Teksti: Riikka Nieminen
Kuva & video: Jan Pitkäsalo
Oikeudelliset asiakirjat, kuten sopimukset ja viranomaispäätökset, ovat pääsääntöisesti juristien juristeille laatimia mahdollisimman aukottomia tekstejä, joissa pyritään täsmälliseen ilmaisuun. Niissä vilisevät vieraalta kuulostavat oikeudelliset termit ja hankalat virkerakenteet tekevät asiakirjojen sisällön ymmärtämisestä usein haastavaa. Viime vuosina tärkeäksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi noussut saavutettavuus on kuitenkin johtanut siihen, että oikeudellisia asiakirjoja on ryhdytty tarkastelemaan asiakkaan näkökulmasta ja ymmärrettävyyden kannalta.
Tampereen yliopiston monitieteinen Sarjis-tutkimusryhmä on tarttunut oikeudellisten tekstien vaikeaselkoisuuteen ja siitä aiheutuviin ongelmiin. Tutkimusryhmä etsii keinoja, joiden avulla oikeudellisten asiakirjojen saavutettavuutta pystytään lisäämään, ja selvittää, voiko asiakirjojen visualisoinnilla edistää tiedon saavutettavuutta. Tutkimusryhmälle myönnettiin vuonna 2020 kaksi hankerahoitusta. Koneen Säätiön rahoittamassa Sanasta kuvaksi -hankkeessa (2020–2023) tutkimusryhmä tarkastelee sosiaalihuollon asiakirjojen visualisointia ja sitä, voidaanko kyseisten asiakirjojen ymmärrettävyyttä parantaa kääntämällä niitä sarjakuvan muotoon. Suomen Akatemian rahoittamassa Graphic Justice -hankkeessa (Oikeutta sarjakuvan keinoin, 2020–2024) puolestaan selvitetään, voiko visuaalinen asiakirja olla oikeudellisesti pätevä ja lisääkö asiakirjan visuaalinen muoto sen sisällön ymmärrettävyyttä.
Vaikeaselkoisuus hankaloittaa tiedonsaantia ja oikeusturvan toteutumista
Jälkihoito, kuulemiskertomus, vireilletulovaihe, hoitolaina ja lunastuslauseke ovat esimerkkejä termeistä, joita löytyy oikeudellisista asiakirjoista. Oikeudellisissa teksteissä käytetään runsaasti vieraita ja vaikeasti ymmärrettäviä termejä, ja täsmällisyyspyrkimyksen takia niiden kieli on usein monimutkaista ja kankeaa. Vaikea kieli luo haasteita erityisesti niille, joilla on puutteellinen kieli- tai lukutaito tai kognitiivisia vaikeuksia ymmärtää lukemaansa.
Täsmällinen mutta vaikeasti ymmärrettävä asiakirja ei oikeudellisesta pätevyydestään huolimatta edistä yhdenvertaisuutta eikä ihmisen osallisuutta yhteiskunnassa. Mikäli lukija ei ymmärrä vaikeaselkoisen asiakirjan sisältöä, asiakirja ei täytä tehtäväänsä tiedon välittäjänä.
”Jokaisella on oikeus saada selvää itseään koskevista asiakirjoista sekä tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan”, toteaa yliopistonlehtori Eliisa Pitkäsalo, joka johtaa Graphic Justice -hanketta.
Tekstirivit kuvaruuduiksi
Sarjis-tutkimusryhmän hankkeiden taustalla oleva idea juontaa juurensa Etelä-Afrikassa ja Australiassa laadittuihin oikeudellisesti päteviin sarjakuvamuotoisiin työsopimuksiin, joita on käytetty apuvälineenä esimerkiksi kieli- ja lukutaidottomien työntekijöiden palkkaamisessa.
”Australiassa on laadittu sarjakuvamuotoinen työsopimus myös insinööritoimistolle. Syynä ei ollut se, etteivätkö toimiston työntekijät osaisi lukea, vaan pikemmin ajatus siitä, että ehkä he perehtyisivät sopimukseen aiempaa huolellisemmin”, projektitutkija Anne Ketola kertoo.
Kirjoitetun tekstin muuttamisessa sarjakuvamuotoon on kyse intersemioottisesta kääntämisestä eli siitä, että tekstin merkitys tulkitaan toisen merkkijärjestelmän avulla. Kun sanallista tekstiä käännetään kuvaksi, huomioon on otettava muun muassa kulttuuri- ja tilannekontekstit, sillä yhdestä kuvasta voi välittyä hyvinkin erilaisia merkityksiä paitsi värien, symbolien ja kirjoitetun tekstin myös kuvassa esitettävien hahmojen eleiden, ilmeiden ja muun kehonkielen kautta.
”Kääntäjän täytyy mennä syvälle tekstiin ja pohtia, kuka sen lukee ja miksi”, Ketola toteaa.
Oikeudellisten asiakirjojen visualisoinnissa lähtökohtana on asiakkaan näkökulman huomiointi: olennaista on, että asiakkaat ymmärtävät, mitä asiakirjat sisältävät, ja pystyvät osallistumaan oman asiansa käsittelyyn. Sarjakuvamuotoisen asiakirjan sisältö on sama kuin perinteisessä kirjoitetussa asiakirjassa, mutta sarjakuva muotona lisää kerronnallisuutta asiakirjaan, sillä sarjakuvaa lukiessaan ihminen rakentaa ruuduissa olevien verbaalisten ja visuaalisten elementtien pohjalta mielessään kertomuksen. Tämän vuoksi asioiden esitysjärjestys poikkeaa sarjakuvassa joskus kirjoitetun asiakirjan järjestyksestä.
”Sarjakuvakäännöksessä asioiden järjestys ei aina noudata kirjoitetun asiakirjan loogista järjestystä, vaan asiat esitetään niin, että ne seuraavat toisiaan loogisesti kerronnallisena jatkumona”, Pitkäsalo selittää.
Sanasta kuvaksi -hankkeen aikana kuvattu työskentelyvideo tuokin havainnollisesti esiin, kuinka paljon suunnittelua ja asettelua kuvaruutujen lopullisen järjestyksen löytäminen edellyttää, jotta asiakirjan informaatio saadaan välitettyä lukijalle mahdollisimman ymmärrettävästi.
”Kun kirjoitettua asiakirjaa käännetään sarjakuvaksi, huomiota on kiinnitettävä myös asiakirjan oikeudellisten ehtojen täyttymiseen. Asiakirjan tulee säilyä oikeudellisesti pätevänä, vaikka asiat tai yksityiskohdat esitettäisiin sarjakuvassa eri järjestyksessä kuin kirjoitetussa tekstissä”, Pitkäsalo muistuttaa.
Hän nostaa yhdessä Ketolan kanssa esiin myös sen, että kirjoitetusta tekstistä käännetty sarjakuva on aina vääjäämättä jollakin tavalla kääntäjän tulkinta. Kääntäjän on muun muassa tehtävä päätöksiä siitä, miten ja kuinka paljon kerronnallisuutta sarjakuvamuotoiseen asiakirjaan voidaan lisätä, jotta se kirjoitetun asiakirjan tavoin täyttää oikeudellisen asiakirjan vaatimukset. Päätösten tekemistä edellyttävät myös sarjakuvan hahmojen ulkoiset piirteet ja hahmojen keskinäisten suhteiden kuvaaminen. Sarjakuvamuotoista asiakirjaa lukevan on voitava kokea, että kuvitus kuvastaa hänen tilannettaan, joten pienetkin valinnat voivat vaikuttaa huomattavasti käännöksen samastuttavuuteen lukijan näkökulmasta.
Vaikka asiakirjojen visualisoinnilla pyritään lisäämään ymmärrettävyyttä ja saavutettavuutta, visuaalisuus ei kuitenkaan automaattisesti takaa sitä, että kankeakielinen asiakirja muuttuu kaikille ymmärrettäväksi. Ymmärtääkseen sarjakuvaa lukijan on myös osattava lukea sitä. Lisäksi on huomattava, että vaikka kerronnallisuus on yksi sarjakuvan keskeisistä piirteistä, sarjakuvamuotoisen oikeudellisen asiakirjan on oltava mahdollisimman yksiselitteinen eikä siinä voi olla tilaa lukijan tulkinnoille.
Sosiaalihuollon sopimus sarjakuvaksi
Oikeudellisen asiakirjan kääntäminen sarjakuvaksi vaatii ainakin kahdenlaista asiantuntijuutta: visuaalisen kielen konventioiden ja sisällön kulttuurisidonnaisuuksien sekä oikeudellisen asiakirjan pätevyysvaatimusten tuntemusta. Sarjis-tutkimusryhmä hyödyntää molemmissa hankkeissaan monenlaista osaamista, sillä ryhmään kuuluu käännöstieteen, sosiaalityön, sarjakuvatutkimuksen ja oikeustieteen tutkijoita sekä sarjakuvapiirtäjä.
Sanasta kuvaksi -hankkeessa tutkimusryhmä on laatinut yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) kanssa sarjakuvamuotoisen sopimusasiakirjan, joka sisältää säännöt ja ohjeet lasten valvottua vaihtoa varten. Valvottu vaihto on sosiaalihuoltolaissa määritelty palvelu, jossa lapsi siirtyy sopimuksen mukaisesti ja valvotusti vanhemmalta toiselle esimerkiksi tilanteessa, jossa eronneet vanhemmat ovat riitaantuneet eivätkä pysty kohtaamaan toisiaan.
Sopimusasiakirjan käännösprosessissa nousi esiin lukuisia kysymyksiä, joihin vastaaminen edellytti valintojen ja päätösten tekemistä. Tällaiset kysymykset liittyivät muun muassa sarjakuvan hahmojen ulkonäköön ja sukupuolirooleihin. Ketolan mukaan yhdeksi käännösprosessin haasteeksi nousikin kaiken sellaisen kuvittaminen, mikä ei tekstimuotoisessa asiakirjassa tule lainkaan esiin.
”Kirjoitetussa tekstissä vaikkapa vanhemmista voidaan puhua abstraktisti, mutta kuva vaatii tarkan visuaalisen muodon. Miltä vanhemmat näyttävät? Keitä he ovat? Millaisiin hahmoihin lukija samastuu?” hän selittää.
Sopimusasiakirjan käännösprosessi aloitettiin sirpaleista, sillä ETKL:n valvottua vaihtoa koskevien sopimusasiakirjojen sisältö vaihtelee paikallisesti. Käännösprosessi toteutettiin tutkimusryhmän kesken, minkä jälkeen ETKL:ltä kerättiin palautetta ja kuvia muokattiin. Seuraavaksi tutkimusryhmä testaa sarjakuvamuotoista sopimusasiakirjaa asiakaskäytössä.
Vanhukset ja nuoriso sarjakuvamuotoisten asiakirjojen käyttäjäryhminä
Sarjakuvamuotoisista asiakirjoista voivat hyötyä erilaiset käyttäjät. Usein ajatellaan, että näiden asiakirjojen käyttäjäryhmät koostuvat eri kulttuureista tulevista ihmisistä, mutta ne voivat koostua myös eri-ikäisistä ihmisistä. Yhden käyttäjäryhmän muodostavatkin sellaiset vanhukset, joilla muistisairaudet tai kognitiiviset vaikeudet ovat heikentäneet tai kokonaan estäneet muun muassa kirjoitetun tekstin ymmärtämisen. Lisäksi on mahdollista, että opittu kieli unohtuu ikääntymisen myötä tai ettei hoivakodissa löydy yhteistä kieltä hoitohenkilökunnan kanssa.
”Vanhuksille sarjakuvamuotoisista teksteistä voi olla hyötyä, koska asioita on ehkä helpompi muistaa, kun ne näkee kuvina”, Pitkäsalo toteaa ja pohtii samalla, voisiko sekä hoivakodeissa että kotona asuvien muistisairaiden palveluissa hyödyntää esimerkiksi kirjoitettujen ohjeiden rinnalla visuaalisia ohjeita.
Kysymyksiä sarjakuvamuotoisten asiakirjojen käytöstä ja tarpeesta herättävät myös nuorten heikentynyt lukutaito sekä selkokielen käyttäjien kasvava määrä. Pitkäsalo ja Ketola toteavat, että visualisoitujen materiaalien käyttö ja tarve saattavat lisääntyä tulevaisuudessa. Samaan hengenvetoon he kuitenkin huomauttavat myös, ettei kaikkia asiakirjoja voi eikä tarvitse visualisoida esimerkiksi sarjakuvamuotoon, sillä lukutaidon merkitystä yhteiskunnassa pärjäämisessä ei tule unohtaa.
