Julkisoikeuden alaan kuuluva väitöskirjani ”Pursuing Institutional Balance: The Institutional Relationship Between the National Legislature and the National Courts in the Contemporary Constitution” tarkastettiin Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa 7.5.2021. Väitöstutkimuksessani analysoin suomalaisten tuomioistuinten ja lainsäätäjän vuorovaikutusta. Tutkimustulokset korostavat vuorovaikutussuhteen monimuotoisuutta, mikä asettaa vaatimuksia niin eduskunnan kuin tuomioistuinten toimivallan tulkinnallisille lähtökohdille. Tämä kirjoitus pohjautuu väitöstilaisuudessa esittämääni alustukseen.
Tuomioistuinten lisääntyneet toimivaltuudet
Kansallisen lainsäätäjän ja tuomioistuinten välinen toimivaltasuhde konkretisoituu lakien perustuslainmukaisuuden valvontaa koskevissa kansallisissa ratkaisuissa. Viime vuosikymmenten aikana tapahtuneen valtiosääntöoikeudellisen sääntelyn kansainvälistymiskehityksen myötä suomalaisten tuomioistuinten toimivaltuudet lakien perustuslainmukaisuuden tulkinnassa ovat kasvaneet. Muutos tuomioistuinten roolissa on valtiosääntöoikeudellisesti huomattava ja liittyy keskeisesti perus- ja ihmisoikeuksien ottamiseen aiempaa vakavammin. Kansallisen lainsäätäjän ja tuomioistuinten välisen vuorovaikutuksen jäsentämisen näkökulmasta tuomioistuinten uudet toimivaltuudet ovat kuitenkin aiheuttaneet uudenlaisia haasteita.
Perinteisesti lakien perustuslainmukaisuuden valvontamallit ovat rakentuneet joko lainsäätäjän tai tuomioistuinten vahvalle auktoriteetille. Lähestymistavat perustuvat pyrkimykselle yhtäältä demokraattisen päätöksenteon ja toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien riittävään ja tehokkaaseen turvaamiseen. Kansainvälistymiskehityksen myötä perinteiset valvontamallit ovat kuitenkin saaneet rinnalleen vaihtoehtoisia lähestymistapoja, joissa tiukan instituutiopohjaisen jäsennyksen sijaan perustuslakikontrollia lähestytään dialogisesti.
Pidättyväisyysvaatimus vastauksena muutokseen
Tuomioistuinten roolin muutosta lieventämään on kansallisiin valtiosääntöihin luotu tuomioistuinten pidättyväisyyttä korostavia mekanismeja, jotka heijastavat ajatusta lainsäätäjän valintojen ensisijaisuudesta tuomioistuinten toiminnan lähtökohtana, mikä ilmenee tuomioistuinten pidättyväisyytenä. Esimerkiksi Suomen perustuslain 106 §:n mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä ristiriidan ilmeisyyden vaatimus rajoittaa säännöksen sovellettavuutta ja johtaa tuomioistuinten pidättäytymiseen. Toinen esimerkki tällaisesta mekanismista on brittiläiseen ihmisoikeuskeskusteluun kytkeytyvä pidättyväisyysoppi (deference), jonka kautta tuomioistuinten ja lainsäätäjän vuorovaikutusta tutkimuksessa tarkastellaan.
Tuomioistuinten pidättyväisyyttä korostavien mekanismien valossa tuomioistuinten ja lainsäätäjän toimivaltasuhde näyttäytyy hyvin yksiulotteisena. Kuten tutkimuksessa tuodaan esiin, erityisesti Aileen Kavanaghin (2009) tutkimukseen nojautuen, pidättyväisyys on kuitenkin oikeudellisena käsitteenä paljon monimuotoisempi. Pidättyväisyyden tunnusomaisimpiin piirteisiin kuuluu sen voimakkuuden vaihtelevuus. Kyse ei siis ole siitä, että tuomioistuin joko pidättäytyy tai toimii aktiivisesti, vaan oikeaa tasapainoa haetaan tapauskohtaisesti. Myös väitöstutkimuksessa analysoitu suomalainen oikeuskäytäntö osoittaa, että käytännön tilanteissa lainsäätäjän ja tuomioistuinten toimivaltasuhde on moniulotteinen ja kontekstisidonnainen.
Eduskunnan kunnioittaminen ei edellytä kategorista pidättäytyväisyyttä
Lainsäätäjän kunnioittaminen on tuomioistuinten toiminnan lähtökohta, joka ilmenee tuomioistuinten pidättyväisyytenä. Pidättyväisyyttä korostavalla linjalla on kuitenkin rajansa. Joissakin tapauksissa tuomioistuimilla voi olla esimerkiksi oikeusturvaan liittyvin perustein velvollisuus toimia aktiivisesti. Eduskunnan ensisijaisuuden kunnioittaminen ei siis edellytä tuomioistuinten kategorisesti pidättyväistä linjaa perus- ja ihmisoikeustulkinnoissa. Esimerkiksi isyyslain voimaanpanosäännöksen tuottamia yhdenvertaisuusongelmia isyyskanteiden käsittelyssä koskeva korkeimman oikeuden tuomio osoittaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio voi velvoittaa tuomioistuimen hylkäämään lainsäätäjän tekemät valinnat. Helsingin hovioikeuden tuomio, joka koski Jehovan todistajien siviilipalveluksesta vapauttamisen syrjivyyttä puolestaan kertoo siitä, että myös muut kuin ylimmät tuomioistuimet voivat perus- ja ihmisoikeuksia turvatessaan irtaantua eduskuntalakien kunnioittamisen lähtökohdasta.
Nämä tapaukset ovat esimerkkejä tilanteista, joissa voimassa oleva perustuslakia alemman asteinen lainsäädäntö ei enää vastaa oikeusjärjestyksen peruslähtökohtia. Syntynyttä jännitettä voidaan ryhtyä ratkomaan tuomioistuinten kautta. Tämän ei pidä olla ensisijainen toimintatapa, mutta jos poliittista tahtoa lainsäädännön muuttamiseen ei ole riittävän ajoissa, saatetaan joissain tapauksissa tuomioistuimissa päätyä perustuslakia alemman asteisen lainsäädännön sivuuttamiseen. Tällaisten tilanteiden seurauksena yleensä myös lainsäätäjä ryhtyy lainsäädäntötyöhön kuten se teki mainituissa isyyslakia ja Jehovan todistajia koskevissa tapauksissakin.
Jos eduskunnan ensisijaisuutta halutaan kuitenkin vaalia, on tärkeää, että suomalaisessa perustuslakikontrollissa kehitetään mekanismeja, joiden avulla perus- ja ihmisoikeusloukkaukset ohjautuvat eduskunnan käsittelyyn riittävän ajoissa. Tällöin loukkauksiin otettaisiin kantaa lainsäädäntöprosessissa eikä tuomioistuimessa. Poliittisen tahdon puute ei kuitenkaan saa muodostua esteeksi todettujen ihmisoikeusloukkausten korjaamisessa kuten on käynyt esimerkiksi nykyisen translain kohdalla.
Kohti tilanneherkempää vuorovaikutusta
Lainsäätäjän ja tuomioistuinten toimivaltasuhteen lähestyminen moniulotteisuuden ja kontekstisidonnaisuuden tunnistavan pidättäytymistulkinnan kautta johtaa niiden vuorovaikutussuhteen muotoutumiseen viime kädessä tiukkojen ennakollisten rajausten sijaan käsiteltävien tapauksien asiayhteyden kautta, niiden moniulotteisuuden tunnistavalla tavalla. Tämä lähestymistapa mahdollistaa perustuslakikontrollin lähestymisen valtiosäännön nykytilan edellyttämällä herkkyydellä. Lisäksi se tarjoaa syvällisempää ymmärrystä myös lainsäätäjän ja tuomioistuinten vuorovaikutuksen olemuksesta.
Kun tuomioistuinten toimintatilaa ei pyritä rajaamaan etukäteen ahtaaksi tiukoilla pidättäytymisvaatimuksilla ja -tulkinnoilla, annetaan niille mahdollisuus niiden perus- ja ihmisoikeuksien turvaamistehtävän hoitamiseen. Lisäksi vältytään tilanteilta, joissa toimivaltuuksiin liittyvät perusteet johtavat sekä tuomioistuinten että lainsäätäjän toimimattomuuteen, mikä saattaa johtaa paitsi yksilöiden oikeusturvaloukkauksiin myös perus- ja ihmisoikeusloukkausten kroonistumiseen yhteiskunnan tasolla.
Hanna Hämäläinen (hanna.m.hamalainen(at)tuni.fi) on väitellyt Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa 7.5.2021. Hän toimii valtiosääntöoikeuden tutkijana Itä-Suomen yliopistossa.
Väitöskirja on saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1908-3
Lähteet:
Kavanagh, Aileen: Constitutional Review under the UK Human Rights Act. Cambridge University Press. 2009.
Kommentit