Täytän 60 vuotta, mutta opiskelen Puuvillassa TTY:n automaatiotekniikan kertaluonteisessa erilliskoulutuksessa tavoitteena DI-tutkinto parissa vuodessa. Mikäli se ei onnistu Porissa, niin täytyy jatkaa Tampereella. Tämä on ensimmäinen, ja tällä tietoa viimeinen mahdollisuus valmistua Porissa automaatiotekniikan DI:ksi.
Perhettä minulla ei ole, olen poikamies. Mummoni Tyyne nimittäin teroitti jo lapsena Etelä-Pohjanmaalla mieleeni säännön: ”Ensin tupa ja takka, ja sitten vasta akka ”. En ole onnistunut hankkimaan hyvää tupaa, jossa olisi takka, joten vaimokin on jäänyt ottamatta, mummon ohjeistuksen mukaisesti.
Elämäni alkoi Etelä-Pohjanmaan haja-asutusalueella. Äitini oli kansakoulunopettaja, kotoisin Ilmajoen Koskenkorvalta. Hänen toinen työpaikkansa oli Jalasjärven Alavallissa kahden ensimmäisen luokan opettajana, alkaen 1957. Isäni oli maanviljelijä naapurikylästä, mutta eri kunnasta, Peräseinäjoen Kihniänkylästä.
Kävin koulua Jalasjärvellä. Tajusin olevani peräseinäjokinen vasta, kun keskikoulun lopulla oli määrä tehdä luokkaretki Jalasjärveltä Neuvostoliiton Leningradiin (nykyisin Venäjän Pietari). Tarvittavaa paperia ei saanut Jalasjärveltä, vaan se oli haettava Peräseinäjoen nimismieheltä. Minut oli merkitty kirkonkirjoihin syntyneeksi Peräseinäjoella.
Kulkuneuvon puutteessa asun virallisesti Porissa voidakseni opiskella, saadakseni diabeetikkona terveyspalveluita ja voidakseni äänestää. Silti tunnen sisimmässäni varmaan ikuisesti olevani etelä-pohjalainen.
Nuoruuteni ja terveyteni tuhlasin raumalaisella laivatelakalla. Paras tapahtuma telakka-urallani ehdottomasti oli, kun minut erotettiin parinsadan muun työntekijän joukossa vuoden 1996 vaiheilla. Kiitos siitä. Olisi pitänyt ymmärtää lähteä sieltä itse pois jo paljon aiemmin.
Ohjelmointi on ollut minulle pitkään keskeinen harraste. Niinpä hain uutta motivoivampaa työuraa ohjelmistosuunnittelusta. Suoritin tietojenkäsittelyn EAT:n Raisiossa vuonna 2000. Uusi ura urkeni Porissa pienessä palvelualan yrityksessä. Kymmenen vuoden palveluksen jälkeen firma kaatui konkurssiin ja olin jälleen kadulla ihmettelemässä.
Tahdon sittenkin nähdä itseni tekniikan miehenä. Elämme ennen kaikkea fysikaalisessa ja mekaanisessa maailmassa. Niinpä halusin palata tekniikan alkulähteille.
Insinöörin titteli alkoi kiehtoa, onnistuisiko se käytännössä? Opiskelu insinööriksi vaikutti taloudellisesti mahdottomalta ajatukselta. Pakko oli kuitenkin yrittää. Lopulta sain viime kesänä suoritettua Porissa kone- ja tuotantotekniikan insinöörin (AMK) tutkinnon, mutta kyllä se todellakin oli taloudellisesti mahdotonta.
Siihen henkisesti raskaaseen ajanjaksoon sisältyy häätö raumalaisesta vuokra-asunnosta, kotini ulosotto, maksuhäiriöitä, vaikeus saada maksuhäiriöisenä uusi vuokra-asunto Porista, leipäjonoja ja paljon taloushuolia.
Automaatiotekniikka on kaikkein hienointa tekniikkaa. Tavoite on nyt pystyä ohjaamaan askelmoottoreita ja muita toimielimiä tietokoneen kautta ja lukemaan erilaisia antureita. Mekaaninen maailma on tärkeä, mutta hyvälaatuinen mekaniikka ei ole aivan helppo ja yksinkertainen asia.
Vanhana elektroniikan opettelijana 1970-luvun ammattikoulun peruja minua erikoisesti inspiroi kurssin ”Sulautetut järjestelmät” oma rakennusprojekti. Tietokoneet ovat tulleet tavallisen kansan saataville muutaman kympin hintaan (ilman oheislaitteita). Oman rakentelun sähköiset edellytykset ovat nyt paremmat kuin koskaan.
Rakenteluprojektin tavoite on toteuttaa yksinkertainen astronominen kello. Sellaisia näkee vanhojen eurooppalaisten kirkkojen seinissä ja Harry Potter -elokuvissa. Tokkopa sillä voisi rikastua taloudellisesti, mutta projektilla voi harjoitella toimielimiä ja antureita.
Vesa Petäys
