Tarinoita suomalaisista naisvankiloista, muista laitoksista ja historiantutkimuksesta.
Kun Helena ja Amanda olivat vankilassa, kummatkin kirjoittivat kirjeen vanhalle tuttavalleen Emma Mäkiselle. Tämä oli vapaakirkollinen turvakodin johtajatar, joka yritti auttaa huonomaineisina pidettyjä naisia ja näiden lapsia. Vaikuttaa siltä, että sekä Helena että Amanda olivat miettineet tarkkaan, kenelle olivat kirjettään laatimassa. Kirjeet avaavat kiehtovan näkymän naisvankien hengelliseen kielenkäyttöön.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi vuosisata kirjailija Juhani Ahon (1861–1921) kuolemasta. Omien tutkimusteni maailmaan Aho liittyy melko eriskummallisella tavalla. Vuonna 1895 kirjailija julkaisi sanomalehdessä lastun "Oman onnensa seppä". Pakina kertoo opportunistisesta virkamiehestä, joka tuo ulkomaisen aatteen Suomeen ratsastaakseen sillä itse korkeaan virka-asemaan. Aikalaiset olivat tunnistavinaan tarinan päähenkilöksi rautatieinsinööri Gustaf Adolf Helsingiuksen, joka oli vastikään saanut vakinaisen viran Suomen ensimmäisenä vaivaishoidontarkastajana. Niin oli kohu valmis. Vaikka Aho kielsi jyrkästi yhteyden Helsingiukseen, hän ei onnistunut vakuuttamaan ihmisiä.
Edvin opiskeli 1910-luvulla Helsingin teollisuuskoulussa valmistuakseen rakennusmestariksi. Opintojensa loppusuoralla hän sairastui polioon ja halvaantui. Kun kotipitäjässä odotellut morsian päätti purkaa kihlauksen, nuoren miehen elämä romahti. Eräänä iltana Edvin kuljetutti itsensä saunaan ja ampui siellä itsensä. Sukulaiset kertoivat, että ennen epätoivoista tekoaan nuori mies oli todennut yksikantaan: ”Vaivaistaloon minä en lähde.” Edvin tiesi mistä puhui, sillä hän oli asunut lapsuutensa pitäjän vaivaistalolla, jonka johtajina hänen vanhempansa niihin aikoihin työskentelivät.
Elokuussa ilmestyi Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirja 2021, jonka ovat toimittaneet Matias Kaihovirta ja Tiina Lintunen. Kirjassa tarkastellaan, miten eri aikakausien sukupuoli-, moraali- ja seksuaalinormit ovat ohjanneet työväestön arkea ja kokemuksia. Vankilaprojekti on mukana vuosikirjassa artikkelilla, jossa käsitellään lääninvankiloissa tai Hämeenlinnan naisvankilassa istuneiden työläisnaisten kirjeitä.
Naisvankien elämää tutkiessa esiin nousee toisinaan ”langenneiden” naisten turvakodiksi kutsuttu paikka. Osa vangeista oli viettänyt aikaa erilaisissa turvakodeissa ennen vankilaan joutumistaan, jotkut taas asuivat niissä vapauteen pääsynsä jälkeen. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa merkittävin turvakoti oli Emma Mäkisen perustama laitos, joka sijaitsi Helsingin Merikadulla.
Syksyllä 2020 päätin koronaviruspandemiaa uhmaten tehdä pienen tutkimusmatkan Turkuun. Olin aikeissa hakea naisvankilaprojektilleni rahoitusta, ja halusin käydä katsomassa Turun kehruuhuoneen arkistoa, jota säilytetään Kansallisarkiston Turun toimipisteessä. Tuntui mukavalta ajatella, että voisin mainita hakemuksessani asiakirjoja, joita olin oikeasti pidellyt käsissäni.
Olen tutkinut köyhäintaloja viimeiset kaksikymmentä vuotta. Aihepiiri on minulle tuttuakin tutumpi: tiedän, mistä köyhäintalon (vaivaistalon) mallit tulivat Suomeen, miksi kunnat kiinnostuivat niistä, miten laitosten verkosto rakennettiin, millainen oli malliköyhäintalo ja kenen tuli johtaa sitä. Nyt on aika siirtyä eteenpäin.
