Olen asunut nyt reilun kuukauden verran rakkaan länsinaapurimme pääkaupungissa, Tukholmassa. Lähtö opiskelijavaihtoon ei koskaan ollut minulle pitkäaikainen unelma tai itsestäänselvyys. Ajatus opiskelujaksosta muualla hiipi mieleeni noin vuosi sitten ja samalla aloitin hakuprosessin.
Opiskelijavaihto on yksi korkeakouluopiskelijan etuoikeuksista. Laadukkaisiin viestintäopintoihin voi Tampereen yliopiston puheviestinnän opiskelijana hakea lähes mihin päin maailmaa tahansa. Mietin opiskelijavaihdon kohdetta tarkkaan. Jostain syystä halusin pysyä Euroopassa, osittain ehkä koulutusten sisältöjen samankaltaisuuden sekä toisaalta turvallisuuden vuoksi.
Koska kirjoitan tätä tekstiä yliopistokampuksella Pohjanlahden toisella puolella, lopullinen valinta vaihtokohteeksi oli Ruotsi. Innoissani suunnittelin ja kirjoitin kolmeen eri yliopistoon hakemuskirjeitä kahdella kielellä sekä selailin kurssivalintoja. Alkukeväästä sähköpostiini kilahti kirje, joka ilmoitti hyväksymisestä vaihto-oppilaaksi Tukholman yliopiston mediatiedekuntaan.
Sulateltuani syksyn viettoa toisessa maassa, ensimmäistä kertaa pidemmän aikaa vähän kauempana läheisistäni, uskaltauduin jakamaan vastasyntynyttä haavettani tutuille ja vähän tuntemattomillekin. Ja mitä useammin suunnitelmistani kerroin, sitä useammin löysin itseni selittelemässä vastausta kysymykseen: miksi vain Ruotsiin?
Nykypäivän suorittajayhteiskunnassa oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ei enää tunnu riittävän. Onko juoksuharrastaja tosissaan, jos ei juokse kerran vuodessa puolimaratonia? Onko kesäloma kunnon kesäloma, jos se kuluu rantaloman sijasta kotisohvalla? Entäpä onko opiskelijavaihto edes kannattava, jos sen suorittaa naapurimaassa?
Kehitys tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella. Olen samaa mieltä. Mutta kuinka kauas sieltä mukavuusalueelta pitää tänä päivänä astua?
Opiskelen täällä varsin mielenkiintoisia kursseja. Olen ainoa vaihto-oppilas kursseillani. Olen saanut ystäviä ympäri maailmaa. Joka päivä kehitän kielitaitokapasiteetistani vähintään kahta vierasta kieltä. Välillä jännitän kulkiessani yksin iltamyöhäisellä. Luentoja pitävä professori puhuu varsin nopeasti ja toisinaan joudun todella keskittymään pysyäkseni perässä. Läheisteni on helppo tulla vierailemaan luonani. Opetuksen laatu on varsin korkeaa. Ikävöin jo nyt rakkaitani. Syysneuleiden käyttö lämmittää mieltäni. Asun ensimmäistä kertaa moneen vuoteen yksin.
Ennen kaikkea olen astunut ulos mukavuusalueeltani. Joten, siksi vain Ruotsi.
Tällä hetkellä Ruotsin verran mukavuusalueeni ulkopuolella riittää minulle. Jollekin se on alanvaihdon verran. Toiselle taas vaikkapa uuden sosiaalisen median omaksumisen verran. Jokainen valitsee oman polkunsa, eikä toisen polku ole omaa parempi. Kuinka ja kuka niitä voisi edes verrata? Kenenkään ei tulisi kokea riittämättömyyden tunnetta kehittäessään itseään. Ollaan armollisia toisille, mutta ennen kaikkia itsellemme! 🙂
PS. Vähän konkreettisempaa vaihtopostausta tulossa myöhemmin syksyllä, joten jääkäähän seurailemaan!
Kommentit