Lokakuussa julkaistu kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n 1,5 asteen raportti näyttää havahduttaneen aiempaa laajemman joukon kansalaisia ja organisaatiota ilmastonmuutoksen nopeaan etenemiseen ja tarpeeseen kiihdyttää hillintätoimia myös Suomessa. Myös elinkeinoelämää IPCC:n raportti näyttäisi ajavan lunastamaan lupaukset bisneksestä ongelmien ratkaisijana, eikä ongelmaa kiihdyttävänä toimijana.
Ilmastonmuutos on tänä syksynä pysynyt median otsikoissa ja poliitikkojen agendalla vähintään yhtä tiiviisti kuin 2000-luvun puolivälissä, jolloin Nicolas Stern julkaisi kuuluisan raporttinsa ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista (2006) ja Al Gore voitti Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä IPCC:n kanssa (2007).
Tämän päivän keskustelussa reagoinnin kiireellisyys on kuitenkin entisestään korostunut. Joulukuussa Puolan Katowicessa neuvoteltiin Pariisin sopimuksen sääntökirjasta, joka määrittää raamit tulevien vuosien valtiollisille ilmastotoimille ja niiden raportoinnille.
Yritykset ongelmanratkaisijoina ja valtioiden kumppaneina
Tammikuussa tarkastettavassa kansainvälisen politiikan alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessani tarkastelin suomalaisten suuryritysten ja niiden etujärjestöjen vastausta kansalliseen ja kansainväliseen ilmastopolitiikkaan 2010-luvun vaihteessa. Diskurssien ja politiikkaosallistumisen käytäntöjen analysointiin keskittyneessä tutkimuksessa korostui erityisesti elinkeinoelämän toimijoiden tapa painottaa yritysten roolia ratkaisujen tarjoajana ja hallinnon kumppanina ilmastokatastrofin torjunnassa.
Sen sijaan, että taloudelliset toimijat nähtäisiin vain ongelmien alkusyynä, kuten radikaali ympäristöajattelu ja 1970-luvun ympäristöpoliittinen ajattelu esittivät, elinkeinoelämän toimijat haluavat levittää ajatuksen yrityksistä yhteiskunnan ongelmanratkaisijatoimijoina muilta politiikkalohkoilta myös ilmastopolitiikan pariin. Toisaalta tutkimuksessa kävi hyvin ilmi, että Suomen ilmastopolitiikan debatissa on vakiintunut odotus siitä, että elinkeinoelämä puhuu ilmastonmuutoksen torjunnasta nimenomaan positiivisessa sävyssä markkinamahdollisuuksia painottaen. Tämä odotus ajaa yrityksiä esittämään omaa toimintaansa ratkaisuna ilmastonmuutoksen ongelmaan pikemminkin kuin pohtimaan riskien torjuntaa tai mahdollisesta elinkeinoelämän piirissä tapahtuvasta distruptiosta aiheutuvia kustannuksia.
Ilmastodiskurssissaan elinkeinoelämän toimijat odottavat valtioilta johtajuutta erityisesti yhteisten globaalien pelisääntöjen luonnissa ja ennakoitavan sekä oikeudenmukaisen sääntelyn luomisessa “ratkaisuja tuottavan” yritystoiminnan mahdollistamiseksi. Kiinnostavaa kansainvälisessä kontekstissa oli huomata muutos elinkeinoelämän suhtautumisessa ilmastonmuutoksen torjuntaan 1990-luvulta 2010-luvulle, sekä se, että suomalaisten toimijoiden käyttämät argumentit ja diskurssit hyvin vähän poikkesivat kansainvälisten yritysjärjestöjen tai monikansallisten suuryritysten käyttämästä argumentaatiosta.
Kun vielä 1990-luvulla erityisesti fossiilitalouteen nojaavat monikansalliset suuryritykset muodostivat yhteenliittymiä, joiden tarkoituksena oli sekä kyseenalaistaa ilmastonmuutos ilmiönä että painottaa sen torjumisen aiheuttamia merkittäviä kustannuksia ja vaikutusta talouteen, ovat yritystoimijat etenkin länsimaissa 2000 ja 2010-luvuilla entistä laajemmin hyväksyneet ilmastonmuutoksen torjunnan vähintäänkin “poliittisena faktana”, johon tulee reagoida positiivisen viestinnän kautta.
Lupaukset ratkaisuista ja oikeudenmukaisen siirtymän haaste
Tutkimuksessani ei otettu kantaa yritysten toimien ilmastoystävällisyyteen, eikä tarkasteltu varsinaisesti sitä, miten hyvin annetut lupaukset “ratkaisuista” toteutuvat. Joitakin innostavia esimerkkejä meillä kuitenkin jo on, kuten Nesteen 100% biodiesel tai Wärtsilän energiateknologiset ratkaisut esimerkiksi laivojen moottoreissa tai kaasuvoimaloissa. Useita lupauksia tulevista ratkaisuista näkyy nyt monien yritysten tavoitteissa, esimerkkeinä vaikkapa SSAB:n vetyperustainen, täysin hiiletön teräksen tuotanto, Valion hiilineutraali maidontuotantoketju tai Fortumin 100% päästötön tuotanto.
IPCC:n raportin jälkimainingeissa elinkeinoelämän toimijoilta odotetaan nyt lupausten lunastamista: ratkaisuja, joilla ilmastopolitiikassa päästään 1,5 asteen päästöpolulle globaalisti. Pariisin sopimukselle annettujen päästölupausten mukaan maailma on edelleen matkalla kohti vähintään 3,2-3,7 asteen lämpenemistä, mikä on monille maapallon alueille katastrofaalinen tulevaisuudenkuva.
Yksin eivät yrityksetkään ilmastonmuutosta hillitse: valtioiden on kyettävä tiukentamaan Pariisin sopimukselle annettavia päästövähennyslupauksiaan, jotta uskottava päästövähennyspolku kohti 1,5 asteen tavoitetta saadaan aikaan. Sääntelyn on oltava ennakoitavaa ja oikeudenmukaista, kansallisesti, EU-tasolla ja kansainvälisesti. Valtioiden haasteena on kansallisesti ja kansainvälisesti rakentaa oikeudenmukaista siirtymää, jonka kautta muutoksen alle jäävät teollisuudenalat kykenevät muuntautumaan vähähiilisen tulevaisuuden vaatimuksiin ja jossa niiden työntekijöille mahdollistetaan siirtyminen ilmastonmuutosta aiheuttavilta sen hillintää tukeville aloille.
On selvää, että muutoksessa on sekä voittajia että häviäjiä ja siksi tarvitaan varautumista ja suunnittelua. Oikeudenmukaisen siirtymän avulla torjutaan yhteiskunnan voimistuvaa polarisaatiota, joka ruokkii ilmastonmuutoksen hillintätoimien vastustusta ja estää ratkaisujen löytymistä.
Talouden normit ylittävät edelleen ympäristönsuojelunormit
Yritysten ja valtioiden rinnalla kaupungit, kunnat ja kansalaisyhteiskunta näyttelevät keskeistä roolia. Yritysten näkökulmasta niitä tarvitaan tekemään valintoja ja toimenpiteitä, joiden kautta yritysten ilmastomyönteinen toiminta tulee kannattavaksi. Vaikka yritysten intresseissä on ilmastopolitiikkaan osallistuminen niin katastrofin torjumiseksi kuin oman toimintansa legitimoimiseksikin, on niiden silti kapitalistisessa markkinajärjestelmässämme ajateltava myös toimintansa kannattavuutta – ja voiton tuottamista.
Globaali ympäristönsuojelun normi ei toistaiseksi ylitä kapitalistista markkintalousnormia ja talouskasvun tavoittelun keskeistä asemaa yhteiskunnallisen toiminnan ajurina. Eikä yritysten voitontavoitteluintressi siten ole edes ilmastokatastrofin siintäessä, ainakaan toistaiseksi, kadonnut minnekään.
Tutkimukseni näkökulmasta lohdullista on kuitenkin nähdä, että normien keskinäiset voimasuhteet ja sisältö muuttuvat ajan kuluessa ja yhteiskunnallisten toimijoiden vuorovaikutuksessa: yritykset voivat kiinnostua ilmastonmuutoksen hillinnästä, ratkaisuja voi syntyä sekä markkinaehtoisesti että sääntelyn aikaansaamana ja kuluttaja-kansalaiset voivat toimia vauhdittajina kehitykselle, jonka avulla ilmastokatastrofi voidaan edelleen torjua.
Lue lisää:
Climate change calls for pessimism
Poliittinen päätöksenteko ja muunlajiset eläimet
Kommentit