Teksti: Camilla Lindholm
Kuva: Camilla Lindholmin kotialbumi
Akateeminen maailma tuntuu välillä hämmentävältä paikalta, jossa on paljon ristiriitaisia odotuksia. Monet näistä odotuksista kohdistuvat akateemiseen kirjoittamiseen. Kirjoittaminen puhuttaa. Se aiheuttaa monenlaisia tunteita. Monet ovat ehkä hakeutuneet akateemisiin ammatteihin siksi, että kirjoittaminen on heidän intohimonsa, jonka avulla he pystyvät toteuttamaan itseään. Yhtä lailla kirjoittaminen aiheuttaa monesti hankalia tunteita akateemisessa arjessa. Se ei edisty, tai sitten se edistyy liian hitaasti. Siitä haaveillaan, mutta sille ei löydy aikaa. Työnantaja kannustaa akateemisia tekstityöläisiä kirjoittamaan, jotta yliopistolle kertyisi tulosta julkaisupisteiden ja ulkopuolisen rahoituksen muodossa, mutta akateemisen ammattilaisen arki täyttyy monenlaisista velvollisuuksista – opetuksesta, opetuksen suunnittelusta, hallinnosta. On helpompaa reagoida ulkoa tuleviin vaatimuksiin kuin ideoida, suunnitella ja toteuttaa omia kirjoitushankkeita. Kirjoittaminen turhauttaa.
Kirjoittaminen ja pandemia
Nämä haasteet korostuvat tänä keväänä, jolloin koronavirus jyllää Suomessa ja akateemiset tekstityöläiset on määrätty etätyöhön. Tästä aiheutuu tutkijaopettajille uusia haasteita. Opetus muuttui kertaheitolla lähiopetuksesta verkon välityksellä tapahtuvaksi opetukseksi. Monella on kotona pieniä lapsia tai koululaisia, joita pitää avustaa etäopetuksessa. Ja ennen kaikkea vallitseva tilanne aiheuttaa epävarmuutta – miten keskittyä tutkimiseen ja kirjoittamiseen, kun yhtäkkiä käsillä tuntuu olevan the end of the world as we know it, kuten R.E.M. lauloi 1980-luvulla?
On tietysti ok, jos ei pysty pitämään kiinni kirjoitusrutiineistaan tässä tilanteessa, jossa arki on muuttunut poikkeukselliseksi. Kriisitilanteessa joudumme selviytymään niin hyvin kuin suinkin pystymme, ja jokaisen on hyvä kuunnella itseään ja määritellä, mihin pystyy juuri nyt. Sinun ei tarvitse pakottaa itseäsi kirjoittamaan, jos se tuntuu liian vaikealta juuri nyt.
Mutta jos koet, että kirjoittaminen voisi olla sinulle hyväksi juuri tässä tilanteessa ja luominen voisi auttaa sinua selviytymään päivästä toiseen, tämä on mahdollista. Kriisitilanteet tuovat usein mukanaan myös mahdollisuuksia, ja näin on tapahtunut myös nyt. Kun ihmiset ovat eristäytyneet koteihinsa, he ovat keksineet mitä mielikuvituksellisimpia tapoja toteuttaa arkisia toimintoja etäyhteyksien avulla. Kokoustetaan digitaalisten välineiden avulla, tehdään TV-jumppaa kun kuntosalit ovat kiinni, ja kirjoitetaan netin kautta! Luodaan uusia verkostoja tai hyödynnetään jo olemassa olevia verkostoja uudella tavalla.
Apua virtuaalisista kirjoitusryhmistä
Itse olen saanut apua kirjoitusrutiinien ylläpitämiseen erilaisten netissä toimivien palvelujen avulla. Esimerkiksi Facebookissa jotkut akateemiseen kirjoittamiseen ja urakehitykseen keskittyvät ryhmät ovat toimineet lähtökohtina useille vapaaehtoisvoimin toimiville virtuaalisille kirjoitusryhmille, joiden tarkoituksena on ollut auttaa ihmisiä luomaan rutiineja kotitoimistoon ja tarjoamaan yhteisöllisyyttä omasta lähiyhteisöstään eristäytyneille ihmisille. Virtuaalisten kirjoitusryhmien konsepti on useimmiten hyvin helppo, mutta noudattaa monella tavalla muunlaisten kirjoitusretriittien ohjelmaa. Ensin kokoonnutaan ryhmässä videopuhelun avulla, keskustellaan tuntemuksista ja päivän tavoitteista. Tämän jälkeen jokainen kirjoittaa omalla tahollaan, kuitenkin niin, että videoyhteys pidetään auki ja mikrofoni hiljennettynä – kirjoittaessa jokainen näkee omalla näytöllään pienessä kuvakkeessa toisen kirjoittavan ihmisen. Monet ajattelevat, että videokuvasta on apua – heidän on helpompi keskittyä kirjoittamiseen, kun he kokevat jonkun toisen seuraavan heidän työskentelyään. Kirjottamiseen käytetty aika riippuu ryhmästä – joissakin ryhmissä kirjoitetaan esimerkiksi kaksi tuntia ja pidetään tauko puolen tunnin välein, toisissa taas esimerkiksi kirjoitetaan 45 minuutin jaksoissa, pidetään varttitunnin kestävät tauot kerran tunnissa, ja jatketaan neljä tuntia. Tärkeintä on tauotus ja se, että kirjoittajat säännöllisin väliajoin saavat jakaa tuntemuksiaan muiden kanssa.
Yhteisöllisyyden voima
Kirjoittaminen on yksinäistä eikä kukaan voi tehdä sitä toisen puolesta. Olen kuitenkin huomannut, että yhteisöllisyyden lisääminen kirjoittamiseen yhteisten tavoitteiden ja tunnelmien jakamisen muodossa tekee kirjoittamisesta helpomman. Minun on ainakin helpompi tarttua toimeen ja lakata vitkastelemasta, kun kerron jollekulle toiselle tavoitteistani ja tällä tavoin koen olevani jollekulle tilintekovelvollinen. Tämä pätee sekä poikkeustilanteessa että tavallisessa tutkijaopettajan arjessa. Poikkeustilanteessa olen kokenut helpottavaksi, että voin työskennellä yhdessä muiden kanssa netin välityksellä. Se saa minut tuntemaan oloni tavalliseksi ja turvalliseksi.
Pandemia on ajanut maailman poikkeustilaan, ja siitä aiheutuu paljon inhimillistä kärsimystä ja taloudellisia vaikeuksia. Lisääntynyttä yhteisöllisyyttä on pidetty yhtenä pandemian positiivisena seurauksena, ja tämän olen itse saanut kokea: virtuaalisten kirjoitusryhmien avulla olen pystynyt jatkamaan kirjoittamista myös tänä poikkeuksellisena aikana.
