26.9.2022

Aino Ahtinen
Aino Ahtinen (vas.) palkittiin hyvästä opetuksesta ja opetuksen kehittämisestä. https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/jenni-airaksinen-ja-aino-ahtinen-palkittiin-hyvasta-opetuksesta-ja-opetuksen

Vietimme Kati Iltasen viimeisen varsinaisen johtoryhmän kunniaksi läsnäolokokouksen. Kati Iltanen siirtyy Digivisio 2030 -koordinaattoriksi. Koulutuksen varadekaaniksi on valittu sähköenergiatekniikan professori Pekka Verho.

Tiina Toikka esitteli henkilöstösuunnitelman luonnoksen. Se on päivitettävä kuntoon ennen provostin tapaamista 6.10.2022.

Tiina Toikka ja Jyrki Vuorinen kertoivat, että opetusta, tutkimusta ja taiteellista työtä tukevan henkilöstön verkoston ja esihenkilöroolein uudistus on laitettu jäihin.

Marraskuun dekaanin zoom-kahvit ovat 22.11. ja aiheena tulee olemaan Karvi-arviointi. Opiskelijoiden kampuskehitystapaamista on suunniteltu myös marraskuulle. Joulukuun zoom-kahvit  ovat 15.12. ja niiden aiheena on hyvinvointi.

Väitöskirjatutkijoiden viimeistelypaikkahaku on tulossa lokakuussa. Asiaa käsitellään laajemmin keskiviikon aamupalaverissa. Ja seuraavassa johtoryhmän kokouksessa ensi maanantaina. Kuten aiemminkin keväällä haussa ovat 2-4-vuotiset palkkapaikat ja syksyisin viimeistelypaikat.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *