Miksi Tampere? – Opiskelijan pohdintaa Tampereen viehättävyydestä

Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kunta ja Tampere on ollut jo kauan yksi suosituimpia opiskelijakaupunkeja. Tässä kirjoituksessa pohdin, mitkä kaikki syyt vaikuttivat siihen, miksi halusin itse Tampereelle opiskelemaan. Mitkä ovat juuri ne vetovoimatekijät, jotka vetävät ihmisiä puoleensa Tampereella?

Tampere on ollut itselleni jo kauan lempikaupunki ennen kuin itse muutin tänne Porin seudulta. Minulle Tampereelle muutto oli monen vuoden haave ja kun olen nyt asunut täällä yli vuoden, voin sanoa, että olen rakastunut täysin Tampereeseen. Tampereella yhdistyykin mielestäni monia eri asioita, jotka vaikuttavat sen viehättävyyteen ja siihen, miksi halusin opiskelemaan Tampereen yliopistoon.

Sopivan kokoinen kaupunki hyvällä sijainnilla

Yksi asia, joka itselleni oli merkittävin tekijä, oli varmastikin Tampereen koko. Koen, että Tampere on juuri sopivan iso kaupunki, jossa saa asua melko lähellä keskustaa, mutta kuitenkin kokea asuvansa pienellä paikkakunnalla. Tampereen keskustan lähellä on paljon erilaisia lähiöitä.

Tampereella asuminen onkin tuntunut hyvältä, sillä saan asua lähiöalueella, jossa on pienemmän paikkakunnan tuntu, mutta silti keskustaan on vain viiden kilometrin matka. Sanoisin siis, että Tampere tarjoaa monia eri mahdollisuuksia asumisympäristöön. Jos haluaa esimerkiksi asua rauhallisemmalla paikalla, ei tarvitse kuitenkaan lähteä kauas ja voi helposti käydä keskustassa.

Rosa kävelemässä Tampereen keskustassa.

Yksi merkittävä asia itselleni oli myös Tampereen sijainti suhteessa Poriin, sillä lähisukuni asuu Porin seudulla. Tampereelta ei ole pitkä matka Poriin ja samoin Tampereelta esimerkiksi Helsinkiin, Jyväskylään ja Turkuun on melko sama matka. Tämä esimerkiksi mahdollistaa sen, että voin käydä Porissa usein, eikä tarvitse miettiä liikaa kulkemista. Tampere on melko keskeisellä alueella ja yhteydet moneen kaupunkiin ovat hyvät. Tampereelta on hyvä matkustaa minne päin Suomea vain.

Kauniit maisemat ja luonto

Toinen syy, joka minua viehätti Tampereella oli sen kauniit maisemat. Minä olen aina rakastanut järvimaisemia ja kauniita rakennuksia. Mielestäni Tampere tarjoaa monenlaisia maisemia ja siinä näkyy Suomi kauneimmillaan. Sitä ympäröivät kauniit järvet ja metsät.

Rosa järven rannalla.

Minulle luonto on ollut aina tärkeä ja siksi on ihanaa, että Tampereella pääsee liikkumaan luontoon ja nauttimaan kesäisin esimerkiksi uimisesta järvissä. Tampereen erikoisuus on varmasti myös vanha tehdasmiljöö keskustassa ja Tammerkosken kulttuurimaisema, joka on aivan ainutlaatuinen Suomessa. On ihanaa kävellä erilaisissa maisemissa ja ihailla niin luonnon kuin ihmisenkin kädenjälkeä.

Toimiva joukkoliikenne ja hyvät pyörätiet

Toimiva joukkoliikenne on tärkeä, koska siten pääsee liikkumaan vaivattomasti paikasta toiseen. Tampereella busseja menee usein ja montaa eri reittiä. Tietysti osittain riippuu missä päin asuu, mutta yleisesti ottaen bussit kulkevat hyvin. Hinnastokin on mielestäni riittävän edullinen. Tietysti jos asuu keskustassa pääsee kävellen lähes joka paikkaan.

Pyörätiet ovat varsinkin keväällä ja kesällä tärkeitä, koska itse tykkään kulkea pyörällä paikasta toiseen. Tampereella on hyvät pyörätiet ja etäisyys keskustaan on sopiva pyörämatkoihin, jos asuu esimerkiksi lähiöissä. Kesällä hyvä pyöräreitti on Pyhäjärven kiertoreitti, jossa saa pyöräillä noin 30 kilometriä Pyhäjärven ympäri vaihtelevissa maastoissa. Tykkään myös siitä, että Tampereella isoimmilla teillä on pyörille omat kaistat.

Rosa taluttaa pyörää.

Tampereen monipuolisuus

Tampereen monipuolisuus ja palvelujen laajuus on tullut nähtyä ensimmäisen vuoteni aikana Tampereella. Tampereella on kaikille jotakin ja kaikki on niin lähellä. Itselleni tärkeitä ovat esimerkiksi hyvät kirpparit, ostospaikat ja ravintolat, samoin erilaiset liikunta- ja ulkoilupaikat.

Tampereella on paljon aktiviteetteja, joita voi kokeilla vapaa-aikana. Sisäliikunta-seikkailupuistot, pakohuoneet, kiipeilypuistot, ulkokuntosalit, tanssitunnit, SUP-lautailu, Särkänniemi ja yleiset saunat järvien rannoilla ovat vain osa kaikista Tampereen tarjoamista aktiviteeteista.

Tampere tarjoaa myös kulttuuria ja historiaa halukkaille. Tampereella on monia erilaisia museoita, joista varmaan Muumimuseo ja Vapriikin museokeskus ovat tunnetuimpia. Samoin Tampereella järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, kuten G Livelabin Perjantai- ohjelma ja Pyynikin kesäteatteri. Lisäksi Tampereella järjestetään paljon musiikkitapahtumia ja kansainvälisiä markkinoita, joissa pääsee maistelemaan herkkuja maailmalta.

Tampere ylhäältä kuvattuna.

Kuten aiemmin mainitsin, Tampereella on monia erilaisia kirppiksiä ja ostospaikkoja. Tykkään itse siitä, että kaikki ostoskeskukset eivät ole keskustassa vaan myös lähiöissä on pienempiä ostoskeskuksia esimerkiksi Kalevassa, Koivistonkylässä ja Turtolassa. Ratinasta löytyy paljon eri liikkeitä ja se onkin paikka, jossa tulee käytyä, jos pitää ostaa jotain erikoista.

Tampereella on niin paljon ihania ja tunnelmallisia ravintoloita ja kahviloita. On ollut ihana löytää uusia ja pienempiä ravintoloita, joissa on ihanan rento tunnelma. Ravintoloissa on myös todella laaja tarjonta. Lempipaikkojani ovat Zarillo ja Don Franco Trattoria. Kahviloista lemppareitani ovat Kahvila Caffetta, Kissakahvila Purnauskis, pupukahvila 3D Crush Cafe ja Ciao Cafe.

Pipareita ja kahvia kahvilan pöydässä.

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto oli itselleni suurin syy, miksi lähdin opiskelemaan juuri Tampereelle. Olin kuullut paljon hyvää Tampereen yliopistosta ja samoin oma opiskelulinjani, elinikäinen oppiminen ja kasvatus, oli ainutlaatuinen yleiskasvatustieteen linja, jota ei ollut muissa yliopistokaupungeissa.

Tampereen yliopiston keskustakampuksen Päätalo.

Opiskelijatapahtumat ovat myös Tampereen juttu, joista olin kuullut paljon hyvää. Tampere tarjoaa monia erilaisia opiskelijatapahtumia ja tunnetuin varmaan onkin Hämeenkadun Appro, jonne tulee opiskelijoita ympäri Suomea. Yksi oma lemppari on myös Namiappro, jossa saa kierrellä erilaisia ihania kahviloita Tampereen keskustassa. Tapahtumia riittää, paitsi tietysti korona-aikana tapahtumia on vähemmän, mutta ainakin oma ainejärjestöni on myös järjestänyt etä-pikkujouluja ja muita tapahtumia etänä.

Tamperelaiset

Viimeiseksi sanon, että tamperelaiset olivat yksi tärkeä tekijä. Aina kun olen käynyt Tampereella, olen kokenut, että täällä ihmiset ovat ystävällisiä ja tunnelma on yleisesti lämmin. Se on vahvistunut täällä asuessa. Minusta on myös hienoa, että Tampereella on niin paljon ihmisiä eri puolelta Suomea ja maailmaa.

Tampere on siis monella tapaa viehättävä kaupunki ja sillä on niin paljon erilaisia vetovoimatekijöitä, joita kaikkia en edes maininnut tässä blogitekstissä. Tampere on mahtava paikka asua ja elää.

– Rosa

Kiinnostaako opiskelumahdollisuudet Tampereella? Katso koulutustarjontamme!

Kirjoittajasta: Moikka! Mä oon Rosa-Mariia, toisen vuoden elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelija Tampereen yliopistosta. Muutin Porin seudulta Tampereelle viime vuonna, kun aloitin opintoni kasvatustieteellisessä ja rakastuin täysin Tampereeseen. Opinnoissani parasta on se, että voin kasvattaa omaa asiantuntijuuttani erilaisten sivuaineiden kautta ja sivuaineeni vaihtelevatkin laajasti yhteiskuntatutkimuksesta psykologiaan ja hallintotieteeseen. Löysin kasvatustieteen kahden välivuoden jälkeen opiskeltuani avoimen kautta psykologiaa, ja siitä lähtien olen ollut todella innoissani kasvatustieteestä ja sen mahdollisuuksista.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi