JOKO Prahassa: johtamisoppia Euroopan sykkeessä

Ulkomaan opintomatkat ovat keskeinen osa JOKO-johtamiskoulutuksia. Ne tarjoavat uusia näkemyksiä johtamisen ja työelämän tarkasteluun kansainvälisestä näkökulmasta, sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden hitsautua yhteen ryhmän kanssa. Porin JOKO-ryhmä vieraili huhtikuussa 2026 Prahassa.

JOKO-ryhmän opintomatka Prahaan tarjosi paljon enemmän kuin perinteisen opintovierailun. Opintomatkan aikana pääsimme syventymään Euroopan sydämessä talouden murrokseen, yrittäjyyteen, teollisuuteen ja kansainvälisessä toimintaympäristössä toimivien suomalaisten yritysten arkeen – tiiviisti, vaikuttavasti ja ennen kaikkea yhdessä koettuna.

Matka käynnistyi akateemisesti vahvalla otteella VSE-yliopistolla, jossa Tsekin talouden kehitys, yhteiskunnallinen konteksti ja yrittäjyyden rooli avautuivat yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Teemat eivät monellekaan olleet entuudestaan tuttuja, mutta luentojen kautta historia, nykyhetki ja tulevaisuuden näkymät kietoutuivat luontevasti yhteen. Aiheiden painavuudesta huolimatta tunnelma pysyi innostavana – oppiminen ei tuntunut suorittamiselta, vaan avasi laajalti ajatuksia.

Teoriasta käytäntöön – yrityselämä läheltä nähtynä

Yritysvierailut toivat JOKO-koulutuksen opit konkreettiselle tasolle. Suomalaisen YIT:n hanke Prahassa havainnollisti, miten kansainvälinen liiketoiminta istuu paikalliseen toimintaympäristöön, aikatauluineen ja reunaehtoineen. Suomi-alueella pääsimme tutustumaan tutulta kuulostaviin asuinkortteleihin kuten Pori, Tampere ja Vantaa, jotka asettuivatAalto-maljan muotoisen keskusaukion ympärille. Škoda Auton tehdasvierailu puolestaan teki vaikutuksen jo pelkällä mittakaavallaan: moderneja tuotantolinjoja, käsityötä ja tehokkuutta sulassa sovussa. Harva arkipäivä tarjoaa mahdollisuuden seisoa keskellä yhtä Euroopan tunnetuimmista autotehtaista.

Kozelin oluttehdas puolestaan tarjosi näkymiä ikonisen tsekkiläisen yritysbrändin maailmaan. Kokonaisuus muistutti hyvin siitä, miten monimuotoinen eurooppalainen yrityskenttä on – ja miten suomalaiset osaajat ovat siinä luontevasti mukana.

Yhteinen matka, yhteinen kokemus

Oppimisen ohella matkan ehkä suurin arvo syntyi ihmisistä ja yhdessä koetusta JOKO-hengestä. Tiivis ohjelma, yhteiset illalliset ja kävelyt Prahan keväisillä kaduilla loivat tilaa keskusteluille, jotka jatkuivat luontevasti luentosalien ulkopuolella. Verkostoituminen syntyi kuin itsestään – yhteisistä havainnoista, kysymyksistä ja oivalluksista.

Vaikka päivät olivat täysiä, kokonaisuus pysyi hallittuna ja sujuvana. Ohjelman monipuolisuus, kansainvälisyys ja käytännönläheisyys tekivät matkasta vaikuttavan.

JOKOn matka Prahassa osoitti jälleen, miten johtamisosaamista kehitetään parhaimmillaan: yhdistämällä akateeminen ymmärrys, yrityselämän arki ja yhteinen kokemus inspiroivassa eurooppalaisessa ympäristössä. Tämä oli opintomatka, joka ei unohtunut paluulennolla.

Hymyilevä nainen seisoo Niagaran putousten edessä.

 

Anna-Maria Moisio-Varpela
Asiakkuuspäällikkö, Jatkuva oppiminen

 

 

Kiinnostaako sinua JOKO-johtamiskoulutus?
Early bird -hinnat ovat nyt tarjolla ensi syksynä alkaviin koulutuksiin.
Lue lisää JOKOsta!

 

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *