Millaista on syrjimätön kieli? Tätä kysymystä pohdimme Äidinkielen opettajain liiton vuosikirjassa julkaistussa artikkelissamme Kymmenen havaintoa syrjimättömästä kielestä. Syrjimättömässä kielessä suositaan ilmauksia, jotka ovat sävyltään arvostavia ja ihmisarvoa kunnioittavia. Tässä blogitekstissä nostamme esiin kolme pointtia eli keskeistä näkökulmaa artikkelistamme. Niistä selviää, miten syrjimättömiä ilmauksia voidaan muodostaa suomen kielelle tyypillisillä tavoilla.
Syrjimättömän kielen muodostustavat eivät ole samat suomessa ja englannissa
Englannin kielelle on tarjolla kattavia tutkimukseen perustuvia syrjimättömän kielen ohjeita. Esimerkiksi American Psychological Associationin verkkosivuilla on saatavilla sekä yleisiä että teemoittain koostettuja ohjeita. Yksi vammaisuuteen ja terveydentilaan liittyvä ohje on, että kielessä tulisi suosia henkilö- ja identiteettilähtöisiä ilmauksia. Arvottavuuden (esim. rampaparka) ja ulkoapäin annettujen lääketieteellisten diagnoosien (esim. dementikko) sijaan keskiöön nostetaan toimijuus (esim. pyörätuolin käyttäjä) ja itse määritelty identiteetti (esim. retinitis pigmentosaa sairastava henkilö voi kutsua itseään retiniitikoksi). Identiteettilähtöisen ilmauksen pohjalla voi olla jokin diagnoosinimitys, jos henkilö määrittelee sen osaksi identiteettiään.
Henkilölähtöisissä ilmauksissa ihminen hahmotetaan ensisijaisesti ihmisyyden eikä vammansa kautta. Tällöin englannin kielessä person with a disability on henkilölähtöinen ilmaus ja disabled person ei, sillä ensiksi mainitussa henkilöön viittaava sana person mainitaan ensin. Sen sijaan disabled person voi olla identiteettilähtöinen ilmaus. Suomen kielessä näitä kumpaakin englanninkielistä ilmausta vastaa ilmaus vammainen henkilö, jossa vammaisuus mainitaan ensin ja henkilö on lausekkeen pääsanana. Suomen ja englannin kieli ovat siis rakenteeltaan erilaisia, eivätkä englanninkieliset syrjimättömän kielen ohjeet sovi sellaisenaan käytettäväksi suomessa.
Liiallinen kohteliaisuus voi johtaa monimutkaisiin ilmauksiin
Englannin mallin mukaisten henkilölähtöisten ilmausten jäljittely voi suomessa johtaa monimutkaisiin ilmauksiin, joissa henkilö mainitaan ennen vammaisuutta. Esimerkkinä tästä on henkilö, jolla on vamma-tyyppisten ilmausten käyttö silloinkin, kun vammainen henkilö-tyyppisten ilmausten käyttö olisi sujuvampaa. Jolla on vamma-tyyppiset relatiivilauseet katkaisevat päälauseet sivulauseilla ja erottavat yhteenkuuluvat sanat toisistaan, mikä heikentää tekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Esimerkiksi virke Opettaja, jolla on vamma, pitää luennon esteettömässä salissa on vaikeampi lukea ja ymmärtää kuin Vammainen opettaja pitää luennon esteettömässä salissa. Ensiksi mainittu virke voidaan tulkita liioitellun kohteliaaksi eli hyperkorrektiksi, jos muodostustavan perusteena on ajatus, että opettaja on kohteliasta mainita ennen vammaa. Hyperkorrektiuteen ei kuitenkaan ole syytä, jos vammaista pidetään neutraalisävyisenä määritteenä ja ilmauksissa suositaan suomen kielelle tyypillisiä muodostustapoja. Suomeksi voidaan esimerkiksi muodostaa ilmaukset vammainen opettaja, vammaton opettaja, tamperelainen opettaja ja kiireinen opettaja. On siis vaikeaa perustella, miksi vammaisuudesta tulisi puhua mutkikkaammin sanankääntein kuin muista ominaisuuksista.
Kielen muutos ja vaihtelu kuuluvat myös syrjimättömään kieleen
Kieli muuttuu ajan myötä, ja käsitykset syrjimättömistä ilmauksista muuttuvat siinä samalla. Kielen muutos näkyy esimerkiksi sanavalinnoissa: nykyisin vältetään vanhentuneita ilmauksia, kuten kuuromykkä ja selektiivinen mutismi, ja ne korvataan korrekteilla ilmauksilla, kuten kuuro ja ajoittainen puhumattomuus. Kielessä on myös tilanteista vaihtelua, joka määrittää, onko ilmaus neutraalisävyinen vai ei. Esimerkiksi vammainen-sanaa voidaan tilanteittain käyttää neutraalisävyisenä sanana tai haukkumasanana. Haukkumasanaksi vammainen muuttuu esimerkiksi silloin, kun sitä käytetään negatiivissävyisenä kiertoilmauksena, jolla korvataan merkitykseltään tarkempaa ilmausta (esim. huonosti toimivan auton kutsuminen vammaiseksi). Haukkumasanasta on kyse myös silloin, kun puhujan intentio on loukkaava (esim. joku haluaa loukata toista kutsumalla häntä vammaiseksi). Lähes mitä tahansa sanaa voidaan käyttää haukkumasanana, kun intentio on loukkaava eli tarkoituksena on satuttaa. Loukkaavuutta voidaan koettaa peitellä vaikkapa sanomalla, että en mä tätä millään pahalla, mutta… Näin puhuja kuitenkin vain suojelee itseään ja välttelee vastuuta sanoistaan.
Kielen ajallisen ja tilanteisen vaihtelun vuoksi voi olla vaikeaa tietää, millaiset ilmaukset ovat kulloinkin suositeltavia. Jokaisen on kuitenkin hyvä koettaa pysyä ajan tasalla suositeltavista ilmauksista. Vaikka aina varmuutta ei olisi, voi koettaa valita ilmauksia, jotka ovat arvostavia ja ihmisarvoa kunnioittavia. Joskus voi olla hyvä myös kysyä, miten toiset haluavat itseään kutsuttavan.
Lähde
Valtasalmi, Idastiina – Siltaloppi, Satu – Wacklin, Vilma – Mustanoja, Liisa 2025: Kymmenen havaintoa syrjimättömästä kielestä. – Kaisa Jänis & Iiris Salminen (toim.), Kieli ja kirjallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa s. 99–129. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 2025. Äidinkielen opettajain liitto.
