Tuolla lauseella oli siinä tilanteessa taianomainen vaikutus minuun.
Olin kesällä 1971 Tukholmassa tienaamassa opiskelurahoja vanhusten palvelutalossa. Työskentelin täysin ruotsinkielisessä ympäristössä, eikä puhuttu kieli helposti auennut.
Istuimme lyhyellä kahvitauolla työn lomassa talon terassilla, johon aurinko paistoi.
Eräs hoitaja sanoi ” Solen skiner” ( sen toki ymmärsin). Pienen tauon jälkeen hän kysyi virolaiselta hoitajalta, miten se sanotaan hänen kielellään.
”Päikke paistab”, sanoi hoitaja.
Tuolla lauseella oli siinä tilanteessa taianomainen vaikutus minuun. Mieleeni tulvi Kalevalan kauniita säkeitä ja kesämuistoja kaukaa lapsuudesta saakka. Tajusin omakohtaisesti, mikä merkitys omalla kielellä on ja miten se kantaa merkityksiä ja muistoja, rakentaa koko maailman.
Marja-Leena Paananen