Perusopinnot – vankka peruspohja vai tutkinnon ensiaskeleet?

Olen fuksien tapaan aloittanut viestinnän yliopisto-opinnot 25 opintopisteen perusopintokokonaisuudella eli opiskeltavan alan viidestä peruskurssista. Muiden vuosikurssien opiskelijat osaavatkin kertoa puheviestinnän yhteisestä perusopintomenneisyydestä journalistiikan kanssa, mutta syksystä 2019 alkaen (puhe)viestinnän perusopinnot sisältävät muutakin kuin viestintää ja journalistiikkaa. Tämä tuntuu olevan melkoinen rakennemuutos opiskeluissa aikaisempaan verrattuna, joten haluaisinkin jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia uudistuneesta perusopintokokonaisuudesta.

Kuten saatattekin tietää, Tampereen yliopistossa puheviestintä kuuluu viestinnän monitieteiseen tutkinto-ohjelmaan yhdessä journalistiikan, mediatutkimuksen sekä informaatiotutkimuksen kanssa.  Viestinnän monitieteinen tutkinto-ohjelma saattaa kuulostaa melkoiselta sanahirviöltä, mutta uuden tutkinto-ohjelmakokonaisuuden ideana on havainnollistaa käytännössä viestintäalan monipuolisuutta. Perusopintojen viisi kurssia koostuvatkin yhdestä kurssista jokaiselta neljältä alalta sekä yhteisestä tutkimuskurssista.

Tämän hetkisistä monitieteisistä perusopinnoista saa mielestäni laajan, mutta osittain hieman pintapuolisen ensikosketuksen usealta eri tieteenalalta. Olin myös syksyn kuluessa hämilläni – tulin yliopistoon opiskelemaan puheviestintää mutta huomaan istuvani informaatiotutkimuksen luennolla jossa käsitellään algoritmien toimintaa, löysin itseni pohtimasta lehdistövapauden käsitettä journalistiikan tentistä sekä olen kirjannut mediankäytön päiväkirjaa mediatutkimuksen kurssin viikkotehtävää varten. Se mitä tästä kaikesta olen kuitenkin saanut on ymmärrys siitä, että viestintä kytkeytyy ajattelemaani laajemmin lukemattomiin yhteiskunnallisiin, teknisiin sekä sosiaalisiin ilmiöihin.

”viestintä kytkeytyy ajattelemaani laajemmin lukemattomiin yhteiskunnallisiin, teknisiin sekä sosiaalisiin ilmiöihin”

Mielestäni uuden perusopintomallin vahvin puoli on se, että se kannustaa opiskelijoita tutustumaan myös muihin aloihin sekä opiskelumahdollisuuksiin laajempien näkökulmien avaamisen myötä. Esimerkiksi itse innostuin pakollisesta mediatutkimuksen kurssista niin, että harkitsen sivuainekokonaisuuden suorittamista kyseistä oppiaineesta. Perusopintokurssit ovat olleet keskenään melko erilaisia toteutustavoiltaan, minkä olen kokenut hyvänä asiana. Kurssit tutustuttavat opiskelijan tieteenalaan, mutta niiden myötä myös eri toteutusmuotoihin sopivia opiskelutapoja tulee harjoiteltua – esimerkiksi pitkän, esseemäisen oppimispäiväkirjan kirjoittaminen vaatii erilaista työskentelyä kuin tarkkaa tiedonhallintaa vaativa kirjatentti.

Vastaten otsikkoon, tällä hetkellä koen perusopintojen olevan juurikin ensikosketus viestinnän maailmaan joiden kautta päästään syventymään omaan pääaineeseen. Olen alkanut odottaa yhä enemmän oman pääaineen eli viestinnän aineopintojen pariin pääsemistä ja ensimmäinen aineopintokurssi alkaakin kevätlukukauden loppupuolella. Perusopintojen lisäksi olen päässyt jo muiden vapaavalintaisten opintojen pariin, mutta ensimmäinen opiskeluvuosi tuntuu menevän hyvin pitkälle erilaisiin opiskelualoihin tutustuessa. Ennen kevätlukukautta tulee kuitenkin odotettu joululoma, jonka aikana varmasti tulee prosessoitua paljon syksyn aikana käytyjä kursseja.

Ihanaa joulunaikaa!

Ingá

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *