Etätyöskentely tiiminä

Miten korona-aikana pystyy ylläpitämään hyvää tiimihenkeä, kun tapaaminen onnistuu vain tietokoneen ruudun välityksellä. Hyvän fiiliksen ja yhteisöllisyyden tunne olisi tärkeää pitää yllä. Tilanteesta valittaminen vie vain kaiken energian ja pahentaa asiaa. Pitää keksiä ja luoda uusia keinoja millä pitää tiimi ja positiivinen asenne kasassa. Yritän tässä esseessä kerätä kokoon asioita, joilla tiimihenkeä olisi mahdollista pitää yllä eri asioilla ja aktiviteeteillä.

 

Parhaimmat keskustelut syntyvät yleensä työpaikan kahvi- tai ruokatauolla. Silloin päästään hetkeksi unohtamaan työ- tai kouluasiat ja keskityttyä vapaa-ajan asioihin. Yleensä jaetaan elämässä sattuneita kommelluksia tai hauskoja tapahtumia joille voidaan yhdessä nauraa. Tätä yhdessä nauramista harvoin tapahtuu tärkeässä palaverissa, jossa päätetään tärkeistä asioista. Teamsin/Zoomin välityksellä kaikki nämä kahvitaukokeskustelut otetaan pois, koska ihmiset yleensä laittavat kameran pois ja vetäytyvät hetkeksi omiin oloihinsa. Mitä jos etäpalaverien tauot pidettäisiin yhdessä? Pidetään esimerkiksi lyhyt esittely, kenellä on aamun rumin kahvimuki. Muukin pieni skabailu tiimin sisällä tuottaa iloa ja yhteisöllisyyden tunnetta. Kenellä on hienoin työpiste? Kuka söi parhaimman aamiaisen aamulla? Pieniä asioita, mutta muutos voi olla iso.

 

Mitä kaikkea yhdessä etäyhteyden avulla voikaan tehdä? Monet asiat, jotka kuulostavat aluksi tylsiltä voivat äkkiä muuttua miellyttäviksi, kun yhdessä tehdään.  Tiimissä on varmasti eri lahjakkuuksia, jotka pystyvät järjestämään aktiviteettejä töiden jälkeen. Etäkuntoilutunti tai jooga yhdessä. Helppo toteuttaa ja varmasti kaikille mahdollinen osallistu, jos ei vammoja tai muita esteitä. Yhdessä liikkuminen virkistää jokaisen mieltä ja samalla yhdessä liikkuminen ja kannustaminen tiivistää tiimiä. Etävälityksen avulla pystyy myös pelaamaan esimerkiksi lauta- tai muita yhteispelejä. Myös ”after workit” pystyy pitämään etänä. Sovitaan vain, että esimerkiksi perjantaina töiden jälkeen jokaisella on juoma ja yhdessä jaetaan viikon onnistumiset, sekä viikonlopun suunnitelmat. Tämän ansioista kaikille jäisi hyvä mieli viikosta ja on mukava aloittaa viikonloppu.

 

Yhteisiä aktiviteetteja ei ole tarkoitus pitää joka päivä tai joka viikko, mutta niitä ei myöskään saa unohtaa. Tiimin ilmapiiri vaikutta suuresti työn laatuun. Kun ilmapiiri on hyvä, saadaan hyviä asioita tapahtumaan. Hyvä ilmapiiri luo kaikille turvallisen olon ja paikan jakaa mielipiteitä ja tunteita avoimesti.

 

Toivottavasti pandemia menisi nopeasti ohi, jotta pääsisimme jatkamaan normaalia elämää. Vaikka tilanne ei muutu pitää pysyä positiivisena ja keksiä uudet keinot. Asioista valittaminen vain lannistaa tiimiä ja työn tulos voi heiketä. Kyseinen tilanne on kaikille sama. Meidän täytyy pitää mielessä, kuinka onnekkaita olemme, että meillä on edes mahdollisuus kommunikoida etäyhteydellä. Pidetään toisista huolta, sekä lippua korkealla tilanteesta huolimatta.

 

 

 

 

Comments

Leave a Reply