Opiskellako vai eikö, siinä pulma. Perheellisenä ja asuntovelallisena sitä joutuu lähestymään tällaisia ongelmia toisenlaisesta näkökulmasta kuin parikymppiset kanssaopiskelijat: oma koti, jonka pankin omistusosuutta ollaan pienentämässä, ja jälkikasvu, jolle pyritään luomaan mahdollisimman otollinen kasvuympäristö. Toinen vaatii rahaa. Toinen aikaa.
Kun mietin uranvaihtoa ja siihen vaadittavaa opiskelua, niin mielessäni pyöri kaksi kysymystä, jotka vaikuttivat toinen toisiinsa: kuinka paljon voin laskea elintasoani nykyisestä ja onko minulla elintasolaskunkaan jälkeen varaa opiskella?
Millä rahasummalla pärjään?
Elämäni aikana olen oppinut sen, että rahojen ollessa tiukilla stressitaso nousee, mikä vaikuttaa taas elämän jokaiseen osa-alueeseen melko negatiivisesti. Tästä syystä olen pitänyt tarkkaa kirjanpitoa usean vuoden ajan menoista ja löytänyt melko tarkan keskiarvon omille pakollisille kuukausimenoille (kulut siis jaettu puolison kanssa): 1100 €, joka pitää sisällään lainanmaksun, vastikkeen, sähkön, veden, vakuutukset, ruokaostokset, lastenhoitokustannukset jne.
Asun kuitenkin Hämeenlinnassa, josta kulkeminen Tampereen Hervantaan ei olekaan ihan niin yksioikoista kuin voisi kuvitella. Jos käyttäisin julkista liikennettä, niin minulla menisi noin 4 tuntia päivässä matkoihin ja maksan siitä 11 € päivä, mikä tulisi kuukaudessa maksamaan 220 €.
Lisäksi veisin jälkikasvun päivähoitoon kävellen, joka tuo noin tunnin lisää matkustamiseen päivässä. Yhteensä päivässä pahimmillaan menisi 5 tuntia aikaa matkustamiseen.
Omalla autolla kulkiessa kuluu aikaa kaiken kaikkiaan 2 tuntia ja köyhdyn 15 € päivässä, mikä vaikuttaa aika/rahasäästö-akselilla paremmalta vaihtoehdolta. Eli kuukaudessa maksaisin matkustuskuluja 300 €, mikä joudutaan lisäämään kuukausimenoihini. Keskiarvoisesti opiskellessani menoihin kalliimmalla matkustusmuodolla menee kuukaudessa 1400 €.
Opintotuki – ööö, ei
Ensimmäinen vaihtoehto oli hakea opintorahaa ja -lainaa, jota saisin yhteensä 975 € opintokuukautta kohden, minkä lisäksi pitäisi tehdä 425 € verran töitä kuukaudessa. Tämä olisi tarkoittanut 4-6 työpäivää kuukaudessa töitä, mikä kyllä onnistuisi, mutta sitten ei paljoa viikonloppuvapaita jäisi eikä ylimääräistä aikaa opiskeluun löytyisi. Liian tiukkaa.
Kuten arvata saattaa budjettilaskuistani, saatan olla melko pihi kaveri, minkä ansiosta minulle on jäänyt säästöön rahaa pahan päivän varalle. Näiden säästöjen avulla olisin pystynyt opiskelemaan hyvin muutaman vuoden ja töissäkin olisi tarvinnut käydä vain yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.
Iän ja pitkän uraputken hyödyt opiskelussa
Koska siirryin opiskelemaan suoraan työelämästä ja minulla on yli kahdeksan vuotta työkokemusta, pystyin hakemaan työllisyysrahastosta aikuiskoulutustukea, jota maksetaan kuluneen vuoden ansioiden perusteella. Esimerkiksi jos tuloni olisivat olleet kuluneen vuoden aikana 1600 €, niin saisin tukea 1013 €/kk. Jos minulla olisi taas ollut 2500 €/kk, saisin tukea 1400 €.
Matalapalkkaisesta työstäni siirtyessäni saisin tukea n. 800€/kk, mutta tähän saa vielä opintolainan päälle. Tällöin kuukausitulot ovat 1450 € ja tukea saisi vielä kesälläkin, kun koulua ei ole. Miinuspuolena on se, että aikuiskoulutustukea maksetaan vain 15 kuukautta.
Tuen ja lainan lisäksi saan työskennellä vielä 250 € edestä kuukaudessa sen vaikuttamatta tukeen. Tällöin saisin 1700 €/kk. Valitsin tämän vaihtoehdon. Huomautan vielä, että tästä summasta 650 €/kk on lainaa, jota pahimmillaan viiden vuoden aikana kertyy 26 000 €.
Tein jonkin verran töitä viime lukuvuonna ja parina kuuna tuli tehtyä sen verran, etten nostanut tukea lainkaan. Sain kesätöitäkin Hämeenlinnan kaupungilta, joten säästin neljä tukikuukautta lisää. Nyt minulla oli tukikuukausia jäljellä vielä koko toiselle lukuvuodelle.
Valoa tunnelin päässä
Yhtenä opiskelualan valintakriteerinä oli työllistymismahdollisuus, joka rakennusalalla on ollut hyvä. Toin tämän esille, koska viime kesän jälkeen minua lähestyi paikallinen maansiirtoyritys Haapaniemen koneasema, jonka omistaja on tuttu hyvin pitkän ajan takaa – itse asiassa 25 vuoden, jos tarkkoja ollaan.
Heillä oli tarvetta tulevalle diplomi-insinöörille. Töitä pystyisin tekemään joustavasti opiskeluja painottaen ja oman jaksamisen mukaan. Valintakriteerini avulla valittu ala tuotti tulosta jo ensimmäisen lukuvuoden jälkeen. Uskomatonta!
Valintakriteerini avulla valittu ala tuotti tulosta jo ensimmäisen lukuvuoden jälkeen. Uskomatonta!
Uskon vahvasti, että minulla riittää töitä ainakin tämän lukuvuoden ajan huolimatta rakennusalan orastavasta laskusuhdanteesta, jolloin tukikuukausia säästyy kolmannelle lukuvuodelle. Tämä tarkoittaa sitä, että saan kandin paperit ilman rahahuolia.
Hyvin todennäköisesti minulla tulee olemaan töitä riittävästi parin vuoden ajan, mikä tarkoittaa, että pystyn opiskelemaan myös maisterin paperit ilman taloudellisia ongelmia töiden, tuen, säästöjen tai näistä muodostuvien eri kombinaatioiden avulla.
Aikaisemmin kirjoitin, että vapaa- ja ylimääräistä opiskeluaikaa ei jäisi tarpeeksi, mikäli työskentelen 4–6 työpäivää kuukaudessa. Tämä pitää edelleen paikkansa. Mutta sain vapauden esittää ehdotuksia mahdollisten kurssien muuttamisesta työajaksi, mikäli pystyn tuottamaan yritykselle hyötyä opiskelullani tai sen ohessa.
Ja tämä toimii muuten myös toisinpäin: mikäli olen hankkinut osaamista muualla kuin “muodollisessa koulutuksessa”, niin voin yrittää saada sen avulla hyväksilukuja kursseista. Keskiössähän on osaaminen eikä niinkään suoritettujen kurssien lukumäärä.
Ja tämä toimii muuten myös toisinpäin: mikäli olen hankkinut osaamista muualla kuin “muodollisessa koulutuksessa”, niin voin yrittää saada sen avulla hyväksilukuja kursseista.
Mikäli tämä ei toteudu kumminkaan päin, niin uskon työssäni karttuvan tietotaidon helpottavan opintojani, mikä mitä oletettavasti vähentää varsinaiseen opiskeluun käytettävää aikaa.
Katastrofiskenaario
Suunnitelmassani on aika paljon “musta tuntuu” -ajattelua, jonka käyttövoimana on positiivinen ajattelu. Minusta tuskin tulisi insinööriä, jos en huomioisi erilaisia katastrofaalisia skenaarioita suunnitelmissani. Varmaa on se, että pystyn opiskelemaan kandin paperit pelkkien tukien ja lainan varassa.
Seuraavat kaksi vuotta (maisteriopintoni) pystyn opiskelemaan opintotuen, -lainan ja säästöjeni avulla. Pankista on myös mahdollista saada lyhennysvapaata, joka auttaa itse asiassa hyvinkin paljon. Mikäli tämäkään ei riitä, niin voin hakea KELA:sta yleistä asumistukea ja vielä viime kädessä toimeentulotukea. Viimeisenä vaihtoehtona on myydä kämppä ja käyttää osa siitä saatavista rahoista opiskeluun.
Viimeisimmät vaihtoehdot vaikuttavat melko äärimmäisiltä, mutta tämänkaltainen ajattelu ja suunnittelu itse asiassa vapauttaa rahamurheista, mikä taas helpottaa opiskelu- ja työtehokkuuden ylläpitämisessä. Se taas vähentää pahimpien skenaarioiden toteutumismahdollisuutta.
Haasteita riittää silti
Mutta… suurin osa ajasta on silti allokoitu opiskelulle ja työlle. Minulla ei ole varaa ylellisyyteen nimeltä vapaa-aika, minkä kanssa nyt pystyn pari vuotta elämään helposti. Ongelma on arjelle, puolisolle ja, mikä tärkeintä, lapselle pyhitetty aika. Saatan kirjoittaa tästä myöhemmin oman tekstin, mutta sanotaan nyt, että ajan suhteen olen pakotettu taiteilemaan ja käyttämään luovia ratkaisuja opiskelujen ajan.
– Toni
Kommentit