Viime viikkoni vaihto-opiskelijana

Ajattelin tulla kirjoittelemaan kokemuksiani vaihtoon hakemisesta, mutta kokemukseni ovat viime vuonna Erasmus-hakuprosessista kirjottaneen Rosa-Marian kanssa hyvin samanlaiset, joten ajattelin tarjota hieman erilaisen näkökulman. Itse olen vaihdossa Nordplus-järjestön kautta, mutta hakuprosessi on hyvinkin samankaltainen. Paljon selkeää tietoa hakuprosessista löytyy myös Tampereen yliopiston sivuilta. Mutta pidemmittä puheitta, tässä viime viikkoni vaihto-opiskelijana Tukholmassa opintojen näkökulmasta kerrottuna:

Maanantai 5.11.
Pienen loman jälkeen alkoi uusi kurssi nimeltään Politics & Popular Culture. Aiemmin syksyllä jouduin hieman muuttamaan suunnitelmiani aikataulusyistä johtuen ja opiskelemaan viimeisen kurssini englanniksi. Suunnitelmien muuttaminen onnistui avuliaan henkilökunnan kanssa varsin helposti.

Kurssi alkoi perehdytysluennolla, jolla päästiin hieman jo syventymään politiikan ja kulttuurin maailmaan. Vaikka kurssi on sisällöltään hieman erilainen mitä Suomessa olen opiskellut, on mielenkiintoista syventyä mediasisältöjen ja politiikan yhteneväisyyksiin (vihdoin) pienryhmäopetuksessa. Aiemmat kurssini täällä ovat olleet massakursseja, joten pienryhmätunnit ovat mukavaa vaihtelua ja muistuttavat paljon luentojani Tampereen yliopistossa.

Tiistai 6.11.
Päivä alkoi jälleen parin tunnin luennolla. Luennon aiheena oli Narrative, Myth & World Politics. Luennoilla opettaja odottaa paljon keskusteluun osallistumista, joten näillä luennoilla ei voi oikein piiloutua muiden kurssilaisten taakse torkkumaan. Yritin siis ahkerasti osallistua keskusteluun ja sisäistää luennon pääpointit. Onneksi kurssin opettaja on panostanut PowerPoint-esitysten tekoon ja visualisoi teoriaa hauskoilla kuvilla ja videoilla. Luennon jälkeen jäin yliopistolle lukemaan kurssikirjallisuutta (jota on paljon…) perjantain seminaaria varten.

Keskiviikko 7.11.
Luentovapaa päivä, jihaa! Mutta kuten kaikki yliopistomaailmaa ymmärtävät tietävät, se ei yleensä tarkoita vapaapäivää. Joten kurssikirjallisuus eteen ja lukemaan! Lukeminen alkoi kuitenkin hetken päästä tökkiä, joten lähdin pitkälle kävelylenkille virkistämään ajatuksiani. Toisinaan on hyvä kuunnella omaa kehoa, eikä esimerkiksi lukea vain suorittamismielessä, jolloin ainakin itselläni aiempi sivu unohtuu viimeistään seuraavalle siirryttäessä.

Torstai 8.11.
Mediaopintojen kampuksella järjestettiin koko päivän kestävä tapahtuma, jossa vierasluennoitsijat pitivät luentoja ja keskustelutilaisuuksia. Minun oli kurssini puolesta osallistuttava päivän viimeiseen tilaisuuteen, jossa lyhyesti muotoiltuna käsiteltiin sitä, miten 1960-luvun loppuvuodet ovat vaikuttaneet tähän päivään. Luennon pitivät You Say You Want a Revolution? Records and Rebels 1966-1970 -näyttelyn tuottajat. Saimme myös ensimmäisenä maailmassa nähdä kyseiseen näyttelyyn liittyvän elokuvan. Luento oli erittäin mielenkiintoinen ja päivän kruunasi tietenkin kahvitarjoilu, sillä kaikki ilmainen ruoka on vaihto-opiskelijan näkökulmasta kuin lottovoitto! Ruotsissa kun ei ole käsitettä edullinen opiskelijalounas, vaan yliopistolla lounaat maksavat vähintään sen 8 euroa…

Perjantai 9.11.
Aika tiivis opintoviikko päättyi perjantaina Nälkäpeli-elokuvan katsomiseen yliopistolla ja sen jälkeen siitä seminaarissa keskustelemiseen. Seminaaria varten tuli pitkin viikkoa luettua paljon kurssikirjallisuutta, sillä etenkin pienryhmäseminaarissa keskusteluun osallistuminen on erittäin tärkeää. Seminaarin keskustelun pohjalle valittu elokuva oli mielestäni opettajalta nappivalinta, sillä vaikka olin elokuvan nähnyt jo aiemminkin, oli sen katsominen akateemisin silmin erilaista ja keskustelu varsin mielenkiintoista!

Seminaarin jälkeen sai hetkeksi hengähtää ja viikonloppu menikin Tukholmaa näyttäessä luokseni saapuneille sisaruksille, sekä tietysti seuraavan viikon kurssikirjallisuuteen paneutuen!

-Karla

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *