Suomessa teurastetaan vuosittain noin 64 miljoonaa broileria, noin 2 miljoonaa sikaa ja reilut 270 000 nautaa. Näiden ”tuotantoeläinten” lisäksi vaikutuspiirissämme elää noin 700 000 koiraa ja runsain mitoin muitakin ”lemmikeiksi” kutsumiamme eläimiä. Lisäksi hyödynnämme muunlajisia eläimiä myös tutkimus- ja opetuskäytössä. Näiden muunlajisten eläinten hyvinvointiin ja oikeuksiin liittyy runsaasti avoimia kysymyksiä. Yksi isoista kysymyksistä on, mitä näkökulmaa edustavien tahojen pitäisi edustaa näitä eläimiä poliittisessa päätöksenteossa.
Tällä hetkellä muunlajisten eläinten asiaa ajavat viralliset tahot Suomessa keskittyvät pääasiassa hyvinvointikysymyksiin. Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa esimerkiksi toimivat tuotantoeläinten hyvinvoinnin, tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten hyvinvoinnin sekä seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnat. Nämä neuvottelukunnat, joiden tehtävänä on tarjota asiantuntijatietoa päätöksentekijöiden käyttöön, eivät lähtökohtaisesti kyseenalaista muunlajisten eläinten käyttämistä ihmisiä palveleviin tarkoitusperiin; ne lähinnä yrittävät parantaa näiden eläinten kohtelua.
Viisi keskeistä vapautta
Yhtenä ohjenuorana eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneita tahoja ohjaavat niin kutsutut ”viisi vapautta”: vapaus nälästä ja janosta, vapaus epämukavuudesta, vapaus kivusta ja sairaudesta, vapaus pelosta ja ahdistuksesta sekä vapaus ilmentää lajityypillistä käyttäytymistä. Kuitenkin näidenkin vapauksien toteutumisessa on Suomessa vielä suuria puutteita. Esimerkiksi eläinsuojelulakia uudistettaessa keskusteltiin siitä, pitääkö tuotantoeläimillä olla saatavilla jatkuvasti juomavettä. Siirtymäajaksi suunniteltiin turkistarhojen tapauksessa yhdeksää vuotta. Siis edes ensimmäinen, varsin perustavaa laatua oleva vapaus, ei todennäköisesti täyty vielä pitkään aikaan.
Yhtenä syynä tähän epäkohtaan voidaan pitää yritysten suurta roolia eläinten hyvinvointia koskevissa kysymyksissä. Esimerkiksi tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan varapuheenjohtajana toimii alkutuotantojohtaja Suomen suurimmasta maitotalosta Valio Oy:stä. Muutenkin yrityksillä ja etujärjestöillä on varsin kattava edustus kyseisessä neuvottelukunnassa. Tätä järjestelyä voidaan tietysti perustella tiedonkululla ja hyvillä yhteistyömahdollisuuksilla. Toisaalta Suomessa päätettiin jo vuosikymmeniä sitten, Maailman terveysjärjestön (WHO) huomautettua asiasta, ettei yritysten mukanaolo julkisia ohjeistuksia antavassa ravitsemusneuvottelukunnassa ole suotavaa. Tarvetta muunlajisten eläinten tarpeista ja intresseistä lähtevälle päätöksenteon pohjustukselle siis olisi, jos eläinkysymys pyrittäisiin ottamaan vakavasti.
Hyvinvoinnista oikeuksiin
Hyvinvointinäkökohtien rinnalla, tai jopa niiden sijasta, eläimiä edustavan tahon pitäisikin keskittyä eläinten oikeuksiin, sillä niiden toteutumisella olisi huomattavasti suurempi vaikutus yhteiskuntamme muotoutumiseen. Eläinten oikeuksista kiinnostunut henkilö pohtii esimerkiksi sitä, onko eläinten tappaminen ensinkään oikeutettua, ja missä olosuhteissa – jos missään – saamme hyödyntää muunlajisia eläimiä.
Pientä kehitystä tähän suuntaan oli havaittavissa 2000-luvun alussa, kun eläinasiajärjestöt pyrkivät samaan Suomeen eläinasiavaltuutetun toimen. Lopulta syksyllä 2013 Suomeen perustettiin määräaikaisena eläinsuojeluasiamiehen virka, joka kuitenkin lopetettiin jo vuonna 2015. Tosin virka oli määritelty jo perustamisvaiheessaan niin, että eläinten suojelu oli nostettu asiamiehen pääasialliseksi tehtäväksi. Eräänlaista vanhanaikaisuutta voidaan nähdä myös mies-sanan nostamisessa osaksi nimikettä. Olisiko ensi keväänä valittavalla hallituksella rohkeutta perustaa eläinasiavaltuutetun virka uudelleen?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa on nähtävissä paljon merkkejä siitä, että aika olisi nyt kypsä tämän tyyppiselle avaukselle. Suomella olisi mahdollisuus yhtenä maailman sivistyneimmistä, rikkaimmista ja oikeudenmukaisimmista valtioista näyttää tässä esimerkkiä. Olemme esittäneet (Vinnari ja Vinnari 2018), että eläinasiavaltuutettu tarvitsisi työssään tukea eläinoikeuksiin perehtyneeltä asiantuntijaryhmältä, joka koostuisi eläinoikeusfilosofeista, kriittisen yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen asiantuntijoista sekäeläinoikeuksiin keskittyneiden kansalaisjärjestöjen edustajista. Tämän tyyppisen kokoonpanon olisi mahdollista aidosti nostaa eläinoikeuskysymyksiä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Näistä ja monista muista maataloustuotannon eettisyyteen ja kestävyyteen liittyvistä aiheista keskustellaan Euroopan maatalous- ja ruokaetiikan järjestön (European Society for Agricultural and Food Ethics, EurSafe) konferenssissa, jonka järjestämme Tampereen yliopistolla syyskuussa 2019.
Lisätietoja: European Society for Agricultural and Food Ethics konferenssi
Vinnari Markus and Vinnari Eija (2018) Representing non-human animals: committee composition and agenda. In Professionals in food chains. (eds: Springer S. and Grimm H.) Wageningen Academic Publishers, Wageningen (pp. 104-110).
Lue lisää:
Miten tulevat sukupolvet voitaisiin ottaa huomioon demokraattisessa päätöksenteossa?
Kommentit