Meikäinsinöörin ja opiskelijan kannalta uusi Tampereen yliopisto vaikuttaa Porissa käynnistyneen vuodenvaihteessa ilman veret seisauttavia ongelmia. Opiskelu jatkuu oleellisesti, kuten ennenkin. Suuremmat muutokset ehkä vartovat vasta ensi lukuvuoden alussa.
Viime vuoden puolella osallistuin kyselyyn liittyen oppilaitoksen muutosrumbaan. En tiedä kenen asettamia kysymykset olivat, mutta sain sellaisen vaikutelman, että humanistit olivat huolissaan humanismin ja humanististen tieteiden kohtalosta uudessa oppilaitoksessa, jossa teknokraatit olivat mukana. Etteivät vaan ne empatian puutteen läpitunkemat, sydämettömät mutterimiehet ja pilkunviilaajat pilaa koko akatemiaa!
Humanismi merkitsee minulle lähinnä filosofiaa, historiaa ja kieliä. Kahden ensin mainitun roolista en tiedä, mutta kyllä kai kieliä käytännössä kovastikin tarvitaan globalisoituvassa maailmassa. Tai ainakin englantia, sehän on käytännössä se vallitseva maailmankieli.
Esperanto olisi minusta parempi valinta kansainväliseen kommunikointiin. Esperanto on eurooppalaiselle sanastorungolle perustuva eurooppalainen suunnitelmakieli, eurooppalaisille tehty. Esperanto mahdollistaa kulttuurineutraalin kanssakäymisen kansojen välillä, koska se ei ole minkään maan kieli. Onko siis Esperanto EU:n lellilapsi? Ehei, EU ei koske Esperantoon pitkällä tikullakaan. Ei sittenkään, vaikka britit jättävät EU:n ja USA on jossakin kaukana Atlantin valtameren väärällä puolella. Haluamme puhua englantia, joka on meille kaikille vieraan maan kieli.
Olen tällä lukukaudella koettanut osallistua englannin harrastamiseen ja kansainväliseen kommunikointiin englanniksi. Vaikka minusta tuntuu kuusikymppisenä äijänä, etten enää tiedä mitä suomalainen kulttuuri tarkoittaa. Minkä suomalaisen kuplan kulttuuria pitäisi ajatella tässä sirpaloituvassa maailmassa ja yhä selvemmin luokkayhteiskunnassa?
Kuitenkin olen edelleen ylpeä siitä, että opiskelen yliopistossa. Vielä vanhana patunakin voin laulun sanoja tapailleen hyräillä
”En ole tavallinen konttorirotta, olen nuorempana opiskellut korkeakoulussakin”.
Lukuvuoden alussa uhosin miehevästi rakentavani komean sähkömekaanisen astronomisen kellon. Näitä haavekuvia on tosin sittemmin täytynyt vääntää sordiinolle ja pistää jäitä hattuun. Vaikka ohjelmallinen astronominen kello olikin helppo saavutus, ovat mekaaniset ongelmat minun tulo- ja varallisuusluokassani suhteellisen merkittäviä. Niinpä en lähiaikoina pysty toteuttamaan tätä korkealentoista pyrkimystä.
Olen lipsunut ensisijaisesta tavoitteestani, mutta suunnitelma B pitää. Aion harrastaa sinnikkäästi pieniä sähkömoottoreita ja sen sellaista pienimuotoista rakentelua sekä kokeilua. Elektroniikka lie ainoa automaatioon liittyvä ala, jota pystyn omatoimisesti harjoittamaan. Ja elektroniikka-asentaja minusta piti tullakin alun perin, lähes 45 vuotta sitten, joten hätäkös tässä, samalla uralla edelleen.
Vesa Petäys
