Äkkiä katsottuna, mitä tekemistä on data-analytiikalla ja vararenkaalla keskenään?
Onko niillä yhtä paljon kuin Sumatralaisen sivettikissan suoliston ja hyvän kahvin välillä?
Asioista perillä olevat ja viitteen katsoneet huomaavat, että sivetin sisuskaluilla ja kahvilla on kuin onkin omituinen epälineaarinen korrelaatio keskenään. Entä sitten otsikon elementeillä?
No niin aloitetaan alusta. Olen aina pitänyt pyöräilystä, mutta painoindeksini on kuitenkin pikkuhiljaa kivunnut ”Saat sydänkohtauksen piakkoin” tasolle. Vaimonikin huomasi tämän ja osti minulle lahjaksi – polkupyörän.
Kuitenkin, aloitettuani pyöräilyn uudelleen, kunto loppuu kesken jo alkumetreillä, ja toiseksi kun vettä/räntää sataa vaakasuoraan, niin muinaisten suomalaisten alkujumalien avuksi pärräämisen lisäksi tuulta vastaan tarvitaan kyllä kovaa tahdonlujuutta.
Kun istahdan tuon munamankeliksi nimitetyn laitteen infernaalisen satulan päälle, niin kymmenen kilometrin jälkeen mieleen hiipii aina, että kuinka Ranskan ympäriajon kuskit kestävät tuollaisen satulan päällä rapiat sata kilometriä? Joku asioista paremmin perillä oleva saattaisi kärkkäästi vastata, että Tour de Francen kilpailijoiden painoindeksi ei suinkaan ole tasolla ”näytit varmaan sopusuhtaiselta kolmekymmentä kiloa sitten” vaan pikemminkin heidän BMI:nsä on tasolla ”Voit huoletta käyttää Spandex-asua” tai vieläkin paremmin ”heitteleekö sinua tuuli kun kävelet pihalla?”.
Sydänkohtaus BMI -tasolla olevalle ihmiselle sopisi satulaksi Suomi-filmeistäkin tuttu, hevosvetoisen niittokoneen parikymmentä kiloa painava leveä valurautainen satula. Sillä olisi hyvä polkea pitkin Satakuntaa. Harmi vain, että satula painaisi enemmän kuin muu polkupyörä. Lisäksi, pyörän painopiste on vaarallisen korkealla, epästabiililla alueella. Toisaalta, törmäyksessä massavoima olisi puolellani, ja satulaa voisi käyttää itsesuojeluun ja puolustukseen, kunhan sen jaksaisi nostaa ylös pyörän satulaputkesta konfliktitilanteessa. Tähänkin joku voisi huomauttaa, että hevosajan loppuvaiheessa ne oli jo pellistä tehty ja kevyempiä, mutta alkuperäinen on aina parempi.
Pyörässä ja ranteessa on sensoreita vaikka kuinka, ne mittaavat nopeutta, GPS sijaintia, energiankulutusta, sykettä jne. Verkkosivulle datat siirrettyäni näen trendit, miten kuntoni kehittyy, keskimääräinen syke laskee ja kehitystä tapahtuu hitaasti, mutta varmasti, tähtimerkkien ja kannustusten kera. Inkrementti kunnon kasvussa on pieni, mutta nollaa suurempi, niinkuin ikuinen optimisti sanoisi. Toisaalta analyysikäyrien perusteella painoni pitäisi alkaa lähitulevaisuudessa joko negatiivisella etumerkillä tai lähestyä asymptoottisesti nollaan.
Onko data-analytiikassa sitten joku fundamentaalinen vika?
Luotan data-analytiikkaan yhtä paljon kun mehevään possumunkkiin. Onko vika sitten ketjun alkupäässä eli ruoassa, johtuuko differenssin pienuus ruoan ahtopaineesta sisuksiin, sen koostumuksesta vai yleensä määrästä? Onko saatavan energian määrä ja mittareiden mukaan kulutettu energia niin pahasti epätasapainossa, että keho joutuu varastoimaan sen jo prediktiivisesti tulevaa kovaa talvea varten lisäenergiaksi? Vai onko vika tekniikassa, niinkuin Ragni Malmstenin maanmainiossa laulussa ”Mä laihdutan”?
Kuitenkin vararenkaaseen investoidun täytteen vähennyksen määrä ei ole missään suhteessa data-analytiikan antamiin tuloksiin. Onko tuo haluttu painoindeksi ”Mahdut taas ennen avioliittoa hankittuihin farkkuihin” taivaan rannassa sijaitseva, alati pakeneva kultainen kohde, El Dorado, mitä en koskaan saavuta vaikka kuinka lujasti sitä kohti poljen? Ainoa keinoni näyttää olevan muuntaa vararenkaan valkoinen täyte ruskeaksi, niinkuin valaat ja hylkeet tekevät, se eristää kylmää ja on terveellisempää kuin valkoinen sokerista ja voisulasta transformoitu täyteaine vyötäröllä.
Hetkinen…ruskea…kahvi…
Jahas, nyt on munkkikahvin aika…
Jari Turunen
Kirjoittaja on yliopiston lehtori ja kuuluu Data-analytiikan ja optimoinnin tutkimusryhmään.
