Maija Hirvosen juhlaluento 15.5.2025
Problem: eine relevante Störung. Kieli- ja käännöstieteellisiä näkökulmia ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen.
Sehr geehrte Dekanate,
liebe Kolleginnen und Kollegen,
geehrtes Publikum!
Heute freue ich mich sehr darüber, mit diesem Vortrag die Professur für deutsche Sprache, Kultur und Translation antreten zu dürfen.
Ich werde zunächst die Fächer meiner Lehrstuhl – die Sprachwissenschaft und die Translationswissenschaft – anhand einiger heute relevanter Forschungsbereiche und Fragestellungen einführen. Darauffolgend möchte ich das Thema der Problemlösung in Anspruch nehmen und es – auf jener Fächer und auf unserer Forschung beruhend – aus der humanwissenschaftlichen Perspektive betrachten.
Angesichts des hauptsächlich nicht Deutsch sprechenden Publikums werde ich die Rede nun jedoch auf Finnisch halten.
Esitelmäni pidän suomeksi. Se on tarjolla tekstimuodossa Pluralin blogin osoitteessa. Esitelmää voi seurata myös kalvoja katsomatta, vain kuunnellen.
Meillä Tampereen yliopistossa tarkastellaan saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen sekä tulkkauksen ilmiöitä monipuolisesti. Tutkimme saksan kieltä ja kulttuuria vuorovaikutuksessa ja teksteissä sekä saksan kielen opetusta mm. digitaalistumisen, draamapedagogiikan ja kulttuuritiedon näkökulmista. Tutkimme tulkkausvuorovaikutusta, konekääntämistä sekä monikielistä kriisiviestintää.
Tässä esitelmässäni keskityn kahteen alueeseen: pragmatiikan eli kielenkäytön tutkimukseen ja siinä vuorovaikutus- ja keskustelunanalyysiin, sekä käännösprosessitutkimukseen.
Keskustelunanalyysi on sekä teoria ihmisten välisen vuorovaikutuksen rakenteesta että menetelmä analysoida eli jäsentää ja käsitteellistää näitä. Keskustelunanalyysi on empiiristä eli tosielämää ymmärtävää tutkimusta, jossa empiria viittaa uuden ymmärryksen tuottamiseen aidoista vuorovaikutustilanteista käsin.
2000-luvulla on vahvistunut tutkimussuuntaus, jossa keskeisiä kielisysteemin alueita kuten kielioppia ja semantiikkaa tutkitaan keskustelunanalyysilla. Tämä vuorovaikutuslingvistiikan alue tuottaa uutta tietoa kielen ominaisuuksista ja muotoutumisesta palauttaen tarkastelun siihen yhteyteen, johon kieli on syntynyt: ihmisten yhteistoimintaan ja merkityksenmuodostukseen.
Vuorovaikutussemantiikkaa, jossa kuvataan kielellisten merkitysten vuorovaikutteista rakentumista, on kehitetty pitkään erityisesti saksan kieleen ja Saksan kielen instituutissa professori Arnulf Deppermannin johdolla.
“Miten kääntäminen tapahtuu” puolestaan on kysymys, johon käännösprosessitutkimus etsii vastauksia. Perinteisesti ala on selvittänyt kääntämistä mentaalis-kognitiivisena ilmiönä, jossa tiedonkäsittely, kuten ongelmanratkaisu, paikannetaan yksittäisten kääntäjien mieleen. Toinen näkökulma käännösprosesseihin on ollut sosiologinen eli ihmisyhteisöjen toimintaa ja rakenteita tarkasteleva tutkimus.
2010-luvulta alkaen käännösprosessitutkimuksessa on vahvistunut näitä kahta yhdistävä sosio-kognitiivinen lähestymistapa. Sosio-kognitiivisen mallin ytimessä on mielen yhteys maailmaan, ja siksi tutkiessamme ihmisen kognitiivista toimintaa, kuten kääntämistä, on tutkittava myös ympäristöä, jossa hän toimii. Käännöstieteessä tämän suuntauksen kehittäjiin kuuluu ennen muuta Wienin yliopiston professori Hanna Risku.
Yhdistämällä keskustelunanalyyttisen ja sosio-kognitiivisen näkökulman saa herkullisen lähtökohtan tarkastella ongelmanratkaisua ihmisten välisenä yhteistyönä.
Kääntämistilanne tuo erityisellä tavalla esiin kielellisten merkitysten muodostamisen ja sitä ohjaavat semanttiset ja sosiaaliset käytännöt. Viime vuodet olemmekin analysoineet sitä, miten ammattilaiset keskustelevat käännösongelmista ja ratkovat niitä tiimityössä. Aineistonamme on videotallenteita aidoista työnteon tilanteista sokeiden ja näkevien tiimiläisten välillä, kuvailutulkkausprosessien aikana, Itävallassa, Saksassa ja Suomessa.
Miten kielelliset merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa? Kielitieteessä tutkitaan enenevissä määrin kieltä multimodaalisena eli moniaistisena merkkijärjestelmänä. Keskustelunanalyysi on jo aikaa sitten siirtynyt pelkän verbaalisen puheen tarkastelusta multimodaalisen vuorovaikutuksen systematiikan purkamiseen. Kielenkäyttöhän on elimellisesti moniaistista.
Vuorovaikutuksessa sanoihin liitetään ei-verbaalisia piirteitä, kuten sävelkulku, sanapaino, kehon asento ja katse, merkitsemään toimintaa.
Vuorovaikutuksessa on eri osapuolia, jotka yhtäältä reagoivat aiempaan ja toisaalta tuottavat uutta toimintaa.
Esimerkiksi: kysymys voi toimia ehdotuksena, toisto vastauksena.
Miten vuorovaikutus jäsentyy epäsymmetrisessä tilanteessa? Tutkimuksessamme on selvinnyt, että sokeiden ja näkevien henkilöiden vuorovaikutus on multimodaalisesti rikasta.
Visuaalisia resursseja hyödynnetään molemmin puolin. Myös ei-näkevällä henkilöllä on käytössään produktiivista visuaalisuutta eli hän voi käyttää mm. katsetta, eleitä ja nyökkäystä ilmentämään toimintaa, kuten samanmielisyyttä tai ymmärtämistä, vaikkei hän omaakaan reseptiivistä visuaalisuutta.
Hyvät kuulijat,
tässä esitelmässä haluan vielä pureutua näistä tutkimusalueista ammentavaan ongelman käsitteeseen.
Ongelmaan yhdistetään arkikielessä usein negatiivisia mielleyhtymiä; ongelmat halutaan ratkaista ja niistä halutaan eroon.
Keskustelunanalyysissa ongelma ymmärretään kiinnostavana, luonnollisena osana vuorovaikutusta.
Ongelma tuottaa merkityksellisen häiriön vuorovaikutukseen tai meneillään olevaan toimintaan. Esimerkiksi jos joku ei osoita havainneensa kysymystä ja siten toimi odotusten mukaisesti vastaamalla siihen, kysyjä signaloi tilanteen ongelmallisuutta esim. toistamalla kysymyksen.
Ongelma ilmenee siis merkityksellisenä häiriönä, joka jarruttaa meneillään olevaa toimintaa, kunnes on saavutettu riittävä yhteisymmärrys, jotta toiminta voi jatkua.
Tiimityössä ongelman käsittely, ratkaiseminen ja merkitysten koordinointi perustuvat jaettuun ja hajautettuun tiedonkäsittelyyn, jolloin eri osapuolet prosessoivat ja tuottavat tietoa yhdessä ja erikseen. Merkityksenantoa ohjaavat käytännöt eivät siten määrity yksilötasolla, vaan merkityksiä muodostetaan, kun omat havainnot ja tulkinnat tuodaan neuvoteltaviksi erilaisten sosiaalisten ja tekstuaalisten reunaehtojen piirissä. Näitä reunaehtoja ovat mikrotasolla mm. se, miten vuorottelu keskustelussa tapahtuu; makrotason rakenteissa työtä ohjaavat puolestaan erilaiset normit eli säännöt ja arvostukset sekä osapuolten roolit.
Ongelma on merkityksellinen häiriö, koska toiminta ei jatku samanlaisena sen ilmettyä; ongelman esiin nostaminen tuottaa parhaimmillaan paremman ratkaisun, mutta jo ongelman ratkaisemisprosessi tuottaa parempaa ymmärrystä tilanteesta.
Käännösprosessitutkimuksemme on osoittanut, että osa merkitysneuvotteluista päätyy tulokseen, joka ei muuta alkuperäistä muotoiluehdotusta. Tästä huolimatta ongelmasta ja sen ratkaisemisesta neuvotteleminen tekee erilaisista vaihtoehdoista ja näkökulmista havaittavia ja yhteisesti käsiteltäviä. Näin osapuolet voivat päätyä ratkaisuun, joka on yhteisesti hyväksytty. Työn tekemisen kontekstissa onkin tärkeää, että lopulta muotoillaan ratkaisu ja tehdään päätös, jotta päästään eteenpäin.
Tampereen yliopiston mottona on ”Ihminen ratkaisee”. Kielen, kääntämisen ja vuorovaikutuksen analyysi tarjoaa selityksiä sille, miten ihminen ratkaisee.
Ongelmanratkaisua olemme saaneet pohtia myös tieteidenvälisessä yhteistyössä insinööritieteiden kanssa. Tällöin huomiomme on kiinnittynyt erityisesti ratkaisuihin.
Ratkaisut, kuten ongelmatkin, ovat moninaiset. Käännöstiede on jo 1950-luvulta lähtien kuvannut erilaisia tapoja tuottaa ratkaisuja ongelmiin. Kääntäminen ei ole yksi-yhteen-siirtämistä vaan viestintätilanteeseen sekä kohdekieleen ja -kulttuuriin sovittamista niillä merkityksenmuodostamisen välineillä, jotka kulloinkin ovat käytössä.
Kääntämisen voikin menettämisen sijaan mieltää lisäämisenä ja rikastamisena. Käännösteoreetikko Andrew Chesterman esitti 30 vuotta sitten, että kääntäminen ei tuota täydellistä vastaavuutta eli ekvivalenssia vaan samankaltaisuutta (similarity). Näin kääntäminen lisää merkityksiä tai erilaisia näkökulmia merkitykseen.
Nykyisin tämä teoria resonoi mm. koneoppimisen kontekstissa, kun mallinnetaan ihmisen kielenkäyttöä tietokoneohjelmilla. Mallinnusta halutaan tehdä paitsi siitä, mikä kielenkäyttäjille on yhteistä, myös siitä, mikä on erilaista. Poikkitieteellisessä, eri kieliä ja koneoppimista yhdistävässä tutkimuslinjassamme kehitämme tietokonemalleja näistä näkökulmista käsin.
Kirjassa ”Aika haastaa humanistit” professori Jaana Hallamaa kuvailee humanistisen ajattelun tuottamia innovaatioita lukien niihin mm. ihmisoikeudet. Nykyajan innovaatioiksi lukeutuu niihin pohjautuen YK:n määrittämät vammaisten henkilöiden oikeudet. Ehkä seuraava humanistinen innovaatio piilee kulttuurinmuutoksessa niin, että vammaisuutta ei enää nähdä jonakin, mikä pitää korjata, vaan ihmiskunnan toimintaa rikastavana elementtinä. Tätä tutkimuslinjaa toteutamme eurooppalaisessa NewWorkTech-hankkeessa, jossa kehitämme saavutettavaa työelämää ja etsimme uusia kompetensseja vammaisten työntekijöiden kanssa.
Ihmistieteellinen tutkimus on siis uuden ymmärryksen tuottamista, käsitteiden moniulotteisuuden analysoimista, kielen ja ihmisen toiminnan jäsentämistä. Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi se tuottaa harvoin nopeita patenttiratkaisuja, ja siksi ihmistieteiden tehtävä on nähtävä toisin: se on pitkäaikaista yhteiskuntien ja kulttuurien kehittämistä moniäänisesti ja ihmistä monipuolisesti ymmärtäen.
Se on pysähtymistä merkityksellisten häiriöiden äärelle.
Sehr geehrte Anwesende,
dass die wissenschaftliche Forschung gesellschaftliche Probleme lösen soll, gehört heute zum Erwartungshorizont der Universitäten und ist auch keineswegs der Geistes- und Sozialwissenschaften fremd. Dennoch benötigen Gesellschaften langfristig auch Grundlagenforschung, die auf schnelle Lösungen verzichtet und Probleme als relevante Störungen mehrdimensional betrachtet. In den Humanwissenschaften etwa lotet die Grundlagenforschung Perspektiven auf kulturelle Veränderungen aus – und Kulturen lassen sich erst mit Zeit ändern.
Ich bedanke mich für Ihre Aufmerksamkeit!
Kiitos huomiostanne!
