Tammikuussa 2020 aloitin työni Tampereen yliopiston kielikeskuksen IT-tukihenkilönä. Tehtävänäni on ollut digitaalisen pedagogiikan kehittäminen sekä opetushenkilökunnan tukeminen tietoteknisissä opetusratkaisuissa. Kielikeskuksessa käynnissä olleen DigiLang-projektin puitteissa oli tarkoituksena vähitellen ottaa käyttöön vaihtoehtoisia tekniikoita esimerkiksi etäopetuksen edistämiseksi. Alkuvuodesta 2020 kenelläkään ei kuitenkaan voinut olla käsitystä siitä, kuinka olosuhteiden muutos pakottaisi hyvin lyhyellä ajalla koko yliopiston muokkautumaan uusiin normeihin.
Töiden ensimmäinen kuukausi kului uusien sisältöjen ja käytäntöjen opettelussa sekä tutustuessa henkilökuntaan ja heidän toimintatapoihinsa. Vuodenvaihteen aikaan uutisissa ja mediassa puhuttiin uudesta koronaviruksesta sekä sen leviämisen ehkäisemisestä. Viruksen aiheuttama yhteiskunnallinen tilanne paheni nopeasti ja jo maaliskuussa työskenneltyäni uudessa työssäni alle kaksi kuukautta kaikki opetus ja työskentely siirrettiin tapahtumaan etänä. DigiLang-projektin maltilliseksi suunniteltu aikataulu jäi kertaheitolla etäopetukseen siirtymisen jalkoihin.
Tukihenkilön työn kannalta merkittävimmät muutokset liittyivät aikataulujen kiristymiseen sekä työtehtävien priorisoinnin lisääntymiseen. Siirryttäessä etäopetukseen henkilöstön tukipyynnöt liittyivät usein edessä olevan opetushetken valmisteluihin. Työpäivän tuntien loppuessa usein kesken oli kasvavassa määrin tarpeellista tunnistaa missä järjestyksessä työtehtäviä tulisi tehdä, jotta mahdollisimman moni opetustuokio saataisiin onnistuneesti valmisteltua. Etäopetukseen liittyvät ratkaisut, kuten Zoom-ohjelman käyttäminen etätapaamisille sekä Moodlen opetussisältöjen jakaminen, tulivat kiihtyvän aikataulun vuoksi nopeasti tutuiksi.
Jo ennen etätyöskentelyyn siirtymistä työhöni oli kuulunut esimerkiksi tukimateriaalien laatimista sekä Teams-tapaamisia opetushenkilöstön kanssa, enkä varsinaisesti kokenut työn sisällön muuttuneen etätyöskentelyyn siirryttäessä. Suurin henkilökohtainen muutos tapahtui kotiolojen muuttuessa pitkäaikaiseksi työtilaksi. Töiden tekeminen kotoa käsin on ollut samaan aikaan vieraannuttava ja tervetullut kokemus. Toisaalta päivässä on säästynyt aikaa, kun esimerkiksi työmatkaa ei ole ja omaa työaikaa pystyy hallinnoimaan helpommin. Toisaalta taas koti on alkanut tuntumaan ja näyttämään työpaikalta. Koronatilanteen pahentuessa vapaa-ajan mahdollisuudet ovat vähentyneet ja kotona vietetty aika on lisääntynyt entisestään. Koti- ja työelämä ovat olleet vahvasti kiinni toisissaan, minkä vuoksi on ollut tärkeää oppia erottamaan ne keskenään. Nämä ovat tärkeitä oppimiskokemuksia, sillä tulevaisuuden työskentely tulee varmasti tapahtumaan entistä vahvemmin kotoa käsin.
Nyt on kulunut vuosi siitä, kun yliopisto siirtyi kokonaan etätyöskentelyyn eikä tarkkaa ajankohtaa ole tiedossa sille, milloin paluu normaaliin tulee tapahtumaan. On mahdollista, että täyttä paluuta vanhoihin käytäntöihin ei koskaan enää tapahdukaan. Siirtyminen etätyöskentelyyn tapahtui lähes yhdessä yössä, mutta toimivat ratkaisut ovat osoittaneet sen, että moni työtehtävä voi jatkossakin tapahtua lähes täysin etänä. Samalla olen kuitenkin huomannut, että joitakin asioita, kuten opetusta ja ihmisten välistä vuorovaikutusta, ei voida pysyvästi korvata etäratkaisuilla.
Koronatilanteen rauhoituttua näemme, millainen on “uusi normaali”.
Kielikeskuksen IT-tukihenkilö
Miiko Siivonen
kuva: Unsplash
Kommentit