Seitsemän vuotta sitten olin keskellä elämäni mittavinta luku-urakkaa. Olin abiturientti, jonka lukuloma oli juuri alkanut, ja luinkin rinnakkain sekä ylioppilaskirjoituksiin että pääsykokeisiin. Päiväni täyttyivät lukuaikataulujen seuraamisesta ja kirjoituspöytäni sekalaisista kasoista kurssikirjoja, pääsykoemateriaaleja, muistiinpanoja ja kahvimukeja.
Tuolloin pyrin opiskelemaan kirjallisuustiedettä Tampereen yliopistoon, ja haaveissani oli valmistua äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaksi. Näiden opiskeluvuosieni aikana on tullut kerättyä tutkintoon toki kaikenlaista muutakin: suomen kielen, kasvatustieteen ja filosofian perus- ja aineopinnot sekä kurssin verran kauppatieteitä, kiitos niin helposti tutkintoon sisällytettävien valinnaisten opintojen.
Pääsykoemateriaaleissa oli muuan artikkeli Avain-lehdestä, kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehdestä. Artikkeli käsitteli itselleni siihen aikaan vielä vieraan kirjailijan, Leena Krohnin Tainaron-romaania.
Kirja rupesi vaikuttamaan niin kiinnostavalta, että minun oli lopulta lainattava se kirjastosta ja luettava, koska ”kyllähän minun täytyy tietää, mistä artikkelissa puhutaan”. Samalla sain hyvän tekosyyn lukea välillä jotain muutakin kuin kielten sanastoja, taiteen tyylisuuntia ja maailmansotien käänteitä, jotka tosiaan alkoivat jo pikkuhiljaa tulla korvista.
Nyt kirjoitan pro graduani Leena Krohnin 2000-luvun tuotannosta. Se innostus, jonka pääsykoemateriaalit minussa saivat aikaan, ei ole vieläkään laantunut vaan pikemminkin imaissut mukaansa. Tutkintoni on aika lailla gradun viimeistelyä vaille valmis ja kirjoitusurakkakin voiton puolella. Nyt ajatukseni askartelevat työnhaun parissa, koska on aika kääntää katse opiskelusta tulevaisuuteen ja työelämään.
Millä aloilla kirjallisuustieteen maisteri voi toimia?
Ehkä ensimmäisenä tulee mieleen opetusala, koska tunnen todella monia kirjallisuustieteen opiskelijoita, jotka itseni tavoin ovat suorittaneet aineenopettajan pedagogiset opinnot ja suomen kielen perus- ja aineopinnot ja siten hankkineet itselleen opettajan pätevyyden. Toiset taas ovat suuntaamassa kirjastoalalle ja opiskelleet kirjallisuustieteen ohessa informaatiotieteitä.
Myös vieraat kielet tai muut humanistiset alat kuten historia ja filosofia sopivat hyvin yhteen kirjallisuustieteen kanssa, mutta monillekaan ei liene aivan selvää, millaisiin tehtäviin tällaisella humanistisella tutkinnolla voi valmistua, ja itsekin myönnän olevani siitä hieman epävarma. Moni saattaa työskennellä kustannusalalla esimerkiksi kustannustoimittajana tai viestintä- ja markkinointitöissä ja tutkimus- tai kulttuurialalla, mutta voisiko kirjallisuustieteen maistereilla olla muutakin tarjottavaa tulevaisuuden työelämälle?
Leena Krohnia ovat kirjailijantyössä innoittaneet kaikenlaiset scifi-ainekset kuten muun muassa tekoäly ja sen kehitys. Romaaneissa kerrotaan toinen toistaan merkillisemmistä ja mielikuvituksellisemmista olioista, ilmiöistä ja työpaikoista, joilla eri alojen asiantuntijat tai valeasiantuntijat pitävät vastaanottojaan: on ikuisen elämän tarjoavaa syväjäädytyspalvelua, kaupallisia itsemurhapalveluita ja nettiterapiaa.
Vaikka kaunokirjallisuuden tulevaisuuskuvitelmat lienevätkin melko kaukana siitä, mitä tulevaisuuden työ on, ei tarve tekstien tai kielen asiantuntijoille ainakaan tule loppumaan. Päinvastoin!
Tekstien yhteiskunta
Nykyään puhutaan paljon yhteiskunnan tekstualisoitumisesta. Se tarkoittaa lyhyesti sanottuna erilaisten tekstien määrän räjähdysmäistä kasvua kaikilla aloilla, siis myös monilla sellaisilla, joilla varsinaista tekstityötä ei perinteisesti ole ehkä ollut. Tilanne on siis se, että tekstit ovatkin yhtäkkiä valtaamassa yhteiskunnan joka kolkan, mutta ihmisten osaaminen niiden parissa ei ole kasvanut samassa suhteessa ja samaan tahtiin.
Tekstit ovatkin yhtäkkiä valtaamassa yhteiskunnan joka kolkan, mutta ihmisten osaaminen niiden parissa ei ole kasvanut samassa suhteessa ja samaan tahtiin.
Samaan aikaan luemme uutisia siitä, että suomalaisnuorten lukutaito heikkenee heikkenemästä päästyään. Mitä tässä maassa tapahtuu, kun tekstit ja etenkin tehoton viestintä saavat yliotteen työntekijöistä? Tuloksena on järkyttävä määrä hukkaan meneviä työtunteja, hermoja ja ennen kaikkea tuottamatonta työtä.
Vaikka tämä saattaakin kuulostaa kauhuskenaarioiden maalailulta, tarkoitukseni ei kuitenkaan ole saada lukijoita kauhun partaalle. Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmasta valmistutaan tekstien ja kielen asiantuntijaksi ja kriittiseksi lukijaksi. Olen sitä mieltä, että meitä jo valmistuneita ja vielä tulevia tekstien tuntijoita tarvitaan jo nyt, mutta vielä enemmän tulevaisuudessa.
Kun esimerkiksi tekoälyä kehitetään toimimaan entistä monimutkaisempien ja vaativampien tekstien kanssa, uskon, että osaamisemme nousee vielä enemmän arvoonsa. Jostainhan tekoälynkin täytyy oppinsa saada.
Jostainhan tekoälynkin täytyy oppinsa saada.
Tänään emme luultavasti pysty kuvittelemaankaan kaikkia mahdollisia työtehtäviä, joihin humanistista koulutusta vaikkapa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä tarvitaan. Voimme vain arvailla, mitä työelämässä tapahtuu.
Muistan joskus kandidaattiopintojeni puolivälissä poteneeni jonkin sortin eksistenssikriisiä alavalintani tähden ja miettineeni, miksi ihmeessä valitsin humanistiset alat enkä opiskellut luonnontieteitä. Tuttavapiirini – tosin leikkimieliset – kommentit siitä, että ”eivätpä ne lentokoneet humanismilla ole ennenkään lentäneet”, eivät suinkaan olleet omiaan hälventämään epävarmuuttani.
Kuitenkin nyt, viittä vaille valmiina maisterina sanoisin itselleni, että myös humanistisilla aloilla on paikkansa yhteiskunnassa. Niin nyt kuin tulevaisuudessakin.
Koska olen kirjallisuudenopiskelija, annan lopuksi vielä kirjavinkin. Leena Krohnin romaani Erehdys on kiinnostava teos kirjoittamisesta ja lukemisesta. Jotta luku-urakkasi – olipa se sitten kirjoituksiin tai muuten opintoihisi liittyvää – ei ala maistua puulta, tartu kirjaan!
– Pauliina
Kommentit