Turvallisuus, turvallisuus, turvallisuus. Hieman samankaltaisin sanankääntein kuvailtiin reilu vuosikymmen sitten Suomen turvallisuuden alassa erästä – no sanotaanko pitkäaikaista haastetta. Tänä päivänä, tuon kolmisanaisen toiston osalta olemme heränneet aidosti uudella tavalla turvallisuuden merkitykseen ja sisältöihin.
Suomessa olemme tottuneet kuulemaan useita turvallisuuksia – käsitteitä ja käsityksiä turvallisuudesta – joita käsitellään erityisesti erilaisissa selonteoissa, strategioissa tai muissa virallisjulkaisuissa. Valtion ja viranomaisten puhekäytännöissä esiintyvistä perinteisimpinä ja ehkä tunnetuimpina mainittakoon sisäinen turvallisuus, ulkoinen turvallisuus, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kokonaisturvallisuus ja sotilaallinen maanpuolustus. Tätä eri turvallisuuden aloista muodostuvaa kokonaisuutta voidaan kutsua suomalaiseksi turvallisuuskäsitysten kentäksi.
Yleistä eri turvallisuuden luokitteluissa on, että niiden hallinnassa korostuu turvallisuusriskien ennakointi ja tieto sen osana. Tämä kaikki alati muuttuvassa toimintaympäristössä, joissa turvallisuuden uhat voivat olla niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkia.
Kaikessa moninaisuudessaan turvallisuutta kuvaavilla ja määrittävillä selonteoilla, strategioilla ym. virallisjulkaisuilla ja niissä esiintyvissä turvallisuuden ulottuvuuksissa on kuitenkin itsenäinen luonne, tai vähintäänkin taipumus siilouttaa turvallisuutta. Käsitysten väleihin jää ikään kuin tilaa, tyhjiöitä, joita toiset turvallisuuden alat osin paikkaavat, osin eivät.
Voimme aidosti kysyä, että voimmeko huomioida turvallisuudessa kaiken, mikä vaatii huomioimista – emmehän turvallista kaikkea vain sen ilosta, vaan tarpeesta. Turvallisuutta ja sen vaikuttavuutta arvioitaessa ja tutkiessa meidän tulee osata ja haluta katsoa kauas, jotta voimme nähdä paremmin lähelle. Se mikä äkkiseltään vaikuttaa päivän selvältä turvallisuudelta ei sitä ehkä olekaan. Turvallisuutta täytyy ymmärtää.
Turvallisuudesta keskustellessa meidän tulee pitää itsemme tietoisina siitä, että yhteiskunta ja sen turvallisuus ei kuitenkaan rakennu tai kehity tyhjiössä. Turvallisuutta käsittelevä puhe ja toiminta kohdistetaan yhteiskunnallisessa keskustelussa lähtökohtaisesti johonkin tiettyyn turvallisuuden alaan tai tapaan nähdä tai tehdä turvallisuutta. Näin siitäkin huolimatta, että turvallisuus yleisesti voi olla ihan mitä vain ja miten vain. Turvallisuudessa sosiaalinen todellisuutemme rakentuu monenvälisesti toiminnallisen ja kielellisen vuorovaikutuksen kautta. Meidän kaikkien toiminta siis rakentaa turvallisuuden konsepteja, niin tiedostetusti kuin tiedostamattomasti tehtynä.
Turvallisuutta näkyväksi tekevien erilaisten puhekäytäntöjen ja niiden sisältämien merkitysten luomat diskurssit omaavat merkittävää yhteiskunnallista todellisuutta muovaavaa ja rakentavaa valtaa. Tämä valta vaikuttaa turvallisuuskäsitysten konkretisoitumisessa, eli siinä kuinka jostain turvallisuudesta tulee totta. Osaltaan tämäkin kirjoitus osallistuu tähän puheen vallan ilmentymiseen, mutta yhtäältä siihen kuinka kansallisesta turvallisuudesta todella tulee totta.
Kansallisen turvallisuuden ”murroskohta”
Vuonna 2019 Suomessa tuli voimaan siviili- ja sotilastiedustelulait, tuttavallisemmin tiedustelulait. Tiedustelulakien säätämisen yhteydessä suojattavaksi turvallisuudeksi kuvattiin kansallinen turvallisuus. Vastaavaa kansallisen turvallisuuden suojaamisintressiä ja merkittävyyttä ei lainsäädäntötyössä oltu käytännössä aiemmin esitetty. Lisäksi on huomionarvoista, että kansallista turvallisuutta ei myöskään oltu aiemmin käytetty turvallisuutta käsittelevissä selonteoissa tai strategioissa, joita Suomi on pullollaan.
Tämä kansallisen turvallisuuden esille tulo herätti monissa tuolloin virkaatekevissä tahoissa ja julkisessa keskustelussa huomiota. Niin myös minussa. Kansallisen turvallisuuden ja sen suojaamisintressin koettiin olevan uusi elementti suomalaisen turvallisuuspuheen ja -käytännön ja lainsäädännön piirissä.
Tätä tiedustelulakien luomaa ajallispaikallista tilaa voidaan kutsua kansallisen turvallisuuden ”murroskohtana”, sillä silloin se vaikutti ”lyöneen läpi”. Tiedustelulakien ajallispaikallinen tila ikään kuin itsenäisti kansallisen turvallisuuden käsityksen alan Suomessa. Teki sen näkyväksi, teki sen tärkeäksi.
Kansallisen turvallisuuden suojaamisen merkitystä ja sen esille tulon piirissä korostuu kolme laajamerkityksellistä diskursiivista, mutta myös käytännöllistä turvallisuuden kokonaisuutta:
- Muuttuva turvallisuus- ja toimintaympäristö,
- vakavat uhat ja niiden torjunnan välttämättömyys ja
- erityisten kansallisten etujen suojaaminen.
Näiden kokonaisuuksien sisällä on monen monta kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvaa uhkaa ja turvaamisintressiä, kuten kyberturvallisuus ja -kyberuhat, hybrivaikuttaminen ja -uhat, valtiollisen toimijan uhat, terrorismi, huoltovarmuus, kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, valtion itsemääräämisoikeuden säilyttäminen ja turvallisuustoimijoiden toimivaltuuksien varmistaminen. Näistä moni on konkretisoitunut kuluneena syksynä ja alkutalvena esimerkiksi Balticconnector-kaasuputkitutkinnassa kuin myös itäisellä rajalla tapahtuvan hybridivaikuttamistoiminnan osalta.
Nämä kaikki ovat kansallisen turvallisuuden alassa ns. ”valtion hoideltavia asioita”, jotka kiinnittyvät kansallisen turvallisuuden suojaamiseen ja siihen miksi käsityksenä, mutta yhä enemmän käytäntönä, kansallisen turvallisuuden merkitys on korostunut tässä ajassa. Näihin kokonaisuuksiin täytyy olla vaste, joka konkretisoituu kansallisen turvallisuuden suojaamisessa moniviranomaistoimintana ja monialaisena yhteistyönä.
Kansallisen turvallisuuden tulevat askeleet?
Nykyhetkeä katsoessamme on varsin selvää, että kansallisen turvallisuuden suojaamisen yhteydessä kuvattujen kokonaisuuksien merkitykset ja vaikutukset ovat vain korostuneet niin kansallisesti kuin globaalisti. Kansallinen turvallisuus omaakin selvää laajenemishalua. Tiedustelulakien jälkeisessä ajassa kansallisen turvallisuuden soveltamisen ala on laajentunut lainsäädännössä koskemaan muun muassa maankäyttöön ja pakkolunastuksiin liittyviä kokonaisuuksia, mutta myös Suomen rajaturvallisuutta.
Voimme myös kysyä, mikä on itse kunkin turvallisuutta tuottavan viranomaisen rooli kansallisen turvallisuuden alassa. Kansallisen turvallisuuden alassa on vielä paljon määriteltävää.
Vuoden 2023 aikana kansallinen turvallisuus on yhä laajemmin alkanut verhoamaan eräänlaisen turvallisuuden sateenvarjon lailla turvallisuuden kokonaisalaa Suomessa. Pääministeri Orpon hallitusohjelma suorastaan vilisee kansallista turvallisuutta. Hallitusohjelman mukaan jo lähivuosina tulemme näkemään Suomen ensimmäisen kansallisen turvallisuuden strategian. Lisäksi ohjelmassa edistetään kansallisen turvallisuuden tilaa monin tavoin, kuten muun muassa (ks. ohjelman kohta 10):
- arvioimalla uudelleen kriittisen infrastruktuurin tietojen avointa jakamista,
- tiedustelu- ja valmiuslainsäädäntö päivitetään mahdollistamaan hybridiuhkien tehokasta torjuntaa,
- arvioidaan kansallisen turvallisuuden valtioneuvostotason johtamisen nykytila,
- koronakriisin opetukset perataan läpi ulkopuolisen tutkimuksen avulla.
Rohkenen väittää, kansallinen turvallisuus on vakiinnuttanut paikkansa Suomessa käytettyjen turvallisuuskäsitysten kentässä. Katson, että kansallinen turvallisuus on jopa alkanut kehittyä eräänlaiseksi uudenlaiseksi turvallisuuskäsitysten alustaksi, joka ohjaa, jopa velvoittaa meitä kytkemään yhteen muita meille tuttuja turvallisuuksia, ja ottamaan huomioon yhä laajemmin ja tarkemmin Suomen kansalliset edut.
YTT Kimmo Kuukasjärvi
LinkedIn: : www.linkedin.com/in/kimmo-kuukasjarvi
Orcid: https://orcid.org/0000-0002-4099-7349
Kimmo Kuukasjärvi puolusti 3.11.2023 valtio-oppiin kuuluvaa väitöskirjaansa: TULLUT JÄÄDÄKSEEN! Kansallisen turvallisuuden tulo osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää vuosina 2001–2022. Tutustu väitöskirjaan.
Kommentit