Korkeakoulujen lukuvuodet etenevät perinteisesti hyvin pitkälti saman kaavan mukaisesti – kurssit pidetään vuosittain samoihin aikoihin, tentit pyörivät samoina viikkoina eri vuosina ja suurin osa opinnäytteistäkin valmistunee samoina ajankohtina. Sama toimintaperiaate näkyy myös korkeakoulujen johtamisessa. Yliopistojen toimintaa ohjaakin tavanomaisesti vuosikello, joka määrittää päätösajat eri toiminnoille – myös tulevaisuuden suunnitteluille.
Vuoden lähestyessä loppuaan yliopistojen vuosikello tikittää kohti korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision päivittämistä sekä seuraavan lukuvuoden opetussuunnitelmatyötä. Kumpikin tehtävä kurottaa pitkälle tulevaisuuteen. Yliopiston vision ja siihen liittyvän strategian tehtävänä on kuvata toimenpiteet, joilla yliopisto saavuttaa itsellensä asettamansa tulevaisuuden tavoitetilan. Opetussuunnitelmatyön tehtävänä taas on kuvata polku, jolla opiskelija saavuttaa professoreiden ja opettajien heille asettamat osaamistavoitteet pärjätäkseen tulevaisuuden työelämässä.
Opetussuunnitelmat perustuvat tämän hetken moderneihin ja ajankohtaisiin tekniikoihin
Yliopiston strategian ja opetussuunnitelmatyön vertaamista voidaan viedä vielä pidemmälle. Yliopistojen strategioita on perinteisesti suunniteltu lyhyille 4-5 vuoden ajanjaksoille, mutta seuraavia korkeakoulujen visioita laaditaan vuoteen 2030 asti. Opinto-oppaiden efektiivinen vaikutusaika on 2-5 vuotta tekniikan maisteriopinnoissa ja 5-10 vuotta opinto-oppaissa, jotka sisältävät sekä alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon opintoja. Aiemmin molempia suunnitelmia tehtiin lyhyissä sykleissä, mutta nykyään trendi on ollut kohti pidempiaikaisempia ja stabiilimpia rakenteita.
Näiden kahden suunnittelun välillä on myös merkittävä ero. Korkeakoulutuksen tutkimuksen ja opetuksen strategioita sekä visioita työstäessä pyydetään osallistujia irtautumaan nykyisyyden kahleista ja katsomaan vapaasti pitkälle tulevaisuuteen – jopa kuvittelemaan haluamansa visio ja sen jälkeen kulkemaan matka takaperin nykypisteeseen, jotta strategian toimenpiteet voidaan. Omat kokemukseni opinto-ohjelmien suunnittelusta ovat huomattavasti maanläheisempiä ja tylsempiä. Keskeinen kysymys, josta puhutaan kiertäen, on se millaisia osaamisia ja taitoja ohjelman pitäisi antaa opiskelijalle, joka siirtyy työelämään vasta kymmenen vuoden päästä.
Opetussuunnittelutyössä harvemmin rakennetaan polkua kohtia tulevaisuuden visioon ja sen vaatimia tietoja ja taitoja. Sen sijaan opetusohjelman suunnittelussa helposti korostuvat modernit ja ajankohtaiset tekniikat. Seurauksena tästä vuonna 2019 laadittu opetussuunnitelmatyö tulee voimaan vuonna 2020 ja sitä noudattavat opiskelijat valmistuvat tekniikan maisteriohjelmasta vuosina 2022-2025.
Liioitellusti voi sanoa, että vuonna 2025 valmistuu työelämään vuoden 2019 teknologiavalintojen perusteella koulutettuja asiantuntijoita. Näillä taidoilla koulutettu asiantuntija työskentelee oletusarvoisesti seuraavat 30 vuotta, joten sinänsä tehdyt valinnat eivät kohdennu vain ja ainoastaan lähitulevaisuuteen vaan niiden pitäisi heijastella myös pidempiaikaisia kehityssuuntia.
Tietysti todellisuus ei ole näin raadollinen vaan sekä opetussisällöt ja opiskelijoiden henkilökohtaiset opintosuunnitelmat elävät vuosien varrella vastaten muutoksen. Tästä huolimatta perusasetelma on se, että opetussuunnitelmatyö tulee aina jälkijunassa, sillä sen noudattaminenkin aloitetaan vasta lähes vuosi suunnittelun jälkeen.
Mallia opetussuunnitelmiin yritysten strategiatyöstä?
Toisaalta yritysten strategiatyöskentelyssä on otettu viimeisen vuosikymmenten aikana merkittäviä harppauksia eteenpäin. Ehkä yhtenä tavoitteena on ollut juuri vastata ongelmaan, että visio ja strategia ovat valmistuessaan saattaneet olla jo vanhentuneita tai ne ovat luottaneet suunnittelun aikana olemassa oleviin teknologiaratkaisuihin ja oletuksiin.
Opetussuunnittelutyö on taas pysynyt pieniä sisällöllisiä tuulahduksia – kuten oppimistavoitteiden alaskirjaamista – lukuun ottamatta lähes samanlaisena kuin vuosikymmeniä sitten. Koska teknologisen kehittymisen vauhti tuskin tästä hiljenee niin tulevaisuudenkin opetussuunnittelutyö tulee olemaan auttamattomasti vanhentunut. Tästä herää kysymys, että pitäisikö opetussuunnitelmatyön ottaa mallia strategiatyön viimeisimmistä kehitysaskelista?
Sami Hyrynsalmi
Tenure track -professori
