muutkin tutkimukset osoittavat, että vanhempien käyttäytymistavat siirtyvät usein ylisukupolvisesti, vaikkakaan eivät aina (Flinck & Paavilainen 2016).
Myös THL:n julkaisu Puheista tekoihin (Nousiainen, Petrelius & Yliruka 2016) valottaa yli sukupolvien siirtyviä ongelmia perheessä. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja puhuu julkaisun esipuheessaan Suomesta sosiaalisen perimän kehitysmaana. Tutkimustietoa aiheesta alkaa jo olla runsaasti, mutta tieto ei ole riittävästi siirtynyt perhepalveluiden käytänteisiin. Tätä mieltä ovat ko. julkaisun artikkelissaan myös Flinck ja Paavilainen. Heidän mukaansa myös kaltoinkohtelun ja sen riskiolojen tunnistaminen vaatii kehittämistä. Lapsiperheitä kohtaavilla ammattilaisilla on vaikeuksia puheeksi ottamisessa ja moniammatillisen yhteistyön käytännöissä. Perheen riskiolosuhteiden tunnistamisen välineitä ei ole aiemmin ollut. Lapsi- ja perhepalveluiden uudistus tähtää juuri näidenkin asioiden kehittämiseen. Tarvitsemme palvelujärjestelmän, missä kokonaisvaltainen ja oikea-aikainen työskentely on mahdollista. Terveydenhuollossa lasten palvelut nähdään osana perhepalveluja. Hoitotyö on aina perhehoitotyötä. Lapsi on aina osa perhettään. Hän on lisäksi yksilö kuten muutkin perheenjäsenet.
Kuinka edesauttaa avun ja tuen hakemista?
Tärkeää on edelleen lisätä vanhempien tietämystä lasten kaltoinkohtelun ilmiöstä kokonaisuutena. Minut on useasti havahduttanut vanhemmille terveydenhuollon odotustiloista löytynyt juliste, joka on käännetty usealle eri kielelle. Siinä lukee isolla tekstillä: ”Lasten kaltoinkohtelu on rikos.” Julistetta katsoessaan vanhempi saattaa alkaa pohtia: ”Olenko minä kaltoin kohdellut lastani ja olenko minä rikollinen? Tämä julisteen yksittäinen tieto on herättävä, mutta yksittäisenä iskulauseena se saattaa herättää vanhemmassa myös pelkoa, häpeää ja yhä lisääntyvää huoliasioiden piilottelua ja eristäytymistä tukea antavista tahoista. Siksi on äärimmäisen tärkeää tuottaa vanhemmille asiallista tietoa ilmiön kokonaisuudesta: Minkälaiset oikeudet lapsella on, mikä on väkivaltaa, miksi se on väkivaltaa, mitä siitä seuraa eri osapuolille, mikä on oikea tapa toimia ja miksi, mistä saa apua ja tukea väkivallan sisältyessä perheen arkeen, kuinka väkivaltaa voi ehkäistä, kuinka voi ja pitää toimia…
Väestöliiton psykologi Suvi Laru toi julkistamistilaisuudessa esiin, että Ihminen tarvitsee kannustavaan kasvatukseen siirtymiseen tietoa, taitoa kohdata lapsi ja etsiä apua sekä kokemusta toisin tekemisestä ja tuen saamisesta. Larun mukaan myös ammattilaisten tulisi pohtia: ”Mikä on minun oma mallini.” Meidän ammattilaisten tulisi nähdä myös itsemme kehittyvinä ihmisinä.
Kuinka edesauttaa vanhempien tietämyksen kasvattamisessa?
Ammattilaisten tehtävä on tuoda esiin se, mikä on lapsen turvallisuudelle ja terveelle kasvulle haitallista toimintaa. Tällöin on tiedettävä, mikä on turvallista ja terveellistä kasvua tukeva toiminta. Jäähypenkki on todettu yhtälailla haitalliseksi lapselle, koska lapsi ei osaa käsitellä yksin tunteitaan. Näin toi esiin omassa puheenvuorossaan psykologi Suvi Laru. Jäähypenkistä olisi edelleen siirryttävä tukemaan kannustavia kasvatusmenetelmiä kuten kannustava ohjaus ja hellä kosketus, hyvä hoito ja huolenpito, läsnäolo ja kohtaaminen sekä kannustava suhde lapseen. Tätä koskien Ensi- ja turvakotien liitto on tuottanut sähköisen oppaan: Väkivalta ja laiminlyönti kasvatuksessa -virtuaalikirja.
Sieltä löytyy mm kasvatuksellisen väkivallan nelikenttä, jonka Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen esitteli julkistamistilaisuudessa. Se kokoaa erilaiset väkivallan muodot kasvatuksessa. Kirjasta löytyy myös kannustavan kasvatuksen nelikenttä, joka antaa eväitä ammattilaiselle ilmentää sitä kuinka lapsen kanssa tulisi toimia turvallista ja tervettä kasvua tukevasti. Vanhempainliiton sivujen kautta pääsee myös seuraamaan elokuulla 2017 tallennettua nettiluentoa kannustavasta kasvatuksesta. Väestöliiton sivuilla on lisäksi tulevia nettiluentoja, joihin on mahdollista osallistua livenä sekä muita palveluja vanhemmuuden tueksi. Nämä ovat maksuttomia.
Kuinka edesauttaa lasten oikeuksien toimeenpanoa?
Raportin julkaisutilaisuudesta jäi vielä yksi tärkeä asia mieleen Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntijan Sauli Hyvärisen esityksestä: Lapsen oikeuksien julistuksen nojalla lapsen kaltoinkohtelu ei ole koskaan perheen yksityisasia. Emme siis voi ajatella, että nähdessämme lapsen kaltoinkohtelua emme voisi siihen puuttua, koska se on perheen oma asia. Siihen TULEE puuttua kaikkialla yhteiskunnassa, mutta tukihenkisesti ja apua tarvitsevaa kasvattajaa ihmisenä kunnioittaen. Ammattilaisella on oikeus puuttua ja velvollisuus tukea perheitä lapsen turvallisen ja terveen kasvun tehtävässä (myös Flinck & Paavilainen 2016).
Vain aikuinen voi valvoa julistuksen toteutumista!
-Heidi Reunanen-
Lähteet:
Flinck T. & Paavilainen E.2016. Ylisukupolvisen lasten kaltoinkohtelun ehkäiseminen lasten ja perheen palveluiden haasteena. Julkaisussa K. Nousiainen, P. Petrelius & L. Yliruka (toim.). Puheista tekoihin -Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen lastensuojelussa ja perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työpaperi 20/2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,92-102.
Hyvärinen S. 2017. Piiskasta jäähypenkkiin – Suomalaisten kasvatusasenteet ja kuritusväkivallan käyttö 2017. Lastensuojelun keskusliitto, Verkkojulkaisu 2/2017.
Nousiainen K., Petrelius P. & Yliruka L. 2016. Puheista tekoihin – Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen lastensuojelussa ja perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työpaperi 20/2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kommentit