Keskiviikon 30.9. palaverissa pääosassa tohtorikoulupaikat – University-funded salaried doctoral candidate positions

English version below

 

Palaverin aluksi HR Spesialisti Katri Haapamäki esittelee itsensä, hän on aloittanut meidän uutena HR-ihmisenä Eveliina Nurmen apuna. Yliopisto on tuttu Haapamäelle, sillä hän on opiskellut Tampereen yliopistossa sosiaalipsykologiaa (valmistunut 2016). Gradu aiheesta Kertomuksia työstressistä – työstressi narratiivisesta näkökulmasta.

Palaverin aiheena on palkalliset tohtorikoulupaikat. Viime vuoden hausta saatu runsas palaute otetaan huomioon tämän vuoden hakua suunniteltaessa. Eveliina Nurmi esittelee slidet palautteesta ja kertoo mitkä olivat suurimmat ongelmakohdat. Ari Laitinen esittelee erilaisia laskelmia tohtorikoulupaikkojen kustannuksista. Päätös avattavasta paikkamäärästä siirtyy perjantaille.

Tiedekunnan tohtorikoulutuspaikat ovat investointi tulevaan, ja niitä ei kannata arvioida vain kulueränä. Tohtorin tutkinnon ohjeellinen suorittamisaika on päätoimisilla opiskelijoilla neljä vuotta.  Rahoitustapoja on erilaisia, yksi on nyt keskustelussa oleva yliopiston työsuhteeseen perustuva rahoitus (tohtorikoulutusrahoitus). Väitöskirjatutkija voi olla myös palkallisena jossain projekteissa. Väitöskirjatutkimukseen saa myös erilaisia stipendejä ja ja apurahoja eri säätiöistä.  Tampereen yliopiston tohtoriohjelmista lisää: https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/koulutustarjonta/tohtoriohjelmat

********

At the beginning of the meeting, HR Specialist Katri Haapamäki introduces herself, she has started as our new HR person. The university is familiar to Haapamäki, as he has studied social psychology at the University of Tampere.

The topic of the meeting is doctoral school places. The rich feedback from last year’s search will be taken into account when planning this year’s search. Eveliina Nurmi presents Slidet from the feedback and tells what were the biggest problem areas. Ari Laitinen presents various calculations. The decision on the number of seats to be opened will be postponed to Friday.

Faculty doctoral positions are an investment in the future.  For full-time doctoral students, the target time of completing the doctoral degree is four years. Doctoral studies can be financed in a variety of ways. However, admittance to a doctoral programme does not guarantee funding. Students are recommended to contact their supervisor before starting their doctoral studies to discuss their funding options. Funding options for doctoral studies are at least e.g. employment at the University (either project funding or a separate doctoral education funding) and scholarships and grants

More about the doctoral programs of the University of Tampere: https://www.tuni.fi/en/study-with-us/programmes/doctoral-programmes

 

Kommentit

Tämä on mielenkiintoinen rahoituskuvio – ja varmasti tervetullut. Tällaisista ei ole johtoryhmässä keskusteltu, nyt syksyllä ainakaan, kun olen ollut läsnä kokouksissa. Johtoryhmässä on pohdittu, että keväällä hakuun voisi mahdollisesti tulla palkallisia kahden ja neljän vuoden tohtorikoulutuspaikkoja.

Riitta Yrjönen

7.10.2020 14:32

Hei!
Jatkossa säätiöillä saattaa olla kasvava kiinnostus rahoittaa väitöskirjatutkimusta palkallisena mutta yhdessä tutkimuslaitoksen kanssa. Esim. Suomen kulttuurirahasto tarjoaa tätä jo nyt:

”Tohtorikoulutettavan yhteisrahoitus:
Kulttuurirahasto tarjoaa tohtorikoulutettaville mahdollisuuden yhdistää apuraha palkalliseen 50–56 %:n työsuhteeseen yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen kanssa niin, että nämä yhdessä mahdollistavat kokopäiväisen jatko-opiskelun.” (https://skr.fi/yleiset-hakuohjeet#Kuka%20voi%20hakea%20apurahaa)

Mitä mieltä tästä ja olisiko tämä tulossa meillekin käyttöön?

Maija Hirvonen

7.10.2020 10:14

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *