Viestintä vanhempana
Opintojen, jälkikasvun ja parisuhteen yhdistäminen saattaa kuulostaa asiaan perehtymättömän korvaan melkoiselta sirkukselta ja kieltämättä sitä se toisinaan onkin. Käytettävissä oleva aika on monesti hyvin rajallista eikä opiskeleva vanhempi välttämättä pysy kanssaopiskelijoiden perässä opintojaksoilla ilman ylimääräisiä ponnisteluja.
Lähtökohtaisesti kaikkien opiskelijoiden oikeudet ja velvollisuudet ovat samanvertaisia eikä alaikäisen vanhempana yleensä saa erivapauksia esim. opintojaksojen palautusten tai tenttien suhteen. Kolmanteen opiskeluvuoteen mennessä olen kuitenkin itse oppinut, että kannattaa viestiä erityisolosuhteista opettajille ja ryhmätöissä kanssaopiskelijoille ennemmin liikaa kuin liian vähän.
Opiskelevana vanhempana on helpompaa perustella opettajille opintojen jälkeen jäämistä kuin vaikkapa seurustelevana opiskelijana. Terveessä parisuhteessa voi yleensä neuvotella kumppanin kanssa asiasta kuin asiasta, kun taas vanhempana jälkikasvu ei kysele, vaan laukoo tarpeensa ilman mitään suodatinta odottaen, että vanhempi laittaa nuo tarpeet aina omien tarpeiden edelle. Kun viimeksi mainittuun soppaan lisää vielä parisuhteen ja muun lähiverkoston (ystävien jne.) hoitamisen, elämä on toisinaan melkoista jonglöörausta alati kasautuvien palautuspäivien ja sekä opiskelijan, että hänen lähipiirinsä psykofyysissosiaalisten tarpeiden täyttämisen välillä.
Koska korkeakouluopinnot sisältävät tyypillisesti runsaasti ryhmätyöskentelyä miltei alasta riippumatta, aivan jokainen opiskelija hyötyy siitä, että heti ryhmätyön alussa tehdään selväksi, mitä ovat kunkin ryhmän opiskelijan roolit ja vastuut sekä mihin aikaan ryhmätyötä ehtii työstämään. Opiskelevana vanhempana en voi painottaa liikaa aikatauluttamisen hyödyllisyyttä. Muiden ryhmän opiskelijoiden tulee ymmärtää, että minulla on lapsen takia sellaisia ajankohtia, jolloin en mitenkään ehdi työstämään yhteistä ryhmätyötä.
Ei tämä sinänsä eroa mitenkään muista mahdollisista aikasyöpöistä, kuten harrastuksista, työn tekemisestä opintojen ohella jne. Kokemukseni kuitenkin osoittaa, että selkeästä vastuu- ja tehtäväjaosta on ollut hyötyä joka ikinen kerta, kun sellainen on tehty.
Elämänhallintaa vai projektinhallintaa?
Muistan aloittaessani ensimmäisen vuoden opinnot, kun suurin osa opintojaksoista käsitteli minulle täysin vieraita asioita ja lukujärjestys oli ahdettu melko täyteen myös (lähi)tuntiopetusta. Voisin kuvitella, että ihan yksin asuvanakin opiskelijana voi olla vaikeuksia ottaa koppia kaikista uusista sisällöistä ja pysyä kanssaopiskelijoiden tahdissa. Itse yritin samaa 3-vuotiaan vanhempana pallotellen samanaikaisesti tursaspassileimojen keräämistä ja tehtävien tekemistä asetetuissa aikamääreissä.
Muutamaa takapakkia lukuun ottamatta ensimmäisen vuoden opinnot menivät hyvin ja tursaspassikisakin tuli voitettua, mutta joudun silti myöntämään, että jostain piti tässäkin luopua. Tähtäimeen asettui tarve, jonka pitkäaikainen puute kaataa aivan kenet tahansa: uni ja palautuminen.
Virheistä oppineena opiskelen nykyään onneksi taloudellisemmin enkä jätä suurinta osaa tehtävistä viittä vaille sovittua aikamäärettä tai tee niitä myöhään yöllä. Tiedostan, että joillakin opiskelijoilla on erilainen unirytmi, joka sopii paremmin öiseen työskentelyyn opintojen ja muiden intressien ääressä. Oli opiskelija sitten kaltaiseni aamuihmisten tyrannian myötäeläjä tai yötyöläinen, jokainen opiskelija hyötyy itselleen sopivan rytmin tiedostamisesta ja sen parhaasta mahdollisesta sovittamisesta valveilla eletyn ajan kanssa.
Kun on tietoisempi omasta ihanteellisesta päivä- ja unirytmistä, voi purkaa päiviä ja viikkoja pienempiin osiin ja pohtia, milloin on esim. aika opiskella, harrastaa tai palautua. Jos tällaisen rytmin hahmottaminen on ”keskiverto-opiskelijalle” hyödyllistä, niin opiskelevalle vanhemmalle se on suorastaan elintärkeää.
Aikasyöppö tarkoittaa tässä pääasiassa säännöllisesti tapahtuvia toimintoja, jotka voivat olla luonteeltaan niin palauttavia kuin kuluttaviakin.”
Tietojenkäsittelyn opinnoissa tulee enemmän tai vähemmän projektinhallintaopintoja, joissa usein puhutaan työn osituksesta. Tällaista ositusta voi hyödyntää myös projektien ja opintojen ulkopuolella sekä priorisoimaan omia aikasyöppöjä että hahmottamaan, kuinka paljon resursseja kukin aikasyöppö vie.
Monesti tulee ajatelleeksi, että aika on ainoa merkittävä tapa mitata, kuinka työläs jokin tehtävä on. Ihmiset eivät kuitenkaan ole koneita, joten onneksi on olemassa lukuisia erilaisia välineitä ja menetelmiä, joilla sekä opiskelevat vanhemmat, että muutkin opiskelijat pystyvät purkamaan elämäänsä ja työtaakkaansa pienemmiksi paloiksi. Näin lopuksi luettelen joitakin menetelmiä ja työkaluja, jotka olen itse havainnut toimivaksi.
Menetelmiä ja välineitä kaaoksen hallintaan
1. Uskokaa tai älkää, aloitetaan kalentereista. Riippuu ihan opiskelijasta, käyttääkö mieluummin tavallista laukussa tai repussa kulkevaa taskukalenteria, vaiko erilaisia digitaalisia kalentereita (esim. Googlen tai Microsoftin kalenterit). Jos tämä menetelmä on jo hallussa ja koet riittäväksi, että tiedät, mitä tapahtuu ja milloin, niin jatka samaan malliin.
2. Kuinka priorisoida elämän osa-alueita? Niin kauan, kun muistiinpanot ja tehtävät ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä listalla eikä tehtäville ole määrätty tärkeysjärjestystä, ne ovat pahimmillaan vain tahroja paperilla. Tärkeysjärjestyksen asettamisessa voi auttaa esim. Eisenhowerin matriisi, josta voitte lukea lisää täältä: Eisenhowerin matriisi (Duunitori, 2018). Mikäli matriisi tuntuu työkaluna liian suppealta tarkoituksiisi, voit harkita myös projektinhallintaväline Trellon opettelua ja purkaa elämääsi sillä pienempiin kokonaisuuksiin. Jos englannin kieli taittuu, voit aloittaa Trelloon tutustumisen tästä: Trellon opas (Trello, N.D.)
3. Milloin on paras aika opiskella? Opiskelevana vanhempana voisin kylmästi todeta, että paras aika opiskeluun on, kun siihen on ylipäänsä aikaa. Lepoa ja palautumista unohtamatta kannattaa miettiä omaa arkea ja tilanteita, joissa voisi hyvin olla aikaa opiskelulle. Esimerkiksi itse ravaan päiväkodissa lähes joka arkiaamu ja olen huomannut, että bussimatkat voivat joskus olla mainio hetki esim. jonkin materiaalin kertaamiseen. Joskus illat voivat olla ainoita hetkiä, kun tehtäviä ehtii työstämään. Tässäkin kunkin opiskelijan tulee selvittää, mikä on itselle se paras aika opiskella.
4. Entä jos yksin ei jaksa selvittää, mikä on itselle se oikea tie ihanteelliseen elämänhallintaan? Siinä tapauksessa kannattaa hyödyntää olemassa olevia verkostoja ja pyytää rohkeasti apua elämän palapelin kokoamisessa. Apua voisi pyytää esimerkiksi kumppanilta, kanssaopiskelijoilta tai keneltä tahansa muultakin lähipiirissä, jonka voi olettaa ymmärtävän jotain korkeakouluopintojen päälle. Opiskelijan verkostoihin kuuluu myös korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointipalveluja, joihin lukeutuu mm. hyvinvoinnin ohjaaja, psykologeja ja muita ammattilaisia, joille ei tarvitse erikseen avata korkeakouluopiskelijan maailmaa vuonna 2020.
-Rudi
Kommentit