Teksti: Laura Hirvonen
Kuvat: Lauri Hietala, Sean Nelis
Kerro vähän itsestäsi. Kuka olet ja miten päädyit Tampereen yliopistolle nykyiseen työhösi?
Olen Kaisa Koskinen, käännöstieteen professori vuodesta 2016. Olen Tampereen yliopiston alumni, eli olen oikeastaan palannut kotiin. Siinä välissä olin samassa tehtävässä Itä-Suomen yliopistossa viiden vuoden ajan. Olen alun perin kotoisin Lahdesta, mutta Tampere on ollut joitakin taukoja lukuun ottamatta kotikaupunkini jo vuodesta 1988, ja tykkään siitä kovasti.
Olet juuri julkaissut uuden kirjan Translating in Town. Kertoisitko vähän kirjan julkaisuprosessista?
Alkuvuodesta ilmestynyt Translating in Town on viimeisin vaihe pitkässä prosessissa, joka alkoi juuri ennen siirtymistäni Joensuuhun 2011. Oikeastaan kyseessä oli rakkaudentunnustus Tampereelle ja halu tehdä näkyväksi arjen translatorista monikielisyyttä. Näistä eväistä syntyi toimitettu teos Tulkattu Tampere (2013), jossa kirjoittajat kartoittivat kääntämisen ja tulkkauksen tiloja nykypäivän Tampereella.
Seuraavassa vaiheessa kiinnostuin Tampereen 1800-luvun monikielisyydestä ja silloisesta translatorisuudesta aikana, jolloin ammattitulkkien ja -kääntäjien professio ei vielä ollut syntynyt. Kaupunginarkistossa olen kaivellut 1870-luvun kunnallishallinnon asiakirjoja ja rakentanut niihin tallentuneiden vihjeiden avulla kuvaa siitä, miten ruotsinkielisen hallinnon ja pääasiassa suomenkielisen kaupungin kaksikielistä hallintoa muovattiin kääntämällä ja tulkkaamalla. Tämä historiallinen näkökulma johti myös Translating in Town -teoksen syntyyn.
Translating in Town on osa kansainvälistä käännöstieteellistä tutkimustrendiä, jossa translatorisuutta tarkastellaan tilallisuuden kautta, yksittäisen kaupungin rajaamassa kehyksessä. Olen toimittanut sen yhdessä belgialaisen kollegani Lieven d’Hulstin kanssa. Kokosimme asiantuntevan kirjoittajajoukon kuvaamaan pitkän 1800-luvun arkisia monikielisyyskäytänteitä eri puolilla Eurooppaa. Tarkastelun kohteena eivät ole vain kansalliset kielipoliittiset linjaukset tai pääkaupunkiin keskittyvä valtionhallinnon kehitys, vaan ennen kaikkea arkiset ratkaisut pienemmillä paikkakunnilla. Näin syntyy monisyinen kuva hallinnollisten käännös- ja tulkkauskäytänteiden vähittäisestä kehittymisestä, jännitteistä kansallisen tason tavoitteiden ja paikallisen todellisuuden välillä, samoin kuin demokratisoitumisen vaiheista ja kehittyvän kansalaisuusajattelun kytkeytymisestä erilaisiin kielipoliittisiin käänteisiin.
Tampere on yksi teoksen esimerkkitapauksista. Ja kiehtova esimerkki se onkin, sillä 1800-luvun lopulla kunnanvaltuuston kielipolitiikassa nähtiin monia vaiheita, ja noin kymmenessä vuodessa kunnallishallinnon kieli vaihdettiin erilaisten kääntämis- ja tulkkauskäytänteiden kautta tyystin ruotsinkielisestä kokonaan suomenkieliseksi. Samaan aikaan käytiin kaupungin lehdistössä kiivasta kielipoliittista väittelyä, ja sanan säilä heilui puolin ja toisin toisinaan samaan tapaan kuin nykyään someväittelyissä.
Mitä aihetta haluaisit seuraavaksi tutkia?
Kirjan julkaisuvaiheessa se on tekijälleen jo vähän vanha uutinen, sillä tutkimustyö on tehty jo paljon aiemmin. Seuraavaksi minulta ilmestyy loppuvuodesta teos, joka käsittelee kääntämistä ja tunteita samoin kuin toimitettu käsikirja kääntämisestä ja etiikasta. Olen siis palannut sekä ikuisten että huippuajankohtaisten kysymysten äärelle. Konekääntämisen kehittyessä ja kääntämisen automatisoituessa ei nimittäin oikeastaan voisi olla keskeisempiä kysymyksiä kuin tunteet ja moraali. Molemmissa riittää tutkittavaa, niin 1800-luvun Tampereella kuin nykypäivässäkin.
