Työhyvinvoinnin profiili pelillistämällä

TUT Game Lab on toteuttanut työntekijöiden työhyvinvointiin liittyvän mobiilisovelluksen nimeltään WorkAI. Ideana on, että työntekijä keskustelee ”WorkAI” -tekoälyn kanssa pari minuuttia päivittäin, ja vastaa tekoälybotin työhyvinvointiin liittyviin väittämiin. Koehenkilöt kokivat sovelluksen käytön helppona ja jotkut kokivat työn mielekkäämmäksi sovelluksen ansiosta.

WorkAI -sovellus on toteutettu HeadAI:n teknologialla ja sisällöt ovat TTY:n kehittämiä. Sovelluksen ajatuksena on, että botin esittämät haasteet vaikuttavat positiivisesti käyttäjän asenteisiin ja muuttavat toimintatapoja myönteisemmäksi. Käyttäjä pystyy seuraamaan omia valintojaan ja etenemistään, ja saa siitä sovelluksen sisäisiä palkintomerkkejä kannustuksena. Myös tekoälybotti on yksi sovelluksen pelillinen elementti: käyttäjä saa nimetä sen mieleisekseen, ja botin tapa jutustella on hyvin tuttavallinen.

KiSA-hanke: Pelillistämisen vaikutukset kiinteistöhuollon ja siivousalan työtehtävissä

Työsuojelurahaston rahoittamassa kaksivuotisessa KiSA-hankkeessa selvitetään pelillistämisen vaikutuksia kiinteistöhuollon ja siivousalan työtehtävissä. Tarkoitus on ollut kehittää pelillinen sovellus, joka vaikuttaa työntekijöiden motivaatioon, työn tuottavuuteen ja työn laatuun. Tutkimuksen kautta on selvitetty, onko pelillisellä lähestymisellä vaikutusta mainittuihin osa-alueisiin. Laadullinen tutkimus toteutetaan kahdessa organisaatiossa: Porin Palveluliikelaitoksessa ja RTK-Palvelut Oy:ssä.

Aiemman tutkimusnäytön mukaan pelillistämällä voidaan parantaa työn tuottavuutta ja työn mielekkyyttä (esim. Hamari, Koivisto & Sarsa 2014). Motivaation suhteen on pohjattu itsemääräytymisteoriaan (Deci ja Ryan, 2004), ja sovellus on toteutettu siten, että se hyödyntää ihmisen omaa sisäistä motivaatiota, ei ulkoisia palkkioita.

Tutkimus käynnistyi työntekijöiden alkuhaastatteluilla, joiden pohjalta suunniteltiin pelillisen sovelluksen sisältö. Sovellus toteutettiin HeadAI:n ohjelmistoalustalle. Sovellusta testattiin molemmissa organisaatioissa kolmen viikon ajan keväällä 2018, jonka jälkeen työntekijät täyttivät käyttökokemusta kartoittavan loppukyselylomakkeen sekä osallistuivat loppuhaastatteluihin.

18 kiinteistönhuoltajan ja siivousalan ammattilaisen alkuhaastatteluvastauksissa paljastui, kuinka erilaisia työtehtäviä ja työolosuhteita samassa työssä voi olla. He arvostavat työssään erityyppisiä asioita ja motivoituvat erilaisista asioista. Mitään yhtä selkeää ”kaikille sopivaa” tai ”kaikkea parantavaa” juttua, minkä pelillisellä sovelluksella voisi ”korjata” ei löytynyt. Lopulta kaikkia yhdistäväksi tekijäksi muodostui työhyvinvointi.

WorkAI-sovellus

Selkeästi tärkeimmiksi sovelluksen kriteereiksi nousivat tarve sovelluksen helppokäyttöisyyteen ja nopeuteen. Samoin liikkeelle oli lähdettävä siitä, että sisältö on riittävän yleistä, jotta työntekijät erilaista työtehtävistään huolimatta pystyvät samaistumaan tehtäviin. Konkreettisten, itse työn tekemiseen limittyvien tehtävien sijaan lähdimme valmistelemaan ”väitteitä” työelämätilanteisiin, joihin käyttäjä vastaa ”ei lainkaan – harvoin – usein – hyvin usein – (ei koske minua)”.

Sovellus keskittyi seuraaviin teemoihin:
Yhteisöllisyys
Palaute
Tiedonkulku
Työturvallisuus
Työnteko
Oppiminen
Työaika
Asiakaskokemus
Itsearviointi

 

 

 

 

 

 

Sovelluksessa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, vaan sovellus kerää ”työhyvinvoinnin profiilia”. Sovellus tallentaa vastaukset ja päästää käyttäjän seuraamaan omia tilastotietoja. Varsinaista kilpailua sovelluksen käytössä ei ole, paitsi mahdollisesti kilvoittelu sovelluksen ahkerasta käytöstä työyhteisön kesken. Väitteet vaihtuvat päivittäin, ja herättävät huomaamaan omaa toimintaa ja asennoitumista työyhteisössä sekä arvioimaan omaa työtä ja työolosuhteita. Profiili toimii itsearvioinnin välineenä osallistujille ja suunnannäyttäjänä tutkijoille.

Alustavia tuloksia

Kokeilut ovat nyt menestyksekkäästi toteutettu, tutkimusaineisto kerätty, ja onpa alustavia tutkimustuloksia jo esitelty kansainvälisessä GamiFIN 2018- konferenssissakin. Alustavien tulosten mukaan selkeä enemmistö piti WorkAI:ta ja sen käyttöä helppona ja yksinkertaisena. Mikä tärkeintä, sen ei todettu häirinneen työrutiineita. Sovelluksen käyttö nähtiin yleisesti hauskana, jokseenkin hyödyllisenä – noin puolet kokivat, että sovellus opetti heille jotain – ja osa vastaajista koki, että työskentely oli mukavampaa WorkAI:n kanssa. Pelilliset elementit koettiin positiivisina ja esim. osaamiskartta ja palkintomerkkien saavuttaminen koettiin motivoivana. Tulokset ovat myönteisiä, sillä selvä enemmistö haluaisi käyttää samankaltaista sovellusta uusilla sisällöillä tulevaisuudessa. Sovelluksen etuna onkin, että sitä voidaan käyttää eri aloilla, esimerkiksi oppilaitoksissa oppilaiden hyvinvointia mitattaessa.

Pauliina Tuomi
Kati Fager

Kirjoittajat ovat TUT Game Labin tutkijoita

Ks.
Fager, Kati, Tuomi, Pauliina & Multisilta, Jari. 2018. Gamifying facility service jobs – using personnel attitudes and perceptions for designing gamification. GamiFIN 2018 – Proceedings of the 2nd International GamiFIN Conference Pori, Finland, May 22-23, 2018. WS-CEUR, pp. 1-10 (tulossa myöhemmin) http://gamifinconference.com/proceedings/#gamifin2018

Lähteet:
Deci, E. and Ryan, R. (2004). Handbook of Self-Determination Research. Rochester, NY: University of Rochester Press.
Hamari, Koivisto & Sarsa (2014). Does Gamification Work? — A Literature Review of Empirical Studies on Gamification. 47th Hawaii International Conference on System Science, IEEE.