Kirjoittaja on viestinnästä keväällä valmistunut Sanni Kurvinen.
Blogi heräilee jälleen ansaitun kesäloman jälkeen. Viime kevät oli monin tavoin erikoinen – myös henkilökohtaisessa elämässäni. Valmistuin nimittäin maisteriksi! Näin ollen tämä on viimeinen kirjoitukseni puheviestinnän, eli nykyisen viestinnän opiskelijoiden blogissa.
Sain toukokuussa ainutlaatuisen tilaisuuden päästä pitämään valmistuneen puhe yliopiston valmistuneiden juhlassa. Juhla järjestettiin tällä kertaa poikkeusolojen takia kokonaan verkossa, joten juhlayleisön sijaan pääsin puhumaan kameran eteen. Yleisö pääsee kuitenkin yhä osallistumaan, sillä juhla on nähtävissä YouTubessa. Puheeni alkaa videon kohdasta 18:35.
Jännitystä ei kenenkään ja samalla kaikkien edessä
Puheen valmisteleminen ja pitäminen oli aivan sairaan jännittävää. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pidän juhlapuheen, ja samalla myös ensimmäinen livestriimattu puheeni. Ainoa isommalle yleisölle pitämäni puhe oli osa esiintymisen kurssia pari vuotta sitten. Tällä kertaa yleisöä olisi ties kuinka moninkertainen määrä! Loppujen lopuksi esiintymistilanne ei edes tuntunut järkyttävät kammottavalta, sillä konkreettinen yleisö ei ollut luomassa lisäpaineita. Yksin studiokopperossa lätiseminen oli jopa ihan mukavaa.
Olin saanut ainutlaatuisen tilaisuuden käyttää opiskelijan ääntä. Päätin puhua lempeydestä ja siitä, että omia suorituksiaan on useimmissa tilanteissa aivan turha verrata muihin. En ehkä itse ole tässä mikään mestari, nimittäin heti puheen julkaisemisen jälkeen mietin, että kaikki muut tilaisuuden puheet ovat varmasti paljon parempia kuin tämä minun. Sitten hengitin syvään ja koitin taas muistaa oman taustani ja polkuni ja suhteuttaa kaiken siihen sen sijaan, että vertaisin sitä muihin.
Valmistuneen puhe
Tampereen yliopiston valmistuneiden juhla 5.9.2020
FM Sanni Kurvinen
Arvoisa rehtori, hyvät vastavalmistuneet ja muu juhlayleisö siellä ruudun toisella puolella.
On suuri ilo ja kunnia saada pitää juhlapuhe meille, tänä erikoisena keväänä valmistuville. En olisi osannut aavistaa päätyväni tällaiseen tilanteeseen edes vielä pari kuukautta sitten, saati aloittaessani opinnot Tampereen yliopistossa kahdeksan vuotta sitten.
Jep, kahdeksan vuotta. Yliopistourani alkoi ranskan kielen tutkinto-ohjelmassa, johon pääsin opiskelemaan heti lukion jälkeen. Ajan kulusta kertoo paljon se, että tuota pääainetta ei ole enää Tampereen yliopistossa nykyisellään olemassa. Kuitenkin ihan muista syistä huomasin kandidaatin tutkinnon jälkeen, että haluan sittenkin vaihtaa alaa. Uusi ja innostava maisteriohjelma löytyi puheviestinnästä. Vaikka tässä matkan varrella onkin harhailtu, olen tyytyväinen siitä, että olen kulkenut oman mielenkiinnon osoittamaan suuntaan.
Näiden vuosien aikana on tapahtunut paljon. On kuljettu ristiin rastiin, mutta onneksi myös kasvettu henkisesti. Olemme kavereiden kanssa vitsailleet, että tästä vaiherikkaasta ajasta saisi aikaiseksi mehevän draamasarjan käsikirjoituksen. Yle tai Netflix: ottakaa siis yhteyttä.
Kaikilla meillä nyt valmistuvilla on omanlainen polku, jota pitkin olemme kulkeneet tähän pisteeseen. Kaikki ne polut ovat kuitenkin yhtä arvokkaita. Tätä haluan korostaa: viimeistään nyt sellaisen hyödyttömän itsensä vertailun muihin on loputtava. Ihmisten saavutukset ja menestys on upeita asioita, ja ne voi inspiroida muita. Kuitenkin hyödytön itsensä vertailu muihin pidemmän päälle vain musertaa meidät. Mutta ei mikään ihme: tämä ajatusmallihan on iskostettu meihin jo pienestä pitäen. Meidän saavutuksiamme on jo peruskoulussa vertailtu muihin: kaikkia suorituksia kuvataiteista kasvioon. Ei varmaan tarvitse edes mainita sosiaalisen median luomia paineita. Vertailemisesta on tullut tapa ja tottumus, ja me emme enää edes huomata tekevämme sitä jatkuvasti.
Tämän puheen pitäminen on minulle tosi iso juttu. Valmistauduin tähän muun muassa etsimällä tietoa juhlapuheista. Sattumalta eräs Googlen hakutulos oli muutaman vuoden takainen puhe Tampereen yliopiston valmistujaisjuhlasta. Tuon puheen piti silloin kansanedustajana toiminut Olli-Poika Parviainen, joka oli yksi tuolloin valmistuneista. Luin puhetta vaikuttuneena mutta myös vähän kauhistuneena. Parviaisen puheessa vilisi painavia mielipiteitä ja tärkeitä asioita. Pystyin vain miettimään, että tähänkö minun pitäisi nyt yltää?
Sitten sain itseni kiinni itse teosta. Minähän olin nimenomaan ajatellut puhua siitä, miten itsensä vertaileminen muihin on hyödytöntä ja kuluttavaa, ja estää meitä tekemästä asioita, joista nautimme. Vertaileminen on pahin ilonpilaaja: hienon saavutuksen jälkeen tajuaa, että noh, verrattuna tuohon tai häneen, ei tämä ollutkaan niin upeaa. Tässä pitää muistaa ne meidän erilaiset polkumme: eri taustoista tulevia ihmisiähän ei edes voi vertailla keskenään. Ainoa ihminen, johon voit verrata itseäsi, on menneisyyden sinä.
Pakko siis tosiaan myöntää, että itsellänikin on tässä kehittymisen varaa. Onneksi ajattelutapojaan voi muuttaa! Jos samastut kertomaani, niin ota vastaan tämä haaste kanssani, ja ala vähitellen treenaamaan ajatteluasi. Kaikki lähtee siitä, että arvostat itseäsi omana itsenäsi. Silloin voit iloita muiden saavutuksista vertaamatta omiasi niihin. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta jo se, että saa itsensä kiinni myrkyllisistä ajatusmalleista, on askel oikeaan suuntaan.
Puheviestinnän eräs keskeinen käsite on itsestäkertominen. Ihmisten välisestä viestinnästä huomattava osa – 30–40 prosenttia on puhetta puhujasta itsestään. On siis todistettu, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita lähinnä itsestään. Joten: ketä kiinnostaa. Ruoho on vihreintä siellä, missä sitä kastelee.
Haluan vielä lopuksi antaa rakkautta tamperelaiselle opiskelijakulttuurille. Kiitos mahtavista tapahtumista ja upeasta yhteishengestä. Jos täällä meininki on ollut näin huikeaa, niin ei tarvitse murehtia tulevaisuuden työkulttuuristakaan. Opiskelijayhteisön ansiosta hauskuus on pysynyt mukana elämässä opintojen ajan. Kannustan sinua pitämään sen mukana, ja muistamaan hauskuuden myös tulevissa seikkailuissa.
Kiitos kuuluu myös graduohjaajalleni ja kaikille muillekin opettajille ja yliopiston henkilökunnalle. Erityiskiitos myös vanhemmilleni, jotka eivät koskaan ole osaltaan luoneet minulle ulkoisia paineita. Ja suurensuuri kiitos kaikki te ihanat opiskelijakaverit! Olen iloinen, että olemme kulkeneet tämän matkan yhdessä.
Dear fellow graduates.
We have come to this point trough very different paths. Although I took my time in my university studies, I am happy that I always went towards what inspired me at the moment.
Because of these different paths and our different backgrounds, we should not compare ourselves to others. In fact, we cannot compare ourselves to others. It would be like comparing a rose to a peony – that’s just not a fair comparison.
So, the only person you should compare yourself to is your past self. You have grown so much during this time, and you will continue to do so. And to be fair, you are the only person who even thinks about you. It’s a proven fact that people usually concentrate on themselves, so no one really even cares. The grass is greener where you water it.
I’m so happy that I got to spend these eight years at Tampere university. I’m grateful for the awesome community we have here. Thank you. Congratulations to all of us! Paljon onnea me!
Kiitos vielä bloggaajakollegoilleni! Tästä lähtien jatkan mukana lukijana. Nyt suuntaan tuulispäänä kohti työelämää.
Heippa!
Sanni
Kommentit