Maanantain iltana, kirjoittaessani tätä blogia, sade rummuttaa kattoikkunaan ja ajoittain kuuluu tuulen tasaista ulvontaa. Täällä länsirannikolla ollaan säästytty huonoista ajokeleistä tähän asti; mutta ensimmäinen kunnon yöpakkanen teki tehtävänsä. Suurin osa viiniköynnöksen lehdistä tippui nurmikolle jättäen pihaterassin alasti kuin keisarin, joka on unohtanut vaatteensa. Vielä eilen kyberavaruus oli pullollaan toinen toistaan kauneimpia kuvia syksyisestä luonnosta. Viiltävän kaunista! Kohta siitä on jäljellä enää harmaa sumuinen maisema.
Vaikka luonto suuntautuu kohti tilapäistä kuolemaa, kauneus ei elämästä katoa. Kauneutta voi löytää esimerkiksi taiteesta, kirjallisuudesta tai musiikista. Harrastan kuorolaulua ja minua viehättää erityisesti renessanssimusiikki. Se on musiikkityyli, jota viljeltiin 1400-1600 luvulla Euroopassa. Se on haastavaa laulettavaa; sen puhtaita sointuja on vaikea saada soimaan läpikuultavasti, tavalla, jolla siihen ladattu äänimaisema pääsee täysimääräisesti oikeuksiinsa. Tunnetilaltaan se tuo mieleen kylmän aurinkoisen syyspäivän ruskankirjavat järvimaisemat.
Mutta kauneutta voi löytää muualtakin. Bertrand Russell on kirjassaan The Study of Mathemathics sanonut:
Oikein nähtynä matematiikka sisältää paitsi totuuden myös äärimmäistä kauneutta — kylmää ja ankaraa kauneutta, sellaista kuin veistos edustaa, vetoamatta miltään osin luontomme vajavuuksiin, tukeutumatta musiikin tai taiteen suurellisiin hepeneisiin; silti ylevässä puhtaudessaan matematiikka pystyy tavoittamaan ankaran täydellisyyden, jota vain taiteista suurimmat edustavat.
Tunne, joka parhaimmillaan valtaa mielen, kun kokee ymmärtävänsä jotain uutta, hallitsevansa jotain tähän asti tuntematonta, on samalaista kuin mitä voidaan tuntea ihaillessamme syksyisen luonnon värikirjoa. Se voi olla matemaattinen kaava tai todistus, mutta se voi olla myös ohjelmakoodi, tekoälyalgoritmi tai miksei myös yrityksen strategia, johtajien ennakointikyky tai talouspoliittinen ratkaisu. Yhteistä kauniille asioille on, että niiden eteen täytyy nähdä vaivaa. Syksyn kauneus on ankaran kasvukauden loppuhuipentuma; puhdas ja läpikuultava sointu on pitkän harjoittelun tulos; ymmärrys taas syntyy opiskelusta ja harjoittelusta. Yksi on kuitenkin selvä – se on tavoittelemisen arvoista. Myös tänä lukuvuonna!
Tarmo Lipping
Professori, Porin yliopistokeskuksen johtaja
