Miksi opiskella tekniikkaa?

Teekkarilakki

Kiinnostaisiko sinua kehittää robottien toimintaa ja opiskella koneoppimista? Haluaisitko olla mukana kehittämässä tekniikkaa yhteiskunnan ja ihmisten hyväksi tai vaikkapa ekologisia ratkaisuja teollisuuden käyttöön?

Tekniikan opiskelu Tampereen yliopistossa mahdollistaa monenlaisten opintopolkujen rakentamisen omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Suuntautua voi monelle eri tekniikan alalle. Teknisiin tieteisiin kuuluu paitsi luonnontieteellistä perustutkimusta myös soveltavia tieteitä, kuten sähkötekniikkaa ja biotekniikkaa. Valittavana on perinteisiä aloja, kuten fysiikkaa ja matematiikkaa, ja monitieteisiä aloja, kuten bioinformaatiotekniikkaa. Opintoihin voi hyvin yhdistää myös esimerkiksi kauppatieteitä tai psykologiaa.

Monipuolinen koulutus

Diplomi-insinöörin koulutuksen myötä päädytään monenlaisiin työtehtäviin, sillä koulutus on monipuolista ja kiinnostavaa ja mikä parasta, tutkinnon sisältöön voi itse vaikuttaa valitsemalla kursseja omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Tekniikan opiskelun lisäksi opintojen aikana voi kartuttaa kielitaitoa vaihto-opiskelun tai kansainvälisen harjoittelun myötä. Erilaiset projektit kehittävät tiimityöskentelytaitoja, jotka ovat tärkeitä taitoja missä tahansa työssä valmistumisen jälkeen.

Robotti

Tulevaisuuden ala

Luotko mielelläsi uutta? Ymmärrätkö vaivatta laajoja kokonaisuuksia? Tekniikka ja innovaatiot luovat uusia työmahdollisuuksia ja sellaisia tehtäviä, joita ei välttämättä osaa vielä edes kuvitella. Urapolkuja on lukemattomia. Diplomi-insinöörit muuttavat maailmaa jatkuvasti keksinnöillä ja ratkaisuilla, jotka vaikuttavat kaikkien elämään.

Koulutus työllistää

Tekniikan alan opiskelulla on merkitystä ja se on myös erinomainen valinta, sillä työllistyminen on lähes taattua valmistumisen jälkeen. Vastavalmistuneista melkein jokaisella onkin työpaikka. Tekniikan alan osaajia tarvitaan ja heitä arvostetaan. Tekniikan alan koulutus työllistääkin erittäin hyvin verrattuna moniin muihin aloihin. Jo tekniikan alan opintojen aikana on mahdollista saada oman alan työkokemusta kesätöistä ja erilaisista yritysten kanssa yhteistyössä tehtävistä projekteista. Mielekkäiden töiden saamista opintojen jälkeen edesauttaa se, että valtaosa tekniikan opintojen aikana kertyneestä työkokemusta on useimmiten omalta alalta.

Jo tekniikan alan opintojen aikana on mahdollista saada oman alan työkokemusta kesätöistä ja erilaisista yritysten kanssa yhteistyössä tehtävistä projekteista.

Laajat sijoittumismahdollisuudet työmarkkinoilla

Tekniikasta valmistuu asiantuntijoita laajalla skaalalla eri aloille ja heitä työskentelee esimerkiksi suunnittelijoina ja asiantuntijoina teollisuuslaitoksissa ja tietotekniikkayrityksissä. Osa jatkaa tutkijoina tai suuntautuu opetustehtäviin. Diplomi-insinööri voi siis työskennellä monenlaisissa tehtävissä ja monenlaisilla nimikkeillä – tuotesuunnittelijoista tutkijoihin ja myyjistä markkinoijiin. Parasta vieläpä on, että tekniikan alan ammattilaiset ovat tutkimusten mukaan tyytyväisiä työhönsä.

Teekkarikulttuuri

Teekkarikulttuuri on osa tekniikan opiskelua ja siihen liittyvät vahvasti yhteisöllisyys ja monet perinteikkäät tapahtumat, kuten Wapun ajan tempaukset ja sitsit sekä ulkoiset tunnuspiirteet, kuten haalarit. Tampereella on omat teekkariperinteensä – täällä fuksista tulee teekkari Wappuna Tammerkoskessa tapahtuvan kasteen myötä. Tuolloin saa myös päähänsä teekkarien tunnusmerkin – tupsulakin.

– Heidi

Kiinnostaisiko opiskella tekniikan aloja Tampereella? Tutustu DI- ja arkkitehtikoulutuksiimme!

Kuva Heidistä
Hei! Olen Heidi ja alani on biolääketieteen tekniikka. Parasta biolääketieteen tekniikassa on sen monialaisuus – biotekniikan, lääketieteen ja luonnontieteiden yhdistäminen ja mahdollisuus tehdä tutkimusta, joka kehittää ratkaisuja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Nautin päästessäni soveltamaan tietojani ja taitojani, kehittymään biolääketieteen tekniikan ammattilaisena ja verkostoitumaan kansainvälisesti. Tutkimustyön lisäksi innostun eksoottisista kaukokohteista, tuoreista hedelmistä ja merenrantakävelyistä.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi