”Jos menee hyvin, tuleva vuosi tuo minulle opintopisteitä, järkeä, osaamista ja kavereita.”
Näin kirjoitin kuukausi sitten, kun piti kertoa, mitä odotan ensimmäiseltä opiskeluvuodeltani. Kavereita on tullut, muita ei vielä. Ja sitten on muodikkaasti tullut kiire ja ressi, vaikka en pyytänyt.
Muistan hyvin tutorimme sanat orientaatioviikolta: ”Te tulette tarvitsemaan toisianne tämän opiskelun aikana”. No, en minä niitä oikeasti hirveän hyvin muista, mutta jotenkin noin ne menivät. Se oli hienosti sanottu ja tottakin vielä. Ehkä juuri nuo sanat osaltaan vaikuttivat siihen, että kutakuinkin jokaisen kurssin ongelmien yhteiseen miettimiseen syntyi nopeasti oma Facebook- tai WhatsApp-ryhmänsä. Kurssikohtaisten ryhmien lisäksi löytyy Porin teekkarien yleisiä ryhmiä, joissa voi jakaa universaalia tietoa ja kysellä universaaleja kysymyksiä. Yksin ei tarvitse jäädä. Eikä saa jäädä.
Epäilin kyllä alkuun, miten muut minuun suhtautuvat, kun olen näin vanha jo. Ajattelin, että tokkopa uskaltavat ottaa ryhmätöihin mukaan, kun pelkäävät joutuvansa hautaamaan minut kesken kaiken. Nykynuorison eduksi pitää kuitenkin sanoa, että he ovat ennakkoluulotonta porukkaa. Mitään ikärasismia ei ole ollut ja kaikki naureskelu on tapahtunut kaukana selkäni takana. Ehkä huoli on itse asiassa ollut enemmän minun puolellani, kun olen bile-ehtoina WhatsAppin hiljennyttyä joutunut välillä kyselemään, onko nuoriso-osasto hengissä yhä. Aina ovat olleet.
Minun uudenvuodenlupauksiini on kuulunut jo muutaman vuoden ajan elokuvien katselemisen lisääminen. Nyt siihen ei todellakaan ole ollut aikaa, mutta videoiden katselua olen kyllä alkanut harrastaa. Niissä on pääosassa seikkaillut lähinnä todennäköisyyskeisari, professori Tanttu. Luentojen videointi on yksi parhaista jutuista monimuoto-opetuksessa. Videot sopivat erityisen hyvin tyypille, jonka ajatukset harhailevat. Aina, kun huomaan miettiväni vaikkapa jääkaappia tai en vaan muuten pysy monimutkaisessa juonessa mukana, stoppaan Tantun ja palaan muutaman kohtauksen taaksepäin. Saatan tässä kohtaa myös miettiä tovin. Joko sitä jääkaappia tai sitten todennäköisyyslaskennan juonikuvioita. Yritän kuitenkin pitää luentoni kohtuullisen mittaisena tauoista huolimatta, joten pidän Tanttua pääsääntöisesti 1,5-kertaisella nopeudella.
Toinen monimuoto-opetuksen hieno juttu on MOOC-kurssien hyödyntäminen (googlaa, jos et tiedä, mitä MOOCit ovat). Ohjelmointitekniikan harjoitukset ovat sen myötä koukuttaneet välillä pahastikin. Homma etenee ohjeiden ja harjoitusten saumattomassa yhteishengessä. Ja mikä tärkeää, homma etenee halutessani paikka- ja aikariippumattomasti. Toisinaan se etenee atk-luokan harjoituksissa ohjauksen avittamana, toisinaan kirjastossa kavereiden kanssa, useimmiten kuitenkin kotisohvalla. Palaute onnistumisista ja epäonnistumisista tulee välittömästi. Toki joskus tulee runnottua ja irvistettyä ja sanottua MOOCille rumasti. Mutta välillä näytän niin tyytyväiseltä, että lapset luulevat minun pelaavan, vaikka minä koodaan. On hienoa sanoa, että minä koodaan. Tekisi mieli sanoa vielä kerran, mutta antaa olla nyt. Lopetetaan tähän.
From Teppo with love
