Luontoretkelle suoraan kampukselta – parhaat paikat

Opiskelun ja mahdollisesti kiireisen arjen lomassa tarvitsee aikaa myös palautumiselle. Yksi vaihtoehto palautumiseen ja vapaa-aikaan on lähteä luontoon ulkoilemaan tai esimerkiksi pienelle retkelle yksin tai yhdessä. Muistathan pitää huolta itsestäsi!

Seuraavaksi kerron muutamista luontokohteista, joihin pääsee nopeasti myös Tampereen yliopiston kolmelta kampukselta. Toisaalta, jos pohdit retkikohdetta hieman kauempaa, niin saat vinkkejä myös siitä mihin silloin kannattaa suunnata.

Rauhaniemi

5 km säteellä keskustakampukselta ja Kaupin kampukselta

Mielestäni Rauhaniemi on nimensä mukainen alue. Reitti kulkee Näsijärven rantaa mukaillen Rauhaniemeä kohti. Kesäisin olen käynyt matkan varrella uimassa moneen otteeseen, mutta uintimahdollisuushan pysyy myös vuodenajasta toiseen. Uintia kannattaa jatkaa tai aloittaa se jo nyt syksyllä, kun järvi ei ole vielä jäätynyt. Ihailen järven läheisyyttä, joka tarjoaa monenlaiset puitteet jokaisen vuodenajan mukaan.

Nyt syksyllä ruska-aikaan puut ovat kauniin värisiä järven rannalla. Myös syksyn raikas viima tuntuu mukavalta poskilla. Syksyn jälkeen taas jäätynyt järvi ja lumiset maisemat usein rauhoittavat mieltä. Jäätynyt Näsijärvi tarjoaa mahdollisuuden moniin talviulkoilulajeihin, kuten avantouintiin, kelkkailuun, ja luisteluun.

Näsijärvi auringon laskiessa.
Rauhaniemen rauhoittavissa ja kauniissa maisemissa.

Suolijärvi

5 km säteellä Hervannan kampukselta

Hervannan kampukselta vain 1,5 kilometrin päässä sijaitsee Suolijärven luontopolut. Kauniita luonnonmaisemia pääsee ihailemaan esimerkiksi kiertämällä järven ympäri 4,5 kilometrin mittaisen luontopolun. Reitillä on korkeuseroja, jotka antavat vaihtelua kierrokselle. Lyhyen matkan vuoksi Suolijärvelle pääsee nopeasti esimerkiksi luennon jälkeen haukkaamaan happea, vaikka vain hetkeksi.

Itse osallistuin polkujuoksukurssille, jolloin kävimme kiertämässä kyseisen lenkin. Oma huomioni oli ainakin se, että juostessa sateen jäljiltä liukkailla metsän poluilla ajatukset siirtyvät vain siihen hetkeen. Se toimi ainakin minulle itselleni palauttavana kokemuksena ja lähdin rentoutunein mielin takaisin kotiin. Lähde sinäkin kokeilemaan vaihtelevaa maastoa.  

Kaupin ulkoilumaastot

5 km säteellä keskustakampukselta ja Kaupin kampukselta

Kun kaipaat metsän rauhaa, niin Kauppi on juuri sinua varten. Suolijärven ohella myös Kauppi on ihanteellinen paikka polkujuoksuun, sillä pururadan lisäksi siellä on lukuisia polkuja pitkin metsää. Polut ovat eripituisia ja merkitsemättömiä. Sen vuoksi koen sen olevan hyvä paikka spontaanille lenkille ilman suurempia suunnitelmia. Ota puhelin mukaan eksymistä estämään, mutta valitse vapaasti joku näistä poluista ja seuraa minne se johtaa. Jätä kiireet muualle ja seikkaile!

Hervannan laskettelurinne

5 km säteellä Hervannan kampukselta

Jos haluat vaihtelua korkeustasoon ja olet kiinnostunut korkeista paikoista, lähde kiipeämään laskettelurinteen mäkeä ylös. Vaikka Hervannan suunnasta pääsetkin suoraan huipulle, niin suosittelen aloittamaan alhaalta, niin maisemat ylhäällä yllättävät enemmän. Tällä hetkellä ruskan värit puissa ovat mielettömän kauniita. Pysähdy siis katselemaan myös maisemia, vaikka suunnittelisitkin mäkitreeniä. Liikunta ulkona tekee hyvää, mutta välillä mieli tarvitsee myös oikeasti pysähtymistä luonnon kauneuden äärelle.

Puita ruskan väreissä.
Upea ruskan väriloisto ilahduttaa näin syksyisin. Kuva Hervannan laskettelurinteeltä.

Iidesjärvi

5 km säteellä keskustakampukselta ja Kaupin kampukselta

Iidesjärven ympäri kulkee noin 7 kilometrin reitti. Virallisesti matka alkaa lintutornilta, mutta tietysti sen voi aloittaa myös keskustakampuksen tuntumasta. Alueella voi nähdä lukuisia eri lintulajeja lintutornista käsin tai muualta reitin varrelta. Ulkoilun lisäksi paikka on siis oivallinen kuvaamiselle. Minä kävin siellä varhain keväällä kuvaamassa pääosin joutsenia. Kevät onkin parasta aikaa lintujen tarkkailuun, mutta reitti on mukava kulkea pyörällä myös näin syksyisin.

Oman pyöräilyretkeni kruunasi tämän uljaan joutsenen kohtaaminen Iidesjärvellä.

Birgitan polku, Lempäälä

Birgitan polku on yhteensä 50 kilometrin pituinen vaellusreitti. Olen muutamaan otteeseen käynyt lyhyemmällä reitillä Birgitan polun sisällä, joka päättyy Kirskaanniemen laavulle. Kyseinen laavu sijaitsee Tampereen Vuoreksesta vain muutaman kilometrin päässä ja siellä on lukuisia tulipaikkoja, joten se soveltuu hyvin retkikohteeksi evästaukoineen.

Minun mielestäni se on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, sillä metsän jälkeen niemen kärjen maisemat ovat uskomattomat. Innostuttuasi voit tutustua muihinkin lyhyempiin reitteihin Birgitan polulla. Kannattaa esimerkiksi tsekata blogipostaus Retkipaikan nettisivuilta.

Mäntyjä ja järvimaisema auringossa.
Kirskaanniemen laavulla veden läheisyys tekee taukopaikasta uskomattoman kauniin.

Toivottavasti innostuit esittelemistäni luonto- ja retkikohteista! Nämä valitsin esimerkeiksi, mutta toki upeita kohteita on lukuisia muitakin. Tekstistäni on jäänyt pois esimerkiksi Viikinsaari, Niihaman maja, Kintulammen ulkoilupolut, Pispalan harju tai klassinen kävelyreitti Pyynikillä, johon voi yhdistää munkkien syömisen ulkoilun lopuksi. Nämäkin kohteet ovat erittäin mielenkiintoisia paikkoja, joihin ehdottomasti kannattaa tutustua.

Tähän loppuun olen koonnut vielä lisää tietoa, josta halutessasi löydät esimerkiksi monia muitakin retkikohteita tai laavupaikkoja yöpymistä varten. Uskallan väittää, että jokaisen makuun löytyy monta vaikuttavaa kohdetta. Syksy on mitä parasta aikaa ulkoilla ja nauttia luonnosta. Pukeudu lämpimästi avoimella mielellä kohti uusia seikkailuja! Muista pysähtyä nauttimaan!

– Marisa

Lisää tietoa:

Tampereen kaupungin nettisivut

Visit Tampereen nettisivut

Retkipaikkoja

Luontoretket, retkeilyn ABC

Tulentekopaikkoja Pirkanmaalla

Yöpymispaikkoja laavuilla Pirkanmaalla

Kirjoittajasta: Olen Marisa, elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelija sekä yksi opiskelijalähettiläistä. Opinnoissa hienoa on varsinkin uudet oivallukset, itsensä kehittäminen ja monet uudet mahdollisuudet. Innostun lisäksi luonnosta, kahvikupposesta sekä kansainvälisistä teemoista.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi