Viimeiset kaksi kuukautta on kulunut tosi nopeasti. Ihan pian on joulu, vuosi vaihtuu ja opintovapaakin loppuu. Yksi aamu mietin, että olenkohan nyt muistanut tarpeeksi nauttia päiväopiskelijan parhaimmasta edusta eli kiireettömistä aamuista. Aamut ovat parhaita, kun on aikaa katsoa aamutelevisiota, syödä aamupala rauhassa ja käydä pitkä lenkki koiran kanssa. Työssäkäyvänä rytmini on toisenlainen; liian myöhään ylös, koiran kanssa vartti ulkona ja aamupala mukaan töihin. Kiireettömiä aamuja olen ennen kaikkea oppinut arvostamaan näiden kahden kuukauden aikana.
Ensimmäinen jakso vierähti siis nopeasti. Pakko myöntää, että tähän syksyyn valikoitui aineita, joissa mennään vahvasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Koodaaminen ja matematiikka tuottavat kärsimystä, mutta tehtävät on kuitenkin tullut tehtyä ja palautettua aikataulun mukaisesti. Ei mitenkään liian ajoissa, tietystikään, mutta eräpäivään mennessä, ja se riittää.
Välillä on päiviä, jolloin ei kertakaikkisesti opiskelusta tunnu tulevan yhtään mitään. Palautuksia on liikaa ja tekisi mieli heittää läppäri päin seinään. (Toivottavasti muillakin on samoja fiiliksiä?) Kuitenkaan missään vaiheessa ei ole tuntunut siltä, että opinnot olisivat olleet jotenkin huono tai väärä ratkaisu. Niin, ja huonon päivän jälkeen tulee toinen päivä. Silloin saa purettua tehtäväkuormaa.
Yours truly Maire
