Vitkuttelu: kun kahden tunnin tehtävään menee kymmenen tuntia
Vitkuttelu eli prokrastinaatio on varmasti monelle tuttu arjen ilmiö. Sillä viitataan siis käytännössä siihen, että tietyn tehtävän, askareen tai asian parissa työskentelemistä yritetään siirtää ja lykätä mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Siinä kuitenkin piilee suuri vaara, sillä vihdoin kun on saanut aloitettua tietyn tehtävän parissa työskentelyn, voi olla jo niin kova kiire, että työskentely onkin paljon hätäisempää ja huomattavasti stressaavampaa, eikä työn jälki ole välttämättä yhtä laadukasta.
Käytännössä vitkuttelulla tekee siis vain hallaa itselleen, vaikka siihen on niin helppo lipsua erityisesti yliopisto-opinnoissa, jotka vaativat tarmoa, aikaa ja vaivaa. Vitkuttelun voisikin tiivistää ilmiöksi, jossa kahden tunnin tehtävään meneekin yli 10 tuntia, mutta sama ajatus toimii myös päinvastoin, sillä vitkuttelusta johtuen 10 tunnin tehtävän tekemiseen voi olla enää aikaa vain kaksi tuntia aikaa.
Yliopisto-opintojen aikana tilaisuuksia vitkuttelulle esiintyy lopulta valtavasti ja monille yliopisto-opiskelijoille onkin tuttua vilkuilla paniikinsekaisin tuntein kelloa, kun kurssitehtävän tai esseen palauttamisen 5 minuutin päässä oleva deadline lähestyy uhkaavasti. Olen myös itse kerran jos toisenkin hermoillut ja taistellut kellon kanssa etenkin, koska opiskeluarkeeni kuuluu myös osa-aikatyöt.
Vitkuttelustani ja osa-aikatöistä huolimatta olen kuitenkin edennyt opinnoissani tavoiteajan mukaisesti eli ensi vuotena vastaantuleva viides opiskeluvuosi on todennäköisesti viimeinen.
On ollut kuitenkin mielenkiintoista huomata, että vitkutteluni toistuu pelkästään opiskeluasioissa ja kurssitehtävien tekemisessä eikä esimerkiksi työelämässä. Vitkuttelustani ja osa-aikatöistä huolimatta olen kuitenkin edennyt opinnoissani tavoiteajan mukaisesti eli ensi vuotena vastaantuleva viides opiskeluvuosi on todennäköisesti viimeinen. On ollut siten mielenkiintoista huomata, että kyseessä ei olekaan taipumus, joka toistuu monessa eri elämän osa-alueessa, vaan se kytkeytyy pelkästään opintoihini.
Haluan kuitenkin korostaa, että oman alan opiskelu on ollut minulle todella mielekästä ja olenkin suoriutunut opinnoistani kiitettävästi tähän mennessä. Vitkuttelu tietyissä rajoissa ei siten välttämättä ole haitallista opinnoille ja niiden edistymiselle, mutta tämä asia on toki hyvin yksilöllistä. Tärkeää on kysyä, miten vitkuttelu vaikuttaa juuri sinun elämääsi ja opintoihisi.
Aloittamisen vaikeus, jatkamisen helppous
Omalla kohdallani vitkuttelu näkyy useimmiten pelkästään tehtävän aloittamisessa. Olen monesti huomannut, että juuri aloittamisen kynnys voi olla iso: käsillä oleva laaja tehtävä tuntuu niin pitkältä, vaativalta ja monipuoliselta, että sen parissa työskentely tuntuu liian suurelta askeleelta, joten aloittamista lykätään helposti. Lyhyemmissä tai suppeammissa tehtävissä samaa ei välttämättä toistu yhtä usein, sillä niiden valmistumisesta saatu mielihyvä on paljon nopeammin saavutettavissa.
Aloittamisen satunnaisesta haasteellisuudesta huolimatta olen huomannut, että ensimmäisen kynnyksen ylittämisen jälkeen työskentely tuntuu useimmiten mielekkäältä ja koen helposti tietynlaista flow-tilaa, jossa työskentely vie mennessään, aika kuluu kuin siivillä ja uusia ideoita ja tekstiä syntyy helposti.
Olen myös tehnyt huomion siitä, että myös epämiellyttävän tehtävän aloittaminen on entistäkin haasteellisempaa mieluisampiin tehtäviin verrattuna. Aloittamisen satunnaisesta haasteellisuudesta huolimatta olen huomannut, että ensimmäisen kynnyksen ylittämisen jälkeen työskentely tuntuu useimmiten mielekkäältä ja koen helposti tietynlaista flow-tilaa, jossa työskentely vie mennessään, aika kuluu kuin siivillä ja uusia ideoita ja tekstiä syntyy helposti. Vaikka tietoisesti ymmärrän työskentelyn helpottuvan aloittamisen jälkeen selvästi, en ole siitä huolimatta päässyt vielä eroon taipumuksestani lykätä vaativalta tuntuvan tehtävän aloittamista. Ensi vuonna alkava graduseminaariryhmä tuntuukin tässä vaiheessa melko pelottavalta asialta, mutta toivoa kuitenkin on aina!
Mikä siis neuvoksi?
Ensimmäinen askel on hieman kliseisestikin sanottuna ongelman tiedostaminen ja myöntäminen. Toistuuko vitkuttelu kurssista ja tehtävästä toiseen helposti? Vitkutteletko esimerkiksi todennäköisemmin tietynlaisissa tehtävissä (mm. tenttiin pänttääminen), kun taas kirjoittamista vaativat urakat (mm. essee) sujuvat hieman helpommin? Hankaloittaako tai hidastaako vitkuttelu opintojesi edistymistä? Monet opiskelijaystävistäni painottavat erityisesti aikataulutuksen merkitystä: jos kalenteriin on tietoisesti varannut aikaa työskentelylle, sitä on vaikeampaa lykätä.
Monet yliopistossa opiskelevista ystävistäni esimerkiksi suhtautuvat opintoihin tavallaan kuten työpäivään, eli he varaavat opiskelulle esimerkiksi tietyn aikahaarukan vaikkapa kahdeksasta neljään, jonka jälkeen ”työpäivä” loppuu ja vapaa-aika alkaa. Arki toisin sanoen rytmittyy paremmin ja opiskelun aikatauluttamisesta tulee sujuvaa rutiinia, jolloin kynnys vitkutteluun kasvaa.
Työskentelyä ei siis välttämättä lykkää läheskään yhtä helposti, jos sille on kalenterista varattu konkreettisesti oma aikansa, jolloin sitä tulisi tehdä. Opintojen aikatauluttamisessa voi toisaalta myös olla se kääntöpuoli, että esimerkiksi tekstiä ei synny yhtä helposti, kuin mitä saisi aikaan luovalle päälle sattuessaan. Luovuutta ja innokkuutta työskentelyyn voi olla hyvinkin haasteellista suunnitella, ennakoida ja aikatauluttaa.
Itse koen myös mielekkäänä varta vasten mennä yliopiston mikroluokkaan tekemään hommia etäpäivän viettämisen sijasta, sillä yliopiston tiloissa ei niin sanotusti ”kehtaa” yhtä huoletta vain selailla esimerkiksi Facebookia tai katsoa Netflixiä, jos kampukselle on varta vasten mennyt työskentelemään. Kampuksella olo tuo myös jollakin tavalla ryhdikkyyttä ja tekemisen meininkiä omaan oloon sen sijaan, että viettäisi etäpäivää kotisohvalla verkkareissa.
Kampukselle meneminen tuo myös jopa suurta intoakin kurssien parissa ahkeroimiseen etenkin, jos opiskeluhetken jakaa ystävän kanssa. Erään ystäväni kanssa teemmekin sitä, että tapaamme yliopiston tiloissa ja teemme hiljakseen omia kurssitöitämme välillä vaihtaen ajatuksia omista tehtävistämme ja ottaen kahvi- ja lounastaukoja tarvittaessa. Tällainen tietynlainen sosiaalinen aspekti tekee kurssitöiden tekemisestä huomattavasti mieluisampaa ja paljon motivoivampaa! Samalla myös aloittamisen kynnys madaltuu suuresti.
Miten yliopisto voi auttaa?
Myös yliopisto tarjoaa opiskelijoille erilaisia palveluja, joilla pääsee hyvään alkuun vitkuttelun voittamisessa! Esimerkiksi Tampereen yliopiston opintopsykologi tarjoaa ohjausta ja neuvoja aikaansaamisen ongelmissa, opinnoissa jaksamisessa ja opintoihin liittyvissä motivaatiokysymyksissä. Tampereen yliopisto on myös melko vastikään perustanut chat-palvelun, jossa opintoneuvoja vastailee erilaisiin opintoihin liittyviin kysymyksiin maanantaista perjantaihin kello 14-15 välisenä aikana.
Chat onkin tarkoitettu tavallaan matalan kynnyksen paikaksi tuoda esiin itseä askarruttavia kysymyksiä ja huolia, ja vaikka se onkin perustettu etäopiskelun yleistymisen myötä, ei neuvonantoa kuitenkaan rajata etäopiskelun aiheuttamiin pulmatilanteisiin. Tule siis rohkeasti linjoille ja juttele opintoneuvojan kanssa vitkuttelun taipumuksestasi, etenkin, jos koet sen opinnoillesi ja opiskelullesi haitalliseksi.
Meitä on muitakin!
On joka tapauksessa kohtuutonta sanoa, että vitkuttelu syntyisi pelkästä aikaansaamattomuudesta tai laiskuudesta. Sen taustalla voi olla esimerkiksi epäluottamusta omiin kykyihin ja osaamiseen sekä epävarmuutta siitä, miten käsillä olevaa tehtävää kannattaisi lähteä purkamaan. Kannattaa siis itse yrittää reflektoida ja tunnistaa, mistä saattaa olla kyse ja toimia sen mukaisesti. Kysy esimerkiksi professorilta lisäselvitystä tehtävänannon suhteen tai hakeudu opintoneuvojan tai opintopsykologin puheille, jos uskot, että kyseessä on pikemminkin yleinen energiavaje tai keskittymisen ongelma. Muista, että et ole yksin vitkuttelun kanssa!
Hyödyllisiä linkkejä:
Uusi neuvontachat-palvelu opiskelijoille
– Taina
Kommentit