Tunnustan: Minusta ei pitänyt koskaan tulla porilaista, eikä bloggaajaa. Pori oli varattu porilaisille siinä missä Turku on varattu turkulaisille ja sosiaalista mediaa en kuluta. Nyt olen kuitenkin molempia ja vielä yhtä aikaa. Olen myös keski-ikäinen, keskikokoinen, keskipalkkainen ja monilla muilla mittareilla mitattuna keskinkertainen suomalainen mies tai niin ainakin ajattelen itsestäni.
Joku toinen saattaa ajatella toisin, kun kerron, että opiskelen toista maisterintutkintoani, käyn samalla töissä toisessa kaupungissa, hoidan osuuteni eroperheen isänä, remontoin rivitaloasuntoa ja leikin vapaa-ajallani maajussia naisystäväni kanssa toisella puolella Suomea.
Kun mahdottomasta tulee mahdollista
Vaikka edelliset kuvaukset elämästäni ovat hyvin erilaisia, ne ovat kuitenkin yhtä tosia ja yhtäaikaisia. Se, mikä näyttäytyy itselle tavallisena, voi näyttäytyä toiselle epätavallisena. Tärkeämpää on kuitenkin huomata, että se mikä näyttäytyy itselle epätavallisena ja tavoittamattomana, voi alkaa jossain vaiheessa näyttäytyä tavallisena ja mahdollisena.
Minulle näkökulman vaihtumisessa avainasemassa oli naisystäväni esimerkki. Hän päästi turvaköydestä irti, haki kesken jääneiden sosiaalipolitiikan opintojensa opinto-oikeuden uudelleen aktiiviseksi, jätti kokoaikaisen työn hoitoalalla ja ryhtyi täysipäiväiseksi aikuisopiskelijaksi. Hän eli unelmaansa ja oli siitä silminnähden onnellinen. Tunne tarttui, asiat alkoivat näyttää mahdollisilta.
Tarkista faktat – maailma muuttuu
Minussa tapahtuneen muutoksen lisäksi myös maailma oli muuttunut 20 vuodessa. Tutustuin avoimen yliopiston tarjontaan ja huomasin, että lähes kaikki kurssit olivat opiskeltavissa etänä. Tämän havainnon innoittamana jatkoin kurssien selailua ja löysin Tampereen avoimen yliopiston tarjonnasta Henkilöstöjohtamisen ja työhyvinvoinnin osaamiskokonaisuuden, joka sisälsi mielenkiintoisesti aiheeseen liittyviä kursseja yli tiedekuntarajojen. Tällainen lähestymistapa istui ajatusmaailmaani erinomaisesti, joten ilmoittauduin aikuisopiskelijaksi avoimeen yliopistoon.
Jo ensimmäistä kurssia suorittaessani huomasin osaavani edelleen opiskella. Tietoa oli jopa helpompaa omaksua kuin nuorena, koska sitä pystyi nyt yhdistämään käytännön työkokemukseen.
Hyvät kokemukset vahvistivat itsetuntoa ja aloin miettiä mahdollisuutta opiskella jopa kokopäiväisesti. Ajatusta vahvisti havaintoni siitä, että Henkilöstöjohtamisen ja työhyvinvoinnin osaamiskokonaisuuden kurssit olivat osa Työn ja hyvinvoinnin maisteriopintoja, mikä tarkoitti, että pystyisin opiskelemaan maisteriksi Porissa.
Kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa
Opintohaaveideni edessäni oli kuitenkin kaksi estettä: 1) Minulla oli jo ylempi korkeakoulututkinto metsätieteistä ja 2) Suomen hallitus oli päättänyt lopettaa aikuiskoulutustuen. Ensimmäinen ongelma ratkesi, kun sain tietää, että voisin hakea Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelmaan tradenomin tutkintoni perusteella. Toinen ongelmani ratkesi, kun sain sovittua työnantajani kanssa jääväni määräaikaisesti osa-aikaiselle opintovapaalle.
Tärkeintä esteiden voittamisessa oli se, että näkökulmani oli muuttunut; aloin nähdä mahdollisuuksia esteiden sijaan, ratkaisuja ongelmien sijaan ja unelmia harmaan arjen sijaan. Se, mikä aikaisemmin oli näyttäytynyt mahdottomana, oli muuttunut mahdolliseksi. Olin ottanut kiinni tuosta mahdollisuudesta, enkä aikonut päästää irti. Se tuntui hyvältä, se tuntui oikealta.
Matka on määränpää
En tarvitse enää listaa asioista, joita minusta piti tulla, mutta joita minusta ei tullut, tai listaa asioista, joita minusta ei pitänyt tulla, mutta joita minusta oli tullut. Tunnen olevani oikealla polulla, elän ja olen, tässä ja nyt. Enkä ole ainoa, meitä on monta. Tervetuloa mukaan!
Lauri
Kommentit