Teksti: Jutta Rauvala
Kuva: Hanna Limatiuksen kotialbumi
Alun perin Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Limatius muutti Tampereelle opiskelemaan englantilaista filologiaa vuonna 2007, valmistui maisteriksi vuonna 2013 ja jatkoi tohtoriopintoihin vuonna 2014. ”En ajatellut vielä opintojeni kandivaiheessa, että minusta tulisi tutkija. Oikeastaan en ollut koskaan harkinnutkaan asiaa. Kiinnostuin tutkimustyöstä vasta syventävissä opinnoissa, kun tutustuin tekstin- ja diskurssintutkimuksen menetelmiin, erityisesti digitaaliseen diskurssintutkimukseen. Kandin tein aikoinaan kirjallisuusaiheesta, mikä ei selvästikään ollut se ”oma juttuni”’, Limatius kertoo.
Lopulta Limatiuksen oma harrastus, muotibloggaaminen, päätyi tavallaan hänen gradunsa, ja sittemmin myös väitöskirjatutkimuksensa, aiheeksi. ”Gradussani tutkin muotiblogeja, keskittyen erityisesti niihin tapoihin, joilla blogien kirjoittavat rakensivat yhteisöllisyyttä kielellisin keinoin. Gradun tekeminen oli minusta ihan mukavaa, kun taas monien ystävieni mielestä se tuntui olevan aivan kauheaa. Ehkä siinä heräsi se ensimmäinen ajatus siitä, että tutkimuksen tekeminen voisi sittenkin olla minua varten.”
Väitöskirjansa aihetta Limatius kuvailee gradunsa luonnolliseksi jatkumoksi, jolloin aiheen valintakaan ei tuottanut päänvaivaa. ”Englantilaisen filologian alalle kuuluva väitöskirjani käsittelee pluskokoisia muotibloggaajia keskittyen niihin kielellisiin keinoihin, joita bloggaajat käyttävät yhteisöllisyyden, identiteettien ja voimaantumisen kokemusten rakentamiseen. Olen itse kirjoittanut blogia vuodesta 2011 lähtien vaihtelevalla aktiivisuudella. Omat kokemukseni pluskokoisena muotibloggaajana herättivät kiinnostuksen ilmiöön myös laajemmalla tasolla. Pluskokoiset naiset ovat marginalisoituja valtavirtamuodin kuvastossa, joten blogin kirjoittamisella on heille erilaisia merkityksiä, kuin ns. standardikokoisille naisille. Näihin merkityksiin ja erityisesti siihen, miten ne näkyivät bloggaajien käyttämässä kielessä, halusin väitöstutkimuksessani keskittyä. Pluskokoisia muotibloggaajia ei ollut myöskään tutkittu kielitieteellisestä näkökulmasta aiemmin, joten alalla oli aukko, jonka tutkimukseni pystyi täyttämään.”
Tuore tohtori kuvailee itse väitöstilaisuutta epätodelliseksi kokemukseksi. Koronavirusepidemian pakottamana myös Tampereen yliopistossa jouduttiin nopealla aikataululla löytämään vaihtoehtoisia tapoja väitöstilaisuuksien toteuttamiseksi. Näin ollen tilanne vaikutti myös Limatiuksen väitöstilaisuuteen. ”Olin ensimmäisten Tampereen yliopiston etäväittelijöiden joukossa, koska väitökseni oli jo niin lähellä koronakriisin iskiessä Suomeen. Piti tehdä nopeasti päätös, että väittelenkö etänä vai lykkäänkö koko väitöstä. Koska olin työtön ja tiesin tutkinnon avaavan uusia ovia rahoituksen saamisen ja työllistymisen näkökulmasta, päätös oli loppujen lopuksi suhteellisen helppo: en halunnut lykätä.”
Limatius huomauttaa, että esimerkiksi perheen ja ystävien poissaolo juhlista harmitti, samoin kuin se, ettei hän voinut järjestää väitöksen jälkeen perinteistä karonkkaa. Myös poikkeuksellinen väittelytilanne toi päivään oman lisämausteensa. ”Väitös jännitti todella paljon, mutta uskon, että jännityksen aste olisi ollut samaa luokkaa myös ”normaalissa” väitöksessä. Tietysti vähän pelotti, tuleeko jotain teknisiä ongelmia, mutta niiltä onneksi säästyttiin. Tavallaan oli ehkä jopa helpompi keskittyä keskusteluun vastaväittäjän kanssa, kun yleisö oli näkymätön. Itse väitös meni mielestäni hyvin, keskustelu oli antoisaa ja sain vastaväittäjältä hyviä vinkkejä jatkotutkimukseen.”
Limatiuksen mukaan tilanteessa oli kuitenkin myös positiivisia puolia. Etäväittely mahdollisti esimerkiksi sen, että maapallon toisella puolella asuvat ystävät pystyivät olemaan tilaisuudessa ”läsnä”. Myös perheelliset läheiset, jotka kenties muuten eivät olisi voineet ottaa osaa tilaisuuteen, pystyivät seuraamaan väitöstilaisuutta verkossa. Vaikka Limatius ei voinutkaan järjestää suuria juhlia, perhe ja ystävät olivat väitöksen jälkeen mukana juhlahumussa Skype-puheluiden sekä onnittelusoittojen ja -viestien muodossa. ”Illalla vietin kaksin aviomieheni kanssa ns. ”kotikaronkkaa”. Tosi moni ystäväni seurasi väitöstä ja sanoi, että heille tuli itselleenkin juhlatunnelma kotiin sinä päivänä. Siitä tuli todella hyvä mieli”, Limatius kiteyttää.
Tulevaisuuden väittelytapaa Limatius ei etäväittelystä kuitenkaan povaa, vaikka hänen oma kokemuksensa positiivinen olikin: ”Monille ne perinteet ja tilaisuuden juhlallisuus ovat kuitenkin tärkeitä. Mutta ehkä siitä voisi tulla yksi vaihtoehto perinteisen väitöksen rinnalle. On varmasti olemassa monia muitakin tilanteita, joissa perinteistä väitöstä on hankala järjestää. Nyt on nähty, että etäväitös toimii, ja käsittääkseni siitä on tullut muidenkin väittelijöiden kohdalla positiivista palautetta.”
Seuraavaksi Limatiuksen haaveissa on tutkimustyön jatkaminen. Sosiaalisen median suurkuluttajaksi itseään kuvaileva Limatius kertoo haluavansa tutkia eri sosiaalisen median verkostoja erityisesti nuorten naisten näkökulmasta. ”Niin sanottu influencer -kulttuuri ja siihen liittyvät kielelliset käytännöt kiehtovat minua. Rahoitusmahdollisuuksia on kuitenkin vähän ja kilpailu on kovaa. Siihenkin pitää varautua, että joutuu ainakin väliaikaisesti tekemään jotain muuta, kuin tutkimusta. Tekisin mielelläni esimerkiksi yhteistyötä suomalaisten, muodin alalla toimivien yritysten kanssa. Uskon, että erityisesti pluskokoisille naisille vaatteita suunnittelevat yritykset voisivat hyötyä tutkijan kriittisestä näkökulmasta siihen, miten asiakkaille viestitään.”
Tutkijan uraan liittyviä haasteita pohtiessaan Limatius muistuttaa, että samasta urapolusta haaveilevan kannattaa olla realistinen, mutta periksiantamaton. ”Tutkimuksen tekeminen on parhaimmillaan aivan mahtavaa ja pahimmillaan hyvin turhauttavaa ja stressaavaa, kuten varmasti moni muukin työ. Sanoisin, että tärkeintä on muistaa, että olet muutakin kuin tutkija. Tutkimustyössä on usein vaikea vetää rajoja työn ja vapaa-ajan välille, koska työtä voi yleensä tehdä melko joustavasti omalla aikataululla (mikä on tietysti myös yksi niistä hyvistä puolista). Siinä menee helposti siihen ääripäähän, että töitä tulee tehtyä oikeastaan koko ajan.” Limatius huomauttaa, että tutkimuksen tekoa helpottaa se, jos aihe kiinnostaa henkilökohtaisella tasolla. Toisaalta silloin se voi myös vallata kaikki elämänalueet, hän lisää. ”Se, miten menestyt tutkijana ei määrittele sinua ihmisenä, eikä tutkijaidentiteetti ole ainoa identiteettisi. Tämä kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta ainakin omalla kohdallani se tuppaa välillä unohtumaan.”
Vaikka tutkijantyöhön liittyy paljon stressiä, mahtuu siihen myös valtavasti positiivisia asioita. Tutkijana Limatius on nauttinut etenkin matkustamisesta, uusien ihmisten kohtaamisesta sekä kansainvälistymisestä ja verkostoitumisesta. Hän muistuttaakin, että mahdollisuuksiin kannattaa tarttua avoimin mielin, vaikka aluksi erilaiset tilaisuudet ja konferenssit voivatkin tuntua jännittäviltä. Tuore tohtori tietää myös, että tutkimuksenteko on kaikkea muuta kuin yksioikoista, joskin silti erittäin palkitsevaa. ”Joskus voi tuntua siltä, että on tutkimuksensa kanssa ihan jumissa, eikä mistään tule mitään. Silloin on hyvä pitää pieni tauko ja tehdä välillä jotain muuta. Sitten kun ne palaset loksahtavat paikoilleen ja oivallat jotain uutta tutkimusaiheestasi, se on kaiken sen stressin arvoista. Se on aivan loistava tunne”, Limatius kannustaa.
Hanna Limatiuksen yhteystiedot:
hanna@limatius.com
