Suudelmakuvan kääntöpuoli

Kuva: Alejandro Luengo on Unsplash (Unconditional surrender statue, San Diego, USA)

Merimies suutelemassa sairaanhoitajaa voitonpäivänä on yksi tunnetuimmista toisen maailmansodan kuvista. Marraskuun 2021 Mediatutkimustunnilla toin esiin kuvan vähemmän tunnettuja taustoja, mikä herätti runsaasti keskustelua.

Teksti: Anssi Männistö

Valokuvaaja Alfred Eisensteadt (1898-1995) otti kuvan Times Squarella New Yorkissa ja se julkaistiin aikansa merkittävimmän kuvalehden, Lifen kannessa. Kuva hehkuu riemua ja rakkautta, jonka sanomalla tuntuu olevan ajatonta voimaa. Tuhannet pariskunnat ovat sittemmin ottaneet samassa paikassa asetelmaltaan samanlaisia kuvia. Löydät niitä helposti kuvahaulla. Suuteleva pariskunta on päätynyt jopa lukion oppikirjan Kaikkien aikojen historia 2 kanteen.

Mikäs siinä. Paitsi, että kuvassa ei ole pariskunta.

Se, mikä näyttää nuoren parin intohimolta, on tosiasiassa merimiehen spontaani teko. Hän on napannut sattumalta ohikulkevan naisen tiukkaan syleilyynsä. Eisensteadt ehti ottaa tilanteesta muutamia kuvia, joista Lifen kannessa oleva on tunnetuin. Siinä naisen vasen käsi on ojentuneena vartalon myötäisesti. Suomalaisen lukiokirjan kuvassa tuo käsi painaa miehen kaulaa, ja voisi olla työntämässä häntä pois päin.

Kuvan henkilöiden nimet säilyivät arvoituksena, kunnes vuonna 2012 muuan historioitsija pystyi jäljittämään heidät. CBS-televisioyhtiö toi tuolloin George Mendonsan ja Greta Friedmanin uudelleen historialliselle tapahtumapaikalle. He eivät olleet tavanneet sen ainoan kohtaamisen jälkeen koskaan. Friedman kuoli vuonna 2016, jolloin hänen tyttärensä kertoi äitinsä olleen toki tietoinen, että ventovierasta ei olisi saanut noin vain suudella. Tuossa tilanteessa hän ei silti ollut kyseenalaistanut Georgen tekoa.

Tulin itsekin tietoiseksi kuvan tarinasta vasta helmikuussa 2019, jolloin Mendonsa kuoli 95-vuotiaana. Edellisenä syksynä maailmaa oli ravisuttanut #Metoo-liike, mikä nosti myös Eisensteadtin kuvan ja Mendonsan teon uuteen luentaan. Nyt monet toivat esiin sen, että Eisensteadtin kuva itse asiassa todisti seksuaalista häirintää. Floridan Sarasotassa joku jopa spreijasi tuon kuvan perusteella tehdyn kymmenmetrisen veistoksen (ks. tämän blogitekstin kuvituskuva) naishahmon pohkeeseen näyttävän #Metoo-tekstin.

Olen luennoinut kuvajournalismin historiasta lähes 20 vuoden ajan. Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat usein juuri ne, kun opiskelijat kuulevat jotakin käänteentekevää tunnettujen kuvien taustoista. Yksi tällainen on Robert Doisneaun (1912–1994) Pariisissa vuonna 1950 ottama ”Kiss by the Hôtel de Ville”. Kuva on erittäin laajalle levinnyt julisteina ja postikortteina. Senkin suudelma vaikuttaa spontaanilta, mutta on lavastus, joka paljastui vasta 1990-luvun alussa. Vastaavia esimerkkejä riittää myös täysin vastakkaisissa teemoissa, sodan kuvastoissa. Ne ovat samalla esimerkkejä siitä, että niin sanotuissa ihmistieteissä ”totuudet” ovat alttiita uusille tulkinnoille, kun tarkempaa ja uutta tietoa karttuu.

Käsittelimme Mediatutkimustunnillani hiukan myös islamiin liittyvää uutiskuvastoa. Palautteessaan muuan opiskelija kysyi, mikä innosti minut aikoinani (1999) tekemään väitöskirjan juuri islamin ja muslimien esittämisestä länsimaissa. Halusin tuolloin selvittää miten näitä aiheita koskeva vallitseva puhetapa eli hegemoninen diskurssi oli muodostunut lehtivalokuvissa kylmän sodan aikana. Oivalluksen hetket tutkimusaineiston parissa olivat antoisia, kun saattoi havaita hegemonisten lisäksi neuvottelevia ja vastustavia puhetapoja.

Eisensteadtin suutelukuvan taustojen parempi tunteminen on hyvä esimerkki vastaavasta oivalluksen hetkestä; tarkentunut tieto auttaa uudistamaan kuvaan liittyviä vallitsevia tulkintoja. Kuten eräs toinen opiskelija palautteessaan toteaa: ”Opin tällä tunnilla, kuinka paljon vanhat valokuvat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen ja myöhempään historiantutkimiseen.”  Samalla opin tiellä on aina myös valokuvan tutkija.