Uusiutuva energia tuo töitä diplomi-insinööreille myös tulevaisuudessa

Tuulivoiman tuotantoyhtiö Suomen Hyötytuuli Oy:n toimitusjohtaja Toni Sulameri pitää korkeakouluopintojen aikana hankittua teoriaosaamista ja verkostoja tärkeinä ja kannustaa opiskelijoita ajattelemaan yrittäjämäisesti.

Sulameri sai kipinän luonnontieteisiin jo peruskoulussa ja haaveili lukiossa urasta robotiikan parissa. Hän valmistuikin TTY:ltä koneautomaatiosta ja on sen jälkeen toiminut pitkään teknologia-alalla sekä yrittäjänä, teollisuudessa, tutkijana, opettajana että innovaatiotoiminnassa. Uusiutuvien energioiden toimialalle hänet houkutteli työn merkityksellisyys.

-Tällä alalla ollaan tekemisissä globaalien haasteiden kanssa. On hienoa, että voin työssäni luoda ihmisten ja luonnon kannalta aiempaa kestävämpiä energiaratkaisuja huipputeknologian avulla.

Sulameri on työskennellyt Suomen Hyötytuulessa pian kolmen vuoden ajan ja nähnyt tuulivoima-alan kehittyvän suurin harppauksin. Yrityksen uusimmat tuulipuistoprojektit edistyvät myötätuulessa.

-Meillä on parhaillaan rakenteilla maatuulipuisto Raaheen sekä maailman ensimmäinen jääolosuhteisiin suunniteltu merituulipuisto Porin Tahkoluotoon. Molemmat puistot tuottavat energiaa syksyllä 2017.

Signaalifuusion väitöskirja lintututkateknologiasta

Suomen Hyötytuuli tekee yhteistyötä eri korkeakoulujen, kuten TTY:n Porin laitoksen kanssa.

-Tällä hetkellä laitoksella tehdään signaalifuusion väitöskirjaa, joka liittyy lintujen tunnistamiseen tulevan merituulipuiston alueella.

Signaalinkäsittely ja hahmontunnistus ovat kasvavia aloja, joilla riittää töitä hyville tekijöille. Sulameren mukaan teoriaosaamisen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Johtotehtävissä, isojen projektien vetäjänä tai asiantuntijana ei voi toimia ilman kunnon teoriapohjaa.

lintututka_tahkoluotoKuva: Suomen Hyötytuuli tutkii yhteistyössä muun muassa TTY:n Porin laitoksen kanssa lintujen tunnistamista tulevan merituulipuiston alueella. Kuvassa lintututka.

Sulameren vinkit opintojen ja urapolun saamiseksi nousukiitoon:

-Hanki vahva teknologinen osaaminen joltain sinua kiinnostavalta osa-alueelta.
-Ota kaikki irti opinnoista, harjoitustöistä ja verkostoista.
-Kokeile rohkeasti erilaisia töitä. On mahdotonta ohjata tiimiä huipputeknologian kehittämisessä, jos työ alalla ei ole itselle tuttua.
-Ajattele yrittäjämäisesti – aioitpa yrittäjäksi tai et.