Blogivuosi paketissa

Glögi tuoksuu ja jouluun on enää pari yötä, joten loma on vihdoin täällä! Opiskelijan loman lomamaisuus voi vaihdella sen viettäjästä riippuen, koska nyt olisi (esimerkiksi itselläni) hyvä hetki tehdä pari rästityötä pois pyörimästä. Opiskelijan joululoma kestää usein noin kuukauden, joten ehkä kiireisimmätkin yksilöt ehtivät ottamaan hieman lepoa.

Se joululomassa on kuitenkin varmaa, että blogi ottaa lyhyet talviunet. Blogissa tämä vuosi on ollut varsin poikkeuksellinen, sillä muutimme omilta sivuiltamme yliopiston yhteiselle blogipohjalle. Siirtymä tapahtui kesken vuoden, joten lukijoille näkyy valitettavasti vain osa tämän vuoden tiimin kirjoituksista. Puhtaalta pöydältä aloittaminen on kuitenkin raikas muutos, sillä pystymme nyt tarjoamaan ajantasaista tietoa puheviestinnästä. Uudelle alustalle siirtyminen helpottaa myös blogin löytämistä yliopiston sivujen kautta, mikä on varsinkin hakijalle hyödyllinen uudistus.

Vuoden vaihtuessa vaihtuvat myös blogin kirjoittajat. Osa ryhmästämme jatkaa vielä mukana, mutta näppäimistön taakse hyppää myös uusia jännittäviä tyyppejä. Haluamme kirjoittaa lukijoita kiinnostavista aiheista, joten postaustoiveet ovat edelleen erittäin toivottuja. Tyhmiä kysymyksiä ei myöskään ole olemassa, joten omia pohdintoja saa esittää kommenteissa tai sähköpostilla. Allekirjoittanut itse siirtyy Reettoreiden uusien nettisivujen pariin, joten siellä tavataan taas! Uudet sivut ovat vielä osittain tekeillä, mutta ne löytyvät jo osoitteesta www.reettorit.com.

Hyvää joulua ja säihkyvää uutta vuotta!

-Krista

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *