Assembly Summer 2011

Viime elokuussa järjestettiin Hartwall Areenalla jo 20. kertaa Assembly festivaalit. Tapahtuman tarkoituksena on järjestää Suomen suurimmat lanit ja koota samanhenkisiä ihmisiä saman katon alle. Tänä vuonna osallistujia odotettiin lähes 6000 henkilön verran. Osallistujat tulivat sekä ulkomailta, että koti Suomesta. Myös TAMK oli vahvasti menossa mukana. Kokosimme Tampereen Ammattikorkeakoulun innokkaimmat lanittajat mukaan ja suuntasimme kohti Helsinkiä.
Pystytimme TAMKin standin Areenalle, jossa promosimme uusinta suuntautumisvaihtoehtoa tietojenkäsittelynkoulutusohjelmassamme: Pelituotantoa. Kerroimme myös kiinnostuneille, mitä muita suuntautumisvaihtoehtoja tietojenkäsittelyn ja median koulutusohjelmissa on, sekä miten ylipäätänsä pääset opiskelijaksi. Esittelimme ohikulkijoille muutamia työnäytteitä, joita koulussamme on tehty. Monia innostuneita ihmisiä löytyi ja saimme jakaa kokemuksia myös muiden muualla opiskelevien ihmisten kanssa.


Standimme oli auki noin yhdeksän tuntia päivässä. Työskentelimme pisteemme äärellä pareittain. Tämä mahdollisti sen, että oman vuoronsa jälkeen pääsi tutustumaan muuhun festivaalialueeseen ja osallistumaan kilpailuihin. Tänäkin vuonna tapahtumassa järjestettiin monenlaisia kilpailuja, audiotuotannosta lyhytelokuvien tekemiseen. Projektiryhmästämme tällä kertaa vain yksi ihminen osallistui kilpailuihin. Me muut kuitenkin innostuimme kilpailuista ja aloimme miettiä ensi vuoden kilpailuja sekä niihin mahdollista osallistumista. Ohjelma sisälsi myös Machinae Supremacyn ja Play on Tapen keikat, jotka eivät varmasti jättäneet festivaalikansaa kylmäksi.

Festivaalit kestivät neljää päivää. Koko tämä aika meni yllättävän nopeasti. Hyvässä porukassa hommat sujuivat mutkitta ja uusia kontakteja sekä kaverisuhteita syntyi. Ensi vuonna uudestaan. Suosittelen.

Kirjoittanut: Projektitiimiläinen,
Johanna Kaipainen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *