Uusi lukuvuosi on käynnistynyt. Lukion ykköset kulkevat koulun käytävillä katseessa sekoitus intoa ja epävarmuutta. Itse istuin syyskuun alussa lukion vanhempainillassa kuuntelemassa nykylukion ainevalintojen logiikkaa ja kotiin tultuani löysin itseni ajatusmatkalta omaan lukioaikaani 1990-luvun puoliväliin. Minä valitsin kielet ja pitkän matematiikan. Fysiikkaan en halunnut koskea pitkällä tikullakaan. Kemiaa luin vähän, ehkä vain siksi että parhaimman ystäväni äiti sattui opettamaan sitä. Mitä hyötyä näistä valinnoista lopulta olisi minulle? Rehellisesti, en tiennyt silloin yhtään.
Kauppakorkeaan – koska sinne kannatti mennä miettimään
Lukion jälkeen tie ei ollut kirkas. Kauppakorkeakoulu kuulosti lupaavalta: siellä voisi pohtia elämää ja tulevaisuutta, ja talouden osaamiselle riitti kysyntää laman jälkeisessä Suomessa. Varasuunnitelmana oli ammattikorkeakoulu. Silloinen pääsykoe muistutti enemmän strategiapelejä kuin tiedon mittaamista: väärä ruksi tiesi miinuspisteitä, tyhjä vastaus ei. Osaoptimointi oli kultaa, jos ei ollut varma tiedoistaan. Rimaa hipoen pääsin sisään ja löysin itseni Turusta syksyllä 1996, vuotta ennen kuin Porin yksikössä aloitettiin kauppatieteiden maisterikoulutus.
Opiskeluaikana pääsin kesätöihin Porin Seudun Osuuspankkiin, jossa opin myymään luottokortteja, sijoitusrahastoja sekä erilaisia eläke- ja sijoitusvakuutuksia. Valmistumisen jälkeen päädyin mukaan OP Ryhmän Trainee-ohjelmaan ja sen loppuessa aloitin myyntipäällikkönä Päijät-Hämeen Osuuspankin Heinolan konttorissa. Heinolasta jäi mieleen vuosittaiset löylynheiton MM-kisat, joissa voittajaksi selvisi se, joka istui lauteilla pisimpään koko ajan lämpenevässä saunassa lähtölämpötilan ollessa 110 astetta. Siinä missä kansantalous eli vielä Nokian vetämää nousukautta, Heinolassa kuumeni lähinnä lauteet.
Kunnes rakkaus sotki kuviot. Tulevan puolisoni fyysinen vetovoima oli suurempi kuin silloisen työnantajani tarjoama metallinen rahasidos. Irtisanouduin ja palasin takaisin kotikonnuille. Piti keksiä joku suunta, jos uutta työtä ei heti löytyisi. Opiskelu ja Porin yliopistokeskus houkuttelivat. Tarjolla oli tietotekniikkaa ja elektroniikkatuotantoa Tampereen teknillisen yliopiston tarjoamana. Elektroniikkatuotanto? Kuulosti riittävän eksoottiselta ekonomin korviin, varsinkin kun en ollut avannut fysiikan kirjaa sitten yläasteen. Täydellisen sumeaa logiikkaa.
Ja niin kauppatieteiden maisteri päätyi selaamaan lukion fysiikan oppikirjoja ennen opintojen alkua. Piti ottaa selvää, mihin oli ryhtynyt haettuaan
sähkötekniikan koulutusohjelmaan. Eräs professori tuotannontalouden laitokselta jututti opintojen alussa ja kyseli, olisinko kiinnostunut väitöskirjan tekemisestä. Vastasin empimättä: En todellakaan. Ajattelin suunnilleen niin, että minusta ei tule ikinä teoriahutun keittäjää. Vihoviimeinen vaihtoehto. Tai niin ainakin uskoin.
Työelämä vei mutta kipinä paloi
Opiskelin reilun vuoden, mutta lopulta palkkatyön houkutus voitti. Palasin työelämään tilaisuuden avauduttua, ja siellä vierähti parikymmentä vuotta. Vasta juuri ennen pandemiaa, mielenkiinto uuden oppimiseen alkoi taas vetää puoleensa. Pitäisikö yrittää saattaa loppuun DI-tutkinto, joka jäi kesken 2005? Ehkäpä. Vuonna 2021 palasin Porin yliopistokeskukseen opiskelijaksi johtamisen ja tietotekniikan koulutusohjelmaan. Tampereen teknillinen yliopisto oli muuttunut Tampereen yliopistoksi. Etäopiskelu teki paluun helpoksi: ensin työn ohessa, sitten täysipäiväisesti opintovapaata hyödyntäen. Valmistuin keväällä 2024 ja yhtäkkiä aika olikin kypsä sille, mitä olin joskus pitänyt mahdottomana: teoriahutun vastustajasta tuli sittenkin kokki, joka hämmentää soppaa väitöskirjatutkijana. Hyvää ruokahalua.
Mitä tästä opimme?
Ehkä sen, ettei lukion ainevalinnat ole ainakaan kohtalon sinetti. Ne eivät määritä lopullista polkua, sattumat, ihmiset ja omat päätöksemme tekevät sen. Jos joku lukiolainen juuri nyt tuskailee ainevalintojen äärellä, haluan sanoa: hengitä rauhassa. Ne valinnat eivät ratkaise kaikkea – jos ylipäänsä yhtään mitään. Elämä kyllä tekee lopulta oman käsikirjoituksensa, eikä roolitus noudata nuoruuden valintoja. Mutta juuri siksi sinunkin tarinastasi tulee ainutkertainen.
Paula Mäkinen
Väitöskirjatutkija
Tampereen yliopisto, tietojohtaminen
paula.m.makinen(at)tuni.fi
https://www.linkedin.com/in/makinenpaula
puh. +358 50 5206 614
Kommentit