Otsikko kertonee kaiken. Blogin äärelle loistavan kesäloman jälkeen palailen myös minä, Aliisa, kolmannen vuoden opiskelija. Joten oikein hyvää syksyä vain kaikille myös omasta puolestani! Kolmas opiskeluvuoteni on pyörähtänyt käyntiin vauhdilla. Kiirettä on riittänyt, kiitos vain kysymästä. Kuitenkin tämän syksyn ja arkeen paluun on kivuttomaksi tehnyt erityisesti se, että (vihdoin ja viimein) voin todeta yliopisto-opintojen olevan itselleni tällä hetkellä jo varsin tuttua kauraa. Kuluneen kahden vuoden aikana olen oppinut löytämään oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja ainakin useimmiten kurssin alkaessa herää jo selkeä mututuntu siitä, millä tavoin hommat on järkevin aikatauluttaa muihin koulutehtäviin ja menoihin.
Kurssikaverini, Ilona, aiemmin kirjoittelikin jo hieman kandidaatin tutkielman alkuhulinoista, joten mieluusti jatkan kirjoitellen tästä samasta aiheesta. Koska luonnollisesti tällä hetkellä kandin työstäminen on varsin aktiivisesti osa arkeani. Kuten jo todettua; kirjoitamme kandit pareittain. Vaikka olenkin toisinaan saanut muilta opiskelevilta ystäviltäni kummastuneita kommentteja parikandiin liittyen, olen onneksi itse osannut suhtautua tähän työskentelytapaan alusta lähtien avoimin mielin. Oikeastaan ainoa huolenaiheeni oli työparien muodostaminen. Ja todettakoon vain, että ihan turhaan huolehdin. Kandiparimme muodostettiin selkeästi jo heti kurssin alkaessa, eikä ketään jätetty yksin hapuilemaan. Parien muodostumiseen vaikuttivat useat eri tekijät, esimerkiksi yhteiset kiinnostuksen aiheet tai muutoin mätsäävät työskentelytavat. Itse koen pari- tai ryhmätöitä ajatellen erityisen tärkeäksi sen, että porukka on valmis puhaltamaan yhteen hiileen ja tekemään osuutensa. Vaikka varmasti jokaisella meistä on myös niitä vähemmän positiivisia ryhmätyöskentelykokemuksia, tulisi muistaa, ettei ryhmässä toimiminen aiheuta ainoastaan harmaita hiuksia. Kun tehtävän aihe on mielenkiintoinen ja toimintavat selkeät, voi ryhmätyöskentely antaa paljon. Näin on todistettavasti tapahtunut myös kandiin liittyviä ideoita pallotellessa; kun toiselle tulee totaalinen blackout, on toinen jeesaamassa.
Syksyn viimeinen missiomme on palauttaa kurssin lopputyö eli tutkimussuunnitelma. Tähän mennessä olemme kukin pohtineet sitä, millä tavoin haluamme tutkimuksemme tehdä ja millaisia metodeja haluamme käyttää. Kandikurssin myötä olen jälleen saanut havahtua siihen, kuinka moninainen viestinnän ala onkaan. Ei nimittäin ole tullut vain kertaalleen hämmästeltyä sitä, kuinka hyviä aiheita kurssikaverit ovatkaan keksineet. Ehkä parasta omien opintojen etenemisen myötä onkin ollut se, kuinka opiskelukaverit selvästi löytävät omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan entistä selkeämmin. En ainakaan usko, että esimerkiksi fuksivuotenani olisin osannut katsoa viestintää näin usealta eri kantilta, mitä nyt. Mielenkiinnolla odotankin sitä, kun pääsemme ihan niihin oikeisiin tositoimiin, eli tutkimuksen tekemiseen kandiamme varten.
Syysterveisin,
Aliisa
Kommentit