Aika, tuo viheliäinen neljäs ulottuvuus

Kuva: Tampereen yliopisto

Miten selviydyn opinnoista ajallaan? Onko minulla ylimääräistä aikaa, vai olenko vain nopea oppija? Ei, kyse on opittujen asioiden ja taitojen soveltamisesta – kaikilla elämän osa-alueilla.

Taakse jääneet 38 vuotta ovat jättäneet minuun jälkensä. On päivänselvää, ettei silmieni takana toimiva prosessori ole kaikkein tehokkaimmassa tilassa enää verrattuna nuorempien moniydinprosessoreihin. Vaikka yliopistolla ei suoranaista kilpailua olekaan, niin työmarkkinoilla on. Taantuvan taloustilanteen hiippaillessa takavasemmalta kilpailu kiristyy ikärasitteeni kasvaessa, joten periaatteessa minun pitää olla huomattavasti muita parempi päästäkseni samalle aloitusruudulle työelämän Monopolissa. Uskallan arvioida, että perhe-elämän ja osa-aikatyön vuoksi minulla on kuitenkin vähemmän aikaa opiskeluun kuin muilla.

Edellä mainituista seikoista huolimatta huomaan, että nuoremmilla tuntuu olevan vatsahaavaan johtava stressi jatkuvasti päällä ja että he taistelevat tehtävien kanssa, jotka minä olen tehnyt päiväkausia sitten. Miten näin voi olla?

Ajanhallinnan työkalupakki

Jotta saisin kysymykseen vastauksen, olen joutunut vertailemaan kanssaopiskelijoideni elämää omaani tämän puolentoista vuoden aikana, mitä opinahjossa on tullut lusittua. Ja kyllä elämä osaa olla niin paljon helpompaa, kun ei ole nuoruuden rasitteita taakkana. Alla pieni lista työkaluista, joita minulla on, ja rasitteista, joita minulle ei ole.

  • kyvyt kyseenalaistaa rakentavasti ja oikein kohdistaen
  • ongelmien sanoittaminen
  • epäoikeudenmukaisuuden hyväksyminen
  • ongelmanratkaisutaidot
  • märehtimisen lopettaminen
  • tiedonhaku (Google ja kirjastot)
  • mahtipontinen voima tehdä ikäviäkin päätöksiä
  • aikataulutus ja priorisointi
  • sosiaalisen ja sähköisen median sujuva välttely

Listaa on hankala lähteä purkamaan, koska monet asiat limittyvät tai ovat vähintäänkin sidoksissa toisiinsa. Nyt viimeistään tulisi kaikkien opiskelijoiden poksauttaa itseään suojaava kupla ja hyväksyä tosiasia, että maailma ei toimi aina reilusti: kotitehtäviä tulee liikaa, luentoja on samaan aikaan, luumuilijat ratsastavat ryhmätehtävissä siivelläsi jne. Pääkoppaa ei kannata turhilla asioilla rasittaa.

Ongelmanratkaisutaitoja painotetaan suorastaan monotonisesti joka tuutista ja kaikki opiskelijat ovat omaksuneet sen mainitsemisen ansioluettelossaan, mutta siihen se sitten välillä tuntuukin jäävän. Suosittelen vahvasti ja vakaasti lukemaan esim. Pòlya Georgen Ratkaisemisen taito -kirjaa, joka antaa hyvät eväät matemaattisten ja muidenkin ongelmien ratkaisemiseen. Pelkkä ulkoa muistaminen ei riitä. Näitä taitoja pitää harjoittaa jatkuvasti, jotta niiden käyttö onnistuisi myöhemmin automaationa.

“Sen sijaan monet opiskelijat hyperventiloivat, kun kysymyksiä ei ole.”

Kaikki ymmärtävät yrittää ratkoa ongelmia, kun ne esitetään kysymyksinä. Sen sijaan monet opiskelijat hyperventiloivat, kun kysymyksiä ei ole. Kuulostaa vähän harhaiselta ajatukselta, mutta ilmaistaan toisin siten, että sanoittamattomat ongelmat yleensä aiheuttavat epätoivoa ja ahdistusta.

Tämän olen huomannut mm. silloin, kun tehtäväksiannot ovat olleet epäselviä tai monitulkintaisia. Toiset kysyvät lisätietoja ja toiset yrittävät tahdistaa herttaansa, kun eivät tiedä mitä tekisivät. Harvat tekevät tehtäväksiannosta perustellut tulkinnat ja toimivat tämän mukaan. Monissa tapauksissa ongelmien sanoittaminen itsessään sisältää jo ongelmanratkaisukeinon ja hyvä ongelmien sanoittaminen tarjoaa jo puolittaisen ratkaisun.

Tiedonhaku on myös merkillinen taito, jonka monet väittävät osaavansa loistavasti. En silti oikein ymmärrä, miten tiedonhakutaito voi olla loistava, jos ei edes osaa sanoittaa ongelmia, mikä taas poikisi tiedonhakuun tarvittavia hakusanoja. Googlen ja kirjastojen hakuohjelmiin on toki omat hakutekniikkansa, jotka helpottavat elämää, mutta myös tiedonhaun kohdistaminen on tärkeää.

Joskus opiskelu-, työ- ja yksityiselämässä joutuu valitsemaan, ei hyvien ja huonojen valintojen, vaan pelkästään huonojen valintojen välillä. Kun kaikki vaihtoehdot on kartoitettu ja punnittu, niin siinä on turha yrittää venkuloida, soveltaa ja märehtiä aihetta. Valinta tehdään sitten pienemmän haitan perusteella ja tasa-arvoisissa tapauksissa heitetään vaikka kolikkoa. Päätöksen jälkeen on turhaa enää vaivata päätään aiheella.

“Minua niin vähän kiinnostaa milloin Paula Povipommin povi pommahti.”

Minulla on puhelimessa äänet päällä silloin, kun perheeni muut jäsenet eivät ole samassa tilassa kanssani. Muulloin puhelin on pääsääntöisesti äänettömällä. Keltaisen lehdistön artikkelit ovat täysin kiellettyjen listalla: minua niin vähän kiinnostaa milloin Paula Povipommin povi pommahti.  Facebookin sisältöä katson nykyään ehkä pari kertaa viikossa. Nykyään töllöäkin katselen vain korkeintaan tunnin päivässä jos sitäkään. Iän tuoma kokemus on myös kuihduttanut pienimmänkin mielenkiinnon kaikkiin ismeihin, minkä ansiosta mielipahan ja märehtimisen määrä on laskenut eksponentiaalisesti.

Ja viimeiseksi aikataulutus ja priorisointi, jonka myötä lukujärjestykseni täyttyy elämäni kannalta optimaalisesti. Tässä täyttämisessä käytetään kaikkia edellä mainittuja taitoja. Kuinka helppoa, kun vain muistaa, ettei täydellistä ratkaisua ole olemassa. Jos päivistä loppuu tunnit kesken, niin sitten pitää jotain jättää pois. Jos mistään ei voi enää jättää pois, niin asioita pitää joko tehdä tehokkaammin tai sitten alentaa lopputulosten tasoa.

Käytä opittuja taitoja muuallakin

Seuraavaan kappaleeseen lainaan virkettä Dilbert-sarjakuvan tekijän kirjasta “The Dilbert principle”:

“It is a wondrous human characteristic to be able to slip into and out of idiocy many times a day without noticing the change or accidentally killing innocent bystanders in the process.”

Ajankäyttö koskee myös muitakin elämän osa-alueita kuin opiskelua. Monet, eivät pelkästään opiskelijat, unohtavat, että listattuja taitoja voi ja pitää soveltaa myös työ- ja vapaa-aikaan. Tiedän ihmisiä, jotka ovat superälykkäitä koulussa tai työssään, mutta vapaa-ajalla he kompuroivat täysin arkisissa askareissa – ajattelemattomuuttaan.

Fyysinen työ on nykyisellään niin tehokasta kuin se vain periaatteessa voi olla, mutta ajattelutyön tehokkuutta voidaan parantaa ties kuinka pitkälle vielä. Korkeakoulutus kehittää tätä ajattelutyön osaamista tiedoilla, mutta opiskelijan itsensä tulee kehittää tätä taidoilla, joiden kehittämiseen vaativa korkeakoulu antaa loistavan alustan.

Ei se mitä tekee vaan se mitä ei tee

Loppujen lopuksi kyse ei ole tehokkuudesta itsestään, vaan vähemmän tärkeiden ajatusten deletoimisesta. Tällöin löytyy enemmän aikaa tärkeiden asioiden hoitamiseen.

– Toni

Kirjoittajasta: Moikkamoi, Toni täällä, toisen vuoden rakennustekniikan opiskelija Hämeenlinnasta. Tiesittekö, että “olisinpa silloin nuorena opiskellut” -haaveet pystyy toteuttamaan neljänkympin kriisin voimallakin? Aloitusruuduksi käy vallan mainiosti yli vuosikymmenen ajan kestänyt matalapalkkainen ja umpikujaan ajettu työura, johon ajauduit ammattikoulun penkiltä. Käyn kirjoituksissani läpi oman tarinani siitä, minkälaista opiskelu täällä on ja yritän samalla rohkaista muita… hmm… elämää nähneitä toteuttamaan opiskeluhaaveitaan, tuntuivat ne kuinka kaukaisilta tahansa.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi