Uudet kirjoittajat esittäytyy, osa 1

Moikka,
täällä kirjoittaa toinen viestinnän blogin uusista kasvoista! Mä oon Mari, 20-vuotias reettorifuksi ja tuore tamperelainen, alunperin kotoisin Espoosta. Lukiosta oon valmistunut keväällä 2019 ja välivuoden vietin reppureissaten yksin Aasiassa. Tähän viestinnän blogin tekemiseen oon lähtemässä innolla, sillä kirjoittaminen on aina ollut yksi mun lempiharrastuksista.

Viestinnän opintoja on tosiaan nyt takana muutama kuukausi, ja oon tosi tyytyväinen tästä valitsemastani opiskelupaikasta. Viestinnän ympärillä pyörivät aiheet ovat kiinnostaneet mua itseasiassa jo tosi kauan ja olen pitkään tiennyt haluavani päästä opiskelemaan sitä yliopistoon. Kävin esimerkiksi mediapainotteisen linjan lukiossa – se ei varsinaisesti valmistanut minua viestinnän opintoihin, mutta mielenkiinnon pysyessä ja syventyessä varmistuin siitä, mikä seuraava askel opintopolullani olisi.

Mun alkuperäisenä suunnitelmana oli pitää kaksi välivuotta ulkomailla matkaillen ja hakea sen jälkeen opiskelemaan, mutta koronan takia mun suunnitelma opiskelujen aloittamisen suhteen aikaistuikin vuodella. Saavuin kotiin Vietnamista maaliskuun puolenvälin tienoilla eli juuri sopivasti yhteishaun aikaan, joten päätin hakea kouluun jo tänä vuonna täysillä. Kevät ei tosiaan sitten mennytkään hostellityöntekijänä Saigonissa, vaan pääsykoemateriaalien parissa omassa huoneessa (kirjastotkin kun olivat kiinni :D).

Yliopistoon hakeminen koronakeväänä oli kokemus sinänsä, kun ensinnäkin ylioppilastodistuksella otettiin ensimmäistä kertaa sisään puolet hakijoista, ja pääsykokeiden järjestämisen ympärillä oli paljon epätietoisuutta maailmantilanteen vuoksi. Pääsin todistuksella varasijoille, joten osallistuin pääsykokeeseen. Loppujen lopuksi se toteutettiin etänä videoyhteydellä, mikä oli kuitenkin mukavaa, sillä jännittävän tilanteen sai kohdata omasta tutusta ja turvallisesta ympäristöstä käsin.

Tämän vuoden onnellisin päivä minulle oli 8. heinäkuuta, kun yhteishaun tulokset julkaistiin. Kevään kova työ palkittiin, kun tietokoneen ruudulle ilmestyivät sanat ”hyväksytty opiskelemaan: Tampereen yliopisto, Viestintä, Viestinnän ja informaatioteknologian tiedekunta”.

Fuksivuodesta ja muusta siihen liittyvästä me tullaan kirjoittelemaan tänne viestinnän blogiin toisen uuden kirjoittajan, Aliisa A:n kanssa piakkoin 😊
-Mari

1.) Minä 2.) Fuksit 2020 – mut löytää takarivistä toisena vasemmalla 3.) Ekaa kertaa haalarit jalassa 🙂

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *