Iso hali

"Teologian opinnoissa kävimme juurta jaksaen läpi geeniteknologian kehittymiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Silloin päädyimme opiskelutovereiden kanssa lopputulemaan, että geeneihin koskeminen on kuin suuri hali", kirjoittaa oppilaitospastori Jussi Houttu.

Niissä on jotain samaa. Molemmat ovat ihania asioita, mutta molempiin kuitenkin liittyy paljon reunaehtoja onnistuakseen. Jokainen aikuinen ymmärtää, että aamubussissa ei sovi mennä halaamaan jokaista kanssamatkustajaa, tai esimerkiksi työhaastatteluun ei kannata rientää avosylin rutistelemaan. Hali voi silloin tuntua jopa hankalalta ja kääntyä itseään vastaan.

Ihan oikeassakin elämässä halaus on mennyt pieleen. Joskus se on kestänyt juuri sen muutaman sekunnin liian pitkään. Toisella kerralla halaus on ollut sellainen kömpelö miesten välinen läpsyttely, että vieläkin vähän hämmentää.

Pieleen menneet kosketukset on helppo muistaa, sillä ihmisen koskettaminen on aina luonteeltaan moraalista. Toista ei voi edes hipaista ilman, että se saa eettisen luonteen. Mitä merkittävämpi kosketus on, sitä voimakkaamman reaktion se saa aikaan.

Kuka koskettaa, millä tavalla ja missä tilanteessa, ovat kysymyksiä, jotka ovat arjessa läsnä jatkuvasti, vaikka emme sitä tietoisesti ajattelekaan. Sitä varten on pitänyt kehittää jopa erilaisia asuja, jotka ilmentävät kantajan oikeutusta koskettaa tietyllä tavalla. Valkotakkinen saa pistää ja sinitakkinen saa käyttää voimaa. Jos näkyy vihreää, jollakin on oikeus viiltää puukolla.

Kun koskemme ihmisen geeneihin, koskemme erityisellä ja peruuttamattomalla tavalla. Se kosketus voi määrittää ihmisen loppuelämää. Se voi muuttaa myös niiden elämänkulkua, jotka kantavat samaa perimää.

Kosketus on niin merkittävä, että se herättää kysymyksen, mitä kaikkia värejä koskettajan takissa on. Koska niitä tuntuu olevan paljon, ei ole pahitteeksi, että on olemassa ammattilaisten armeija, joka pohtii, kuka saa koskettaa, millä tavalla ja miten. Tarkoituksena on, että nämä uudet ennennäkemättömät mahdollisuudet otetaan käyttöön juuri niin kuin ne on tarkoitettu. Jotta niillä voi olla parantava ja eteenpäin vievä voima, vähän niin kuin halauksella. Jotta välttäisimme kaikenlaiset kömpelöt läpsyttelyt ja hämmentävät rutistukset.

 

Jussi Houttu
Oppilaitospastori
Tampereen ammattikorkeakoulu
jussi.houttu@tuni.fi, 040 1250549

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *