Avainsana: laitoshistoria

Töissä köyhäintalossa, osa 1

Mitä köyhäintalon johtajan työstä maksettiin? Kuka ylipäätään ryhtyi tähän ammattiin? Laitosten johtajista ei ole olemassa kattavia tilastotietoja. Jonkinlaisen otoksen tarjoaa kuitenkin se toimessa olleiden johtajien joukko, joka hakeutui kahdelle valtion järjestämälle oppikurssille 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin. Tämän kaksiosaisen kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan, mitä kurssilaisilta kerätyt tiedot kertovat johtajien palkoista.

Pelätty vaivaistalo

Edvin opiskeli 1910-luvulla Helsingin teollisuuskoulussa valmistuakseen rakennusmestariksi. Opintojensa loppusuoralla hän sairastui polioon ja halvaantui. Kun kotipitäjässä odotellut morsian päätti purkaa kihlauksen, nuoren miehen elämä romahti. Eräänä iltana Edvin kuljetutti itsensä saunaan ja ampui siellä itsensä. Sukulaiset kertoivat, että ennen epätoivoista tekoaan nuori mies oli todennut yksikantaan: ”Vaivaistaloon minä en lähde.” Edvin tiesi mistä puhui, sillä hän oli asunut lapsuutensa pitäjän vaivaistalolla, jonka johtajina hänen vanhempansa niihin aikoihin työskentelivät.